Suomessa kehitetty teknologia mahdollistaa vedyn varastoimisen helposti käytettävänä metaanina, ja samalla hiilidioksidi sidotaan takaisin polttoainekiertoon. Metanoinnin avulla voidaan myös tehostaa uusiutuvien polttoaineiden käyttöä.

Suomessa kehitetty teknologia mahdollistaa vedyn varastoimisen helposti käytettävänä metaanina, ja samalla hiilidioksidi sidotaan takaisin polttoainekiertoon. Metanoinnin avulla voidaan myös tehostaa uusiutuvien polttoaineiden käyttöä.
Vapaaehtoiset ympäri maailmaa täydentävät avointa digitaalista kartta-aineistoa kriisi- ja kehitysapualueille, joilta ei ole ajantasaisia karttoja. Myös koulut voivat osallistua humanitaariseen kartoitustyöhön.
Białowieżan aarnimetsä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on Unescon maailmanperintökohde, jonka suojissa elää tuhansia harvinaisia lajeja. Ainutlaatuisessa metsässä voi edelleen kokea, millaisia Euroopan lehtimetsät olivat satoja vuosia sitten.
Sieniatlas-kansalaistiedehanke edistää sieniharrastusta ja kouluttaa harrastajia ilmoittamaan havainnoistaan sienien levinneisyyden ja uhanalaisuuden tutkimuksen tueksi. Sienitiedeharrastuksen voi aloittaa atlasleirillä.
Vuoden parhaita työtehtäviäni on Otavan luonnonharrastus- ja -tutkimusstipendien jakaminen. Biologian ja maantieteen opettajien liitto jakaa Otavan kirjasäätiön antaman apurahan eteenpäin nuorille luontoharrastajille. Stipendejä ehdottavat opettajat, vaikka apuraharaati painottaakin vapaa-ajan toimintaa opintosuoritusten sijaan. Monet stipendinsaajat loistavat niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Joka vuosi ilahdun mahtavista nuorista sekä heidän opettajistaan, jotka jaksavat nähdä vaivaa luonnonystävien palkitsemiseksi.
Naturan artikkelissa kerrottiin uuden teknologian tuomasta mahdollisuudesta havainnoida lähiympäristössämme eläviä lepakoita. Lepakoiden esiintymistä voidaan tutkia ultraäänitallentimien avulla, jotka nauhoittavat niiden kaikuluotausääniä öisillä saalistusretkillä. Lepakkolajien kaikuluotausäänet poikkeavat toisistaan, joten ääniaineiston perusteella pystytään selvittämään, mitä lajeja alueella esiintyy. Maassamme esiintyvät lepakkolajit ovat suojeltuja, mutta niiden esiintymisestä on toistaiseksi vähän tietoa.
Kamerat ja niiden tuottamat kuvat ovat jalkautuneet viimein myös luonnonsuojelun avuksi. Käynnissä oleva tutkimus tekee pääkaupunkiseudun eläimistön tutuksi riistakamerakuvien ja valmiiden tehtävien avulla.
Muinaiset esi-isämme olivat animisteja, jotka uskoivat luonnossa vaikuttaviin henkiin ja voimiin. Saamelaisten keskuudessa uskomukset ja pyhät seitapaikat säilyivät pitkään. Seitapaikoilla voi edelleen törmätä ”uhrilahjoihin”.
Tampereella tehdään tulevaisuuden tutkimusta, jonka tavoitteena on tuottaa yhä parempia tutkimusmenetelmiä, hoitoja ja ihmisen varaosia potilaan omista kantasoluista.
Eduskuntavaalit järjestetään 14. huhtikuuta. Naturan mennessä painoon ehdokasasettelu on vielä kesken, mutta jo nyt ehdolle on asettunut useita aineenopettajia monista puolueista. Lopettavassa eduskunnassa on opetusalan ammattijärjestö OAJ:n mukaan 19 opettajataustaista kansanedustajaa. Se on paljon, lähes kymmenen prosenttia kaikista edustajista. Edellisessä eduskunnassa opettajia oli vieläkin enemmän, 28 edustajaa.