Sisätilojen sieniviljelijän tärkein työ on säännöllinen kastelu. Huolellisuus palkitaan, kun pienet lakit alkavat nousta esiin. Valmiiden kasvatusalustojen lisäksi sieniä voi kasvattaa vaikka kahvinporoissa.

Sisätilojen sieniviljelijän tärkein työ on säännöllinen kastelu. Huolellisuus palkitaan, kun pienet lakit alkavat nousta esiin. Valmiiden kasvatusalustojen lisäksi sieniä voi kasvattaa vaikka kahvinporoissa.
Artikkelissa tarkastellaan lukion ainevalintojen merkitystä Oulun yliopiston opiskelijavalinnassa. Oulun yliopisto on monitieteinen yliopisto, jonka koulutusaloja ovat humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet, lääketieteet, luonnontieteet, teknilliset tieteet ja terveystieteet. Koulutusalarakenteen vuoksi matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen tarve voidaan olettaa olevan Oulussa jonkin verran suurempaa kuin yliopistoissa keskimäärin (Pursiainen 2016). Koska monilla aloilla yliopistojen valintaperusteet ovat kansalliset, tulokset kertovat paljon myös yliopistojen opiskelijavalinnoista koko maassa.
Venäjän arktisella alueella Barentsinmeren ja Laptevinmeren välissä sijaitseva Karanmeri on viime vuosina saanut osakseen kasvavaa kansainvälistä kiinnostusta johtuen alueen mahdollisesti valtavista öljy- ja kaasuvarannoista sekä alueen sijoittumisesta Koillisväylälle. Lisääntyvä laivaliikenne ja luonnonvarojen hyödyntäminen kasvattavat öljyonnettomuuden riskiä. Tämä on huolestuttavaa, koska öljyonnettomuuksia pidetään yleisesti pahimpana uhkana arktiselle ympäristölle (Arctic Council, 2009). On entistä tärkeämpää tuntea arktisten merialueiden lajisto ja ymmärtää ekosysteemien lainalaisuudet, koska kattava biologinen taustatieto toimii pohjana onnistuneelle ympäristöriskianalyysille öjyonnettomuustilanteissa.
Käärmeiden ja liskojen havainnointi on sykähdyttävää ja mielenkiintoista. Käärmeretki sopii erityisesti rauhallisille koululaisryhmille.
Kasvien kerääminen on herättänyt yli sadan vuoden ajan niin tunteita, väitteitä kuin kysymyksiäkin. Kokosimme tähän niistä niistä yleisimpiä vastauksineen niin oppilaita kuin opettajiakin varten.
Tunturikasvit ovat erikoistuneet ankariin olosuhteisiin eivätkä pärjää etelän kukkatarhoissa.
Grönlannissa jääkausi jatkuu edelleen. Satojen tuhansien vuosien ikäiset jäämassat muttuvat nyt ilmaston mukana – jälleen kerran.
Naturassa julkaistussa pähkinässä kysyttiin seuraavaa:
Viimeisimmässä Naturan toimituskunnan kokouksessa oli tyrmistynyt tunnelma. Sähköpostiin oli saatu tieto Helsingin yliopiston YT-neuvottelujen uusimmasta käänteestä. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen näyttelytiimissä irtisanottiin.
Olin viime kesänä Suomen olympiajoukkueen mukana Tanskan Aarhusissa järjestetyissä 26. biologian olympialaisissa joukkueenjohtajana ja tuomarina. Kuudenkymmenenyhden muun maan edustajia vastaan mittelemässä olivat Niilo Lehtikuja Espoosta, Oula Norman Oulusta sekä Elias Nietosvaara ja Jori Torkkila Turusta. Suomen joukkue toi kotiin kolme pronssia ja kunniamaininnan.