Natura

Kaupunkitutkimuslaboratorio mahdollistaa ulkona oppimisen ja osoittaa oppilaille, että heidän näkökulmillaan on merkitystä osana kaupungin muuttuvaa maantiedettä. Yhteisöllinen kartoitus haastaa virallista kuvaa kaupungista.

Kaupunkisuunnittelussa visualisointi on arkipäivää. Havainnekuvilla on myös performatiivista voimaa.

Hiekkatien mutka on tuttu, autonrenkaat liukuvat sepelillä. Tuttu on myös näky, joka mutkan jälkeen aukeaa. Silti rintakehässä tuntuu painavalta. Kuiva alkukesä on paahtanut avohakkuualan räikeänruskeaksi, sieltä täältä nousee muutama pökkelö ja säästöpuu. Valtavat hakkuujätekasat on pinottu molemmin puolin tietä, ne peittävät hetkeksi masentavan näkymän. Painan kaasua ja mietin taas, milloin aukolla kasvaa uusi metsä. Ehdinkö vielä näkemään sen? Ja kohahtaako metson musta hahmo vielä jostain siivilleen, vai onko se jo silloin näiltä seuduilta kadonnut?

Alakoulun metsäprojektissa käsitellään eläinten koteja. Lapset käyvät metsäpedagogiikkaa painottavaa luokkaa ja ovat juuri palanneet metsäretkeltä. Nyt heidän tehtävänään on rakentaa opettajan jakamien kuvien eläimille pesäpaikkoja. ”Tämän pitää sitten olla oikeaa tietoa”, toteaa opettaja. Lapset ryhtyvät toimeen. Hiirihaukan ja oravan pesät näyttävät lopulta aika samanlaisilta: niistä löytyy makuuhuone, ruokatila, leikkipaikka, kiipeilyteline, nyrkkeilypaikka ja keinu. Jäämme tilannetta seuraavina tutkijoina pohtimaan mikä meni pieleen, vai menikö mikään ja kenen näkökulmasta.

Toistaiseksi yhtenäistä, kaikkiin eliöihin sopivaa lajikäsitettä tai lajikriteerejä ei ole pystytty määrittämään. Edes DNA:n käyttö määrittelyperusteena ei ole ongelmatonta.