Pölyttäjillä on tärkeä rooli luonnon ja ihmiskunnan kannalta, mutta viime vuosina on ollut huolta pölyttäjäkantojen hupenemisesta.
Sen kuulee jo kaukaa. Kehräävä hurina lähestyy. Matalasti pörisevä kultakuoriainen lennähtää sulavasti ohitseni ohdakkeen kukkaan ja sammuttaa moottorinsa ruokailun ajaksi. Aurinkoisella säällä kukkivalla niityllä, hyönteisliikenteen solmukohdassa, erilaisia pölyttäjiä lentelee jatkuvasti edestakaisin. Pienistä mehiläisistä ja kukkakärpäsistä kuuluu vain inahdus, isommat hyönteiset humisevat matalammin. Kesäinen ilma on täynnä pölyttäjien ääniä. Pörinää ja surinaa! Pölyttäjien monimuotoisuus ja yksilömäärät ovat valtavia.
Pölyttäjiä on valtavasti
Missä vain kukat kukkivat, on pölyttäjiä. Pölyttäjät ovat runsaimmillaan paikoissa, joista löytävät paljon kukkia ja sopivia pesäpaikkoja, niityillä, kedoilla ja puutarhoissa. Maailmanlaajuisesti noin kolmasosa kaikista tunnetuista lajeista on pölyttäjiä. Pölyttäjiä löytyy niin nisäkkäistä, linnuista kuin jopa liskoista. Mutta ylivoimaisesti tärkeimpiä pölyttäjiä ovat hyönteiset.
Kaikista parhaat pölyttäjät löytyvät pistiäisten heimosta. Mehiläiset, joita tunnetaan Suomestakin noin 240 lajia, ovat kasvien kannalta ihanteellisia työjuhtia. Ne eivät vieraile kukissa ainoastaan täyttääkseen oman kupunsa, kuten useimmat muut hyönteiset, vaan niiden on lennettävä väsymättä siitepölyä myös toukkiensa ravinnoksi. Esimerkiksi ilman kimalaisten työpanosta alkukesästä mustikat eivät värjäisi poimijien sormia myöhemmin kesästä.
Pistiäisten lisäksi tärkeitä pölyttäjiä löytyy myös kärpäsistä. Sukas- ja kukkakärpäset suhahtelevat suurin joukoin kukasta kukkaan tankkaamassa itsensä medellä. Kärpäsissä suuret yksilömäärät paikkaavat yksilökohtaisen pölytystehon puutetta. Tämän lisäksi niiden merkitys pölytyksessä kasvaa kylmemmillä alueilla, esimerksi Suomen Lapissa, kun pistiäisten vaativat elinkierrot alkavat rajoittaa niiden levinneisyyttä pohjoisen lyhyessä kasvukaudessa.
Kärpästen lisäksi monet kovakuoriaiset, kuten sarvijäärät, kultakuoriaiset ja pikkuruiset teriökillokaat, ovat tehokkaita pölyttäjiä. Sottaisina syömäreinä kuoriaiset ovat usein kauttaaltaan siitepölyn peitossa ja siirtävät sitä mukanaan kukasta kukkaan. Usein myös verkkaisesti lepattelevien perhosten näkee vierailevan kukissa. Ne ovat tosin tutkitusti onnettomia pölyttäjiä!
Pölyttäjistä tunnetuin on tarhamehiläinen. Kotieläiminä ne ovat helppo tapa lisätä pölytyspalveluita paikallisesti, ja saada siinä sivussa suu makeaksi hunajasta, mutta niiden käyttö ei ole ongelmatonta. Suomen luontaiseen lajistoonhan tarhamehiläinen ei kuulu, vaan ne ovat riippuvaisia hoitajistaan. Paikallisesti niiden yksilömäärät nousevat valtaviksi ja ne monopolisoivat pesiensä ympäristön parhaat mesi- ja siitepölyvarat karkoittaen pienemmät yksinyrittäjäpölyttäjät muille alueille. Harvinaiset kasvit jäävät tällöin helposti vaille pölytystä, sillä tarhamehiläistä kiinnostavat vain tuottoisimmat saatavilla olevat meden lähteet.
Yksilötasolla tarhamehiläiset eivät ole erityisen hyviä pölyttäjiä. Ne ovat evoluution saatossa optimoineet siitepölyn keräyksen niin tehokkaaksi, että vain pieni osa vierailtujen kukkien siitepölystä ei päädy toukkien ravinnoksi pesään. On hyvä muistaa, että pölyttäjät eivät lähtökohtaisesti yritä pölyttää kasveja vaan maksimoida omat tuottonsa. Ehkäpä oman voiton maksimointi on tässäkin ajanut yhteisön edun edelle.
