Silloin tällöin helähtää

kuusten tummuudesta

punatulkun surullinen sävel.

Lokakuun lopun valo vähenee päivä päivältä, mutta Korson kirkon alttaritaulussa on meneillään kevät. Lintu syöksyy siinä ylhäältä lähes pystysuorasti alas reunimmaisten pyrstösulkien sojottaessa sivulle. Lintuja tuntevalle se on selvä taivaanvuohi keväisellä soidinlennollaan. Taiteilija lienee tarkoittanut linnun symboloivan Pyhää henkeä, jonka vertauskuva on useimmiten kyyhkynen, mutta miksi se ei voisi olla yhtä hyvin taivaanvuohi, jo nimensäkin perusteella. Olemme saattamassa viimeiselle matkalle pitkäaikaista kollegaani, biologian ja maantieteen lehtori Liisa Ruuhijärveä, tunnetun suotutkijan ja Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtajan, professori Rauno Ruuhijärven puolisoa.

Biologian opettaja on todella tärkeä paikallinen vaikuttaja varsinkin pienellä paikkakunnalla, jollainen Korsokin oli Liisan perheen tänne muuttaessa v. 1959. Vain hiukan sitä ennen alkanut oppikoulu toimi silloin vielä 1957 valmistuneen Vierumäen kansakoulun tiloissa. Pitkän uransa aikana oppikoulun ja lukion lehtorina toiminut Liisa ehti perehdyttää tuhansia korsolaisia kotiseutunsa, kotimaansa ja koko maailmankin luonnon tuntemukseen ja miksei myös kulttuuriin lähellä ja kaukana.

Tulin itse Korsoon v. 1967. Työmatkani kulki ohi Ruuhijärven omakotitalon, jonka kohdalla saattoi keväisin kuulla teerensoitimen pulputuksen Kulomäen niittyjen takaa. Sinne Liisa johdatteli joinakin varhaisina aamuina perustamansa luontokerhon, Tonkijoiden, jäseniä teerien soidinta katsomaan ja miksei myös taivaanvuohien mäkätystä kuulemaan. Talvisin Tonkijat suorittivat joka vuosi Liisan johdolla vakioreitillä Korson talvilintujen laskentakierroksen.

Mutta Korso kasvoi koko ajan vauhdilla ja nykyään jo yli puolet Suomen kaupungeistakin on sitä väkiluvultaan pienempiä. Viimeisellä teerensoitimella Liisa kertoi nähneensä vain yhden teerikukon, joka esitteli itseään jänikselle. Liisan koulun oma rakennus valmistui aikanaan korkealle mäelle upean jääkautisen pirunpellon viereen. Liisan aloitteesta lääninhallitus rauhoitti tuon lohkareikon jälkipolvienkin ihailtavaksi.

Koulun alapuolella, Ankkapuistossa, virtaa korkeiden kallioiden rajoittamassa laaksossa Korson Tonavaksi kutsuttu joki. Laakson ja sen reunamien kasvillisuus on hyvin monipuolista: kuivasta kangasmetsästä laskeudutaan vähitellen rehevään lehtoon ja siitä joen rantamien vyöhykkeille. Lintulajiston määrä oli ainakin vielä 1980-luvulla todella suuri. Mikä upea ympäristö viedä koululaisia maastoretkille! Vesiötököiden pyydystystä varten Liisa sai kunnan kaivamaan laaksoon pienen lammikon, jossa elelivät monipuolisen vesikasvillisuuden joukossa sammakot, vesiliskot, sukeltajat jne. Sieltä niitä siirrettiin ihmeteltäväksi myös biologian luokan akvaarioon, jossa kerran oli nähtävänä jopa pikkunahkiainen. Koulumme täytettyjen lintujen kokoelma on erikoisen runsas, koska eräs korsolainen alaa harrastanut opettaja lahjoitti omansa koululle.

Korson Tonavan alkulähteillä on Tussinkosken putous, jonka vesi syöksyy kapeaan rotkolaaksoon. Sen reunamilla kasvaa mm. kotkansiipiä ja harvinaisia sinijuuria. Meillä Korson koulun biologian opettajilla oli oma tärkeä osuutemme kosken säilyttämiskamppailussa, kun kunta aikoi saada putouksesta lisäpotkua viemäriputkelleen. Taistelumme lopputuloksena putki johdettiin sitten tunnelissa ohi kosken. Tässä hommassa saimme apua myös Rauno Ruuhijärveltä, joka alkoi jo olla todella arvostettu Suomen luonnonsuojeluasioissa.

Nuoruudessaan Liisa tutustui miehensä moottoripyörän matkassa Lapin suuriin soihin, mutta myös Korson koulun lähistöllä, vain parin kilometrin päässä on sangen luonnontilainen suo oppilaiden tutkimuskohteeksi.

Vielä eläkkeelläkin Liisa toimi kotipaikallaan mm. tekemällä aloitteen Korson kirjastossa nyt olevan ”Elävän näyttelyn” rakentamiseen. Sitä isännöi hänen entinen oppilaansa, geologi Martti Laakkonen. Korson Lumossa Liisa johti kirjallisuuspiiriä ja seurakunnassa hän toimi lähetyspiirissä ja naistyötoimikunnassa.

Teksti: Mikko Rainio