Otsonikadon torjuntaa voidaan pitää ympäristönsuojelun menestystarinana, sillä kaikki maailman valtiot ovat allekirjoittaneet Montrealin pöytäkirjan. Sopimus kieltää otsonikerrosta vaurioittavien yhdisteiden valmistamisen ja käytön ja sen avulla on voitu vähentää 99 prosenttia otsonikerrosta tuhoavista päästöistä. Samalla on hillitty merkittävästi ilmaston lämpenemistä.
Suomesta tunnetaan poikkeuksellisen paljon törmäyskraattereita. Kallioperäämme kohdistuneet kosmiset raapaisut kertovat viestejä Maan kehityshistoriasta miljoonien vuosien takaa.
On seisottava aivan paikallaan, sillä pakkaslumi narskuu äänekkäästi. Sitten se kuuluu taas: ”…u-u-u-u-u-u-uuuuuo”. Lehtopöllö on niin kaukana, että sen ujelluksesta kuuluu vain väräjävä loppuosa. Tähtien valossa näkyvyys on hyvä, eikä ujellus tunnu lainkaan aavemaiselta. Yht´äkkiä etelän suunnassa lentää valopallo, joka sammuu lähes heti. Tähdenlento!
Keskustat tarjoavat luontoharrastajalle mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Kaupunkien kasvilajisto kertoo omaa tarinaansa myös alueen historiasta.
Kaupunkitutkimuslaboratorio mahdollistaa ulkona oppimisen ja osoittaa oppilaille, että heidän näkökulmillaan on merkitystä osana kaupungin muuttuvaa maantiedettä. Yhteisöllinen kartoitus haastaa virallista kuvaa kaupungista.
Kaupunkisuunnittelussa visualisointi on arkipäivää. Havainnekuvilla on myös performatiivista voimaa.
Kesäkuun 25. päivä vuonna 1998 Tanskan Århusissa (nykyisin Aarhus) solmittiin sopimus, jonka tarkoituksena oli taata meille kaikille oikeus vaikuttaa päätöksiin, jotka koskevat omaa elinympäristöämme. Suomessa marraskuussa 2004 voimaan astunut sopimus on hyväksytty Euroopan unionissa lisäksi 46 maassa. Käytännössä meillä on oikeus saada tietoa, osallistua päätöksentekoon ja hakea myös muutosta tai vireillepanoa.
Maa-ainesten ja pinnanmuotojen monimuotoisuus eli geodiversiteetti luo edellytykset lajikirjon monimuotoisuudelle. Oulussa geodiversiteetin tutkimus on maailman kärkiluokkaa.
Hiekkatien mutka on tuttu, autonrenkaat liukuvat sepelillä. Tuttu on myös näky, joka mutkan jälkeen aukeaa. Silti rintakehässä tuntuu painavalta. Kuiva alkukesä on paahtanut avohakkuualan räikeänruskeaksi, sieltä täältä nousee muutama pökkelö ja säästöpuu. Valtavat hakkuujätekasat on pinottu molemmin puolin tietä, ne peittävät hetkeksi masentavan näkymän. Painan kaasua ja mietin taas, milloin aukolla kasvaa uusi metsä. Ehdinkö vielä näkemään sen? Ja kohahtaako metson musta hahmo vielä jostain siivilleen, vai onko se jo silloin näiltä seuduilta kadonnut?
Alakoulun metsäprojektissa käsitellään eläinten koteja. Lapset käyvät metsäpedagogiikkaa painottavaa luokkaa ja ovat juuri palanneet metsäretkeltä. Nyt heidän tehtävänään on rakentaa opettajan jakamien kuvien eläimille pesäpaikkoja. ”Tämän pitää sitten olla oikeaa tietoa”, toteaa opettaja. Lapset ryhtyvät toimeen. Hiirihaukan ja oravan pesät näyttävät lopulta aika samanlaisilta: niistä löytyy makuuhuone, ruokatila, leikkipaikka, kiipeilyteline, nyrkkeilypaikka ja keinu. Jäämme tilannetta seuraavina tutkijoina pohtimaan mikä meni pieleen, vai menikö mikään ja kenen näkökulmasta.
Luontoasiaa opetusvinkkelistä neljä kertaa vuodessa.
Tilaa Natura
Lataa verkkolehti (vain jäsenille)