Ihan kaikki hyötyvät pölytyksestä
Mielikuva kesäisen niityn pölyttäjien surinasta yhdistyy saumattomasti rehevään kukkaistuoksuun. Pölyttäjärunsauden lisäksi kesäisellä niityllä kulkija törmää kukkien monimuotoisuuteen. Apilat, virnat ja matarat takertuvat saappaanvarteen. Horsmat ja sarjakukkaiset kutittelevat käsivarsia. Asterit, leinikit ja kellot heiluvat tuulessa. Monimuotoinen kasvilajisto elää käsikädessä monimuotoisen pölyttäjälajiston kanssa. Vuosimiljoonien saatossa kukkakasvit ja niiden pölyttäjät yhdessä kehittyneet nykyiseen monimuotoisuuden loistoonsa ja niiden yhteisöt ovat nivoutuneet kiinteästi toisiinsa. Ilman pölyttäjiä ei olisi useimpia kukkakasveja ja vastaavasti ilman kasvimonimuotoisuutta ei olisi pölyttäjiä.
Pölyttäjillä on tärkeä rooli luonnon, ja ihmiskunnankin, kannalta. Yhdeksän kymmenestä tunnetusta kasvilajista vaatii pölyttäjiä lisääntymiseensä! Samankokoinen osa hyötykasvilajeista vaatii hyönteispölyttäjiä sadon takaamiseksi. Kolmasosa viljelysadosta on pienten karvaisten jalkojen työn ansiota, tämän työn taloudellinen arvo on vuositasolla biljoona euroa! Pölyttäjien työpanoksen turvin voisi pyörittää yli kymmentä Suomen kokoista valtiota. Niistä on monta syytä pitää huolta!
Ihmiset uhkaavat pölyttäjiä
Viime vuosina on ollut paljon huolta hyönteis- ja pölyttäjäkantojen hupenemisesta. Mikä pölyttäjiä sitten uhkaa? Tärkeimmät syyt pölyttäjien ahdinkoon ovat elinympäristöjen katoaminen, ympäristöön levitetyt kemikaalit ja myrkyt, ilmastonmuutos, vieraslajit, sekä erilaiset loiset ja taudit.
Maailmanlaajuisesti, ja Suomessakin, ylivoimaisesti suurin uhka pölyttäjille on niiden elinympäristöjen hävittäminen ja heikentäminen ihmistoiminnan seurauksena. Kaupungistuminen, rakentaminen sekä maa- ja metsätalous tuhoavat järjestelmällisesti luontoa, jossa pölyttäjät elävät. Rakentaminen syö maisemaa pala kerrallaan. Maataloudessa ei ole enää tilaa kukkiville ojanvarsille, laitumet ovat liian reheviä ja märehdittyjä monien kukkien kasvaa. Monimuotoiset laidunnetut niityt ovat käyneet harvoiksi ja erityisesti perinneympäristöjen lajit, sekä kukat että pölyttäjät, ovat ahtaalla. Suomen puupelloista puuttuvat monien pölyttäjien metsistä kodikseen kaipaama lahopuu ja ravintoa tarjoavat kukkivat pajut ja muut pensaat. Luonnolle on jätetty yhä vähemmän tilaa.
Myös ilmastonmuutos uhkaa kukkien ja pölyttäjien tulevaisuutta. Monet lajit joutuvat muuttamaan kohti pohjoista seuratakseen niille suotuisampia ilmasto-oloja. Tämä tapahtuu usein uusien eteläisempien lajien laajentaessa reviireitään pohjoisemmaksi ja vallatessa elintilaa alkuperäislajistolta. Kaikkein pohjoisimmat lajit ovat luonnollisesti ahtaimmalla, sillä ne eivät kykene loputtomasti siirtymään yhä pohjoisemmaksi.
Sen lisäksi että lajien on ilmaston lämmetessä sopeuduttava uusiin elinolosuhteisiin, niiden on myös toivottava niiden vuorovaikutuskumppanien sopeutuvan samoin, jotta toimiva yhteiselo voi jatkua entisellään. Jos vaikkapa varhaistuvassa keväässä pölyttäjät kömpivät horroksestaan entistä aikaisemmin, on myös niiden ravintokasvien aikaistettava kukintaansa vastaavasti, jotta tokkuraisille pölyttäjille riittäisi ravintoa ja ensikukkijoille pölytyspalveluita.
