Pohjoisen taivaalla tanssivat revontulet ovat vaikuttava luonnonilmiö, joka on kiehtonut ihmisiä aikojen alusta.

Aurora borealis tarkoittaa pohjoista aamuruskoa. Muissa kielissä revontulet tunnetaan pohjoisen valoina tai ruskona, mutta suomeksi pohjoisen taivaan leiskuville valoille on oma revontuli-nimensä. Muoniossa on puhuttu myös taivaan valkeista, Ruijan valkeista eli rutjoista ja paikoin on käytetty sanontaa pohjoinen palaa. Revontuli-nimen kerrotaan tulleen uskomuksesta, jossa Pohjolan tulikettu juoksee tuntureilla ja sen turkki ja häntä säkenöivät karvan hangatessa pensaisiin ja kiviin.

Parhaiten revontulet näkyvät pimeinä tähtikirkkaina öinä illalla yhdeksän ja yhdentoista välillä. Revontulinäytös alkaa vihertävänkeltaisella tulikaarella, joka poimuttuu ja muodostaa pystysuoria siteitä ja verhomaisia pintoja. Samalla revontulikaari liikkuu nopeasti etelään. Tämän jälkeen tapahtuu usein revontulipurkaus: kaari hajoaa ja kirkastuu. Säihkyvälle taivaalle voi ilmestyä myös sinistä, punaista ja vihreätä valoa. Samalla kun valot säihkyvät taivaalla ilmiö liikkuu nopeasti takaisin kohti pohjoista.

Revontulinäytös loppuu koronaan. Siinä taivaalle ilmestyy maan magneettikentän suuntaisia valopatsaita, jotka näyttävät yhtyvän keskitaivaalla samassa pisteessä. Tämän iltaöisen revontulinäytöksen jälkeen taivas rauhoittuu. Toisinaan yöllä aina aamutunneille asti taivaalla voi havaita sykkiviä harsomaisia valopintoja, jotka pyyhkivät koko taivaan yli.

Uskomuksia ja taruja

Pohjoisille kansoille revontulet ovat tuttuja talviöiden ilmiöitä jo tuhansien vuosien takaa. Oma Kalevalamme ja muinaisviikinkien Edda-runot sisältävät kuvauksia räiskyvistä revontulista. Täällä uskottiin, että valoilmiö johtui pohjoisen jäätiköistä heijastuvasta valosta. Toisen tarun mukaan Jäämerellä uiskenteleva jättiläiskala tai valas, Peemut nimeltään, käänteli siellä suomuista kylkeään heijastellen kelmeää valoa yötaivaalle.

Myös Kiinassa revontulet ihmetyttivät ihmisiä jo kauan sitten. Vanhin kirjattu kuvaus on noin 4 600 vuoden takaa. Siellä revontulet nimettiin Chu-Long käärmejumalaksi ja niitä kuvattiin kynttilöitä kantavina lohikäärmeinä. Myös Raamatussa on kuvauksia revontulista Mooseksen, Jeremiaan, Hesekielen ja Sakarjan kirjoissa.

Monin paikoin revontulien avulla ennustettiin tulevaisuutta. Yleensä ne tiesivät vaikeuksia, sotia, nälänhätää, sairauksia ja onnettomuuksia: verenpunaisena liekehtivän taivaan terävät valopiikit muistuttivat miekkoja ja keihäitä. Venäjällä on jopa voitettu taistelujakin revontulten avulla. Vuonna 1111 venäläiset taistelivat Donin alueella ylivoimaisia polovtseja vastaan. Venäläiset hyökkäsivät pohjoisesta ja heidän takanaan loimusivat komeat revontulet. Vangiksi joutunut polovtsisotilas valitti: ”Kuinka voimme taistella teitä vastaan kun enkelit ratsastavat yllänne kirkkaissa haarniskoissaan teidän puolellanne”.

