Loppu on uuden alku

Loppukesän helteet tekivät maastosta kuivaa. Lupaavasti alkanut sienikausi kuihtui kokoon kantarellipaikallani, jossa kasvamaan jättämieni pienten keltavahveroiden alut kuivahtivat niille sijoilleen. Sienestäjän murheet asettuivat kuitenkin mittakaavaan uutisia katsellessa.

Kuvassa on piirretty rauhankyyhky, johon on kirjoittu nimiä. taustalla Ukrainan lipun värit.

Toivon taidot koetuksella

Miten sinä reagoit uutisiin maailman viheliäisistä ongelmista? Minun ruokahaluni vähenee ja alaselkäni jännittyy. Pitkän pandemian ja IPCC-raporttien jälkeen on tuntunut todella raskaalta, kun somekanavissa vilisee sotauutisia ja pelkoa.

Kotimaista kasvisruokaa, nam!

Kevät saa kotipuutarhurit selailemaan siemenluetteloita ja kylvämään siemeniä esikasvatukseen. Mullasta puskevat hentoiset sirkkataimet kääntyvät kohti ikkunaa ja valoa. Kasvu antaa lupauksen kesästä. Sormien työntäminen multaan on konkreettista tekemistä, joka irrottaa infotulvasta.

Kuka pelkää ilmastokasvatusta?

Nuorten kokema ilmastohuoli on ollut julkisen keskustelun aiheena jo muutaman vuoden. Sitä on käytetty poliittisena lyömäaseena ripeiden ilmastotoimien puolesta ja niitä vastaan, kuten argumentoimalla, ettei nuoria pidä pelotella ilmastonmuutoksella. Lasten ja nuorten ilmastoahdistus mietityttää syystä opettajia ja muita kasvattajia. Olen kuullut opettajan pohtivan, että ilmastoaiheita ei tee mieli opettaa, koska oppilaille saattaa seurata opetuksesta ilmastoahdistusta. Onko tähän pelkoon perusteita?

Kohtuutta ja jakamista

Ennen kaikki käytettiin, eikä jätettä juuri syntynyt. Ruokahävikkiä ei tunnettu: koirat ja possut söivät sen, mitä tähteeksi jäi. Puhkikuluneista vaatteista tehtiin rättejä, matonkuteita, täytteitä käsitöihin ja niitä käytettiin jopa eristeinä taloissa. Vanha tapa on parempi kuin kestokassillinen uusia!