Monimuotoinen eliöyhteisö selviää uhista ja muutoksista paremmin. Biodiversiteetti toimii vakuutuksena luonnon toiminnalle, kuten esimerkiksi pölytyspalveluiden tarjonnalle. Vuodesta toiseen eri pölyttäjälajien yksilömäärät voivat vaihdella paljonkin, joten myös niiden panos pölytyksessä vaihtelee. Suuresta ja monimuotoisesta lajijoukosta löytyy aina joku, joka ottaa taakan kantaakseen.
Aina välillä joku lajeista saa tarpeekseen köyhtyneestä ympäristöstä ja kuolee paikallisesti sukupuuttoon. Tällöin koko muu eliöyhteisö joutuu mukautumaan ja hankkimaan uusia kumppaneita korvatakseen menetetyn lajin panoksen, niiden pölytyksessä tai ravitsemuksessa. Korvaavia kumppaneita löytyy luonnollisesti helpoiten, mikäli lähettyvillä elää paljon muita lajeja. Monimuotoisessa ympäristössä on enemmän ekolokeroita erilaisille lajeille ja se myös kestää paremmin vaihteluita yksittäisten lajien populaatioissa. Monimuotoisuus turvaa monimuotoisuutta!
Pölyttäjien pelastus
Valitettavasti suurin osa ympäristöstämme on pölyttäjien kannalta jo köyhtynyttä aluetta. Onneksi pieniä ja suurempiakin tekoja pölyttäjien hyväksi on helppo tehdä! Tärkeintä on torjua pölyttäjien pahinta uhkaa, eli elinympäristöjen katoamista ja heikkenemistä. Tämä onnistuu helpoiten antamalla luonnolle lisää tilaa: ravintoa, pesäpaikkoja ja suojaa. Helpoimpana tekona voi omassa pihapiirissään jättää ruohonleikkaamisen vähemmälle, ainakin osasta pihaa, jotta kasvit ehtivät kukkaan ennen leikkurin terää. Esimerkiksi alkukesän voikukkameri on monille pölyttäjille ehtymätön mesikaivo.
Myös sopivien mesikasvien istuttaminen auttaa kotiseudun pölyttäjiä. Keväällä pajut ja hedelmäpuut tajoavat ravintoa aikaisille pörriäisille, oman kedon tai niityn perustaminen takaa kesän lentelijöiden ravinnonsaannin. Tarjonnan parantuessa myös pölyttäjälajisto runsastuu ja monipuolistuu. Vuoden aikana voikin seurata, montako erilaista surisijaa saa houkuteltua paikalle. Luonnollisesti istutuksissaan kannattaa suosia kotimaista kasvilajistoa, vaikkapa harvinaisempia ketomaisten ympäristöjen matalakasvuisia lajeja, jotta tulisi pölyttäjien ohella turvattua kasvimonimuotoisuutta.
Astetta omistautuneempi luonnonystävä voi tarjota pölyttäjille sopivia pesäpaikkoja. Yksinkertaisimmillaan pienet pysyvät oksakasat tarjoavat suojaa ja ravintoa monen lajin yksilönkehitykselle. Suuremmissa lahopuissa, tukeissa ja pökkeilöissä, puolestaan viihtyvät ensin monet kovakuoriaiset, ja tämän jälkeen kuoraisten käytäviin pesivät erilaiset pistiäiset. Jätä vaikkapa pihan kulmasta kaadettavan puun kanto parimetriseksi pökkelöksi, luonnolliseksi hyönteishotelliksi! Moni pistiäinen pesii avomaahan, joten paisteisen hiekkarinteen tai -kasan tekeminen voi tuoda pihaasi yllättävääkin lajistoa.
Pölyttäjien ja niitä pölyttävien kukkakasvien monimuotoisuus ja yhteiselo luo perustan kaikelle elämälle maapallolla. Kuten muukin luonto, ne ovat monilta osin uhattuna ihmisten muokatessa elinympäristöjä. Tarvittaisiinkin pölyttäjien kannalta tehokkaampia ja laaja-alaisempia, kansallisia ja kansainvälisiä, toimia luonnon turvaamiseksi, jotta saisimme nauttia pölyttäjien palveluista myös tulevaisuudessa.
Kun kävelet kukkivan pientareen viertä seuraavan kerran, muista, että pölyttäjät ovat enemmän kuin vain kärpästen surinaa korvissa.
Teksti ja kuva: Mikko Tiusanen / Sveitsin teknillinen yliopisto
Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 2/2024.