Myös antiikin viisaat Kreikassa ja Roomassa katselivat revontulia ja kirjoittivat kuvauksia näkemästään. Ksenofanes, Plutarkhos, Dionysos ja Seneca ihmettelivät pohjoisen taivaan valoilmiöitä. Aristoteles esitti Meteorologica-kirjassaan ensimmäisen selityksenkin revontulien synnylle. Hänen mukaansa maasta nouseva höyry syttyi palamaan korkealla ilmakehässä ja näkyi säihkyvinä valoina maan pinnalla.

Synty selviää

Revontulien salat alkoivat selvitä 1700-luvulla. Kuuluisa tähtitieteilijä Edmund Halley kirjoitti vuonna 1716, että revontulet ja maapallon magneettiset häiriöt liittyivät jotenkin toisiinsa. Tämän jälkeen revontulia alettiin mitata erilaisin mittarein parin vuosisadan ajan Norjassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Alaskassa. Suomen Sodankyläänkin perustettiin revontulien mittausasema jo vuonna 1882. Käyttöön otettiin monimutkaisia mittauslaitteita, spektroskooppeja ja erikoiskameroita. Nykyisen revontuliteorian kokosivat yhteen Sydney Chapman ja Vincenzo Ferraro vuonna 1931.

Nykyään tiedämme, että revontulien synty lähtee liikkeelle auringosta. Auringosta purkautuu koko ajan avaruuteen sähköisesti virittyneitä elektroneja. Tätä virtausta kutsutaan aurinkotuuleksi. Se pyyhkii läpi avaruuden ja maan ilmakehään törmätessään elektronit kulkeutuvat maan magneettikentän vaikutuksesta kohti napoja ja maan pintaa, törmäten lopulta ilmakehän kaasuihin. Törmäyksessä elektronit virittävät happiatomeja ja syntyy näkyvää punaista ja vihreää valoa, typen virittyessä nähdään sinistä ja violettia valoa.

Revontulet keskittyvät magneettikentän vetovoiman takia napojen läheisyyteen niin sanottujen revontuliovaalien alueille. Niiden esiintyminen riippuu auringon aktiivisuudesta: kun aurinko on aktiivinen, esiintyy revontuliakin runsaasti.

Revontulet pitävät myös ääntä. Vielä jokin aika sitten revontulten ääniin suhtauduttiin suurella varauksella. Nyt kuitenkin tiedetään, että äänet ovat todellisia, joskin ilmiö on harvinainen. Äänten syntyyn tarvitaan avaruudessa vallitsevan magneettisen myrskyn ohella äänille otollinen säätila. Suomessa tehdyissä äänityksissä revontulet sähisevät, kohisevat, rätisevät ja joskus poksahtelevat. Tarkoissa mittauksissa selvisi, että äänet eivät synny revontulien syntysijoilla 100 kilometrin korkeudessa vaan vain 75 metrin korkeudella. Äänten syntymekanismi on tutkijoille edelleen mysteeri, mutta vahvimpana ehdokkaana äänten aiheuttajaksi pidetään ilmakehän paineaaltoja.

Taivaan valot matkailuvalttina

Revontulet ovat pimeiden syys- ja talviöiden komeimpia luonnonilmiöitä. Niitä on nähty jo monien vuosituhansien ajan ja aina ne ovat ihastuttaneet ja joskus pelottaneetkin öiselle taivaalle tuijottavia ihmisiä.

Nykyään taivaan valkeista on tullut Lapin matkailulle merkittävä vetovoimatekijä. Pohjoisen matkailun edistämisorganisaatio Visit Arctic Europe nostaa revontulien merkitystä matkailulle Lapissa, Pohjois-Norjassa ja Pohjois -Ruotsissa. Komeita revontulia ollaan myös nimetty kuin myrskyjä: viime syksynä taivaalla ovat jo leimunneet Reino-, Sampo- ja Freya-revontulet.

Teksti ja avauskuva: Hannu Eskonen
Artikkeli on julkaistu Naturassa 1/21.