Tietoa

Kokoelman tekeminen kannattaa

Luontosuhde syvenee

Luontosuhteen syntymiseen tarvitaan luontoa. Kun ensimmäistä kertaa näkee oikean nokkosperhosen tai västäräkin tai maistaa hieman ketunleipää,alkaa vähitellen ymmärtää ympärillään olevaa elämää. Samalla syntyy muistoja ja ajatuksia ja herää halu pitää luonnosta huolta.

Luonnossa liikkuminen itsessään aktivoi monella tapaa ja on tutkitusti terveellistäkin. Luonnossa liikkuessa oppii myös muita lajeja ja luonnon toimintaa kokonaisuudessaan.

Oppilaiden pitää päästä katsomaan luontoa ja sen lajistoa aidossa ympäristössä. Kasveja kerätessä joutuu harjoittelemaan havainnointitaitoja, sillä kerättävää kasvia etsiessä joutuu tarkkailemaan, tutkimaan, pohtimaan, käyttämään muistiaan, vertailemaan, luokittelemaan, lopulta tunnistamaan ja nimeämään kerättävän kasvin.

Monipuolista oppimista

Kouluissa tulee hyödyntää monipuolisia oppimisympäristöjä, ja eliökokoelma kuuluu yläkoulun biologian opetussuunnitelmaan. Perinteisesti eliökokoelma on koottu kasveista, mutta sen voi toteuttaa myös kuvaamalla muita eliöitä. Kokoelmien tekeminen onkin tehnyt näyttävän paluun kouluihin nykyaikaisella vivahteella: kuvaamalla ja käsittelemällä digitaalista aineistoa tekijä oppii myös monenlaisia TVT-taitoja.

Tietoa tieteen käyttöön

Tekemäll kokoelman laji.fi -tietokantaan tulevat lajihavainnot tieteen käyttöön. Jos jokainen 8-luokkalainen täyttäisi 20 lajihavaintoa tietokantaan saataisiin yli 1 miljoona havaintoa vuodessa! Havaintotietoja käytetään esimerkiksi lajien levinneisyystietojen päivityksessä ja pitkän aikavälin lajiston seurannassa. Lue lisää laji.fi tietokannasta täältä.

Valokuvat: Hannu Eskonen, paitsi oikea alakulma: Pekka Järveläinen, Flickr, CC-BY-NC 2.0.

Valokuvat: Hannu Eskonen, paitsi oikea alakulma: Pekka Järveläinen, Flickr, CC-BY-NC 2.0.

Kysymyksiä ja vastauksia kokoelmista

Juttu on ilmestynyt Natura-lehden numerossa 2/2016 ja kertoo erityisesti kasvikokoelmista. Artikkelin tieto on sovellettavissa kaikkiin eliöryhmiin.

Miksi juuri kasvit?

Kasvit ovat varsin helppoja opeteltavia, sillä ne eivät juokse karkuun, niitä voi koskettaa, tuoksutella ja joitakin jopa maistaa. Kasveja opetellessa harjoitellaan kaikkialla tarvittavien havainnointitaitojen lisäksi yleisiä lajintunnistustaitoja. Samalla opitaan ja ymmärretään, että luonnossa on monenlaisia lajeja ja niillä on erilaisia vaatimuksia ja että me ihmiset olemme tästä monimuotoisuudesta riippuvaisia. Tätä kaikkea voidaan kutsua myös biodiversiteettikasvatukseksi.

Tutkimuksissa on todettu, että tavallisimpia suomalaisia kasvilajeja, kuten voikukkaa, mäntyä, rauduskoivua, leskenlehteä tai päivänkakkaraa eivät kaikki koululaiset tai edes heidän opettajansakaan tunnista.

Luontosuhteen syntymiseen tarvitaan luontoa. Siellä on käytävä ja sinne mentävä. Oppilaiden pitää päästä katsomaan luontoa ja sen lajistoa aidossa ympäristössä. Kun ensimmäistä kertaa näkee oikean nokkosperhosen tai västäräkin tai maistaa hieman ketunleipää,alkaa vähitellen ymmärtää ympärillään olevaa elämää. Samalla syntyy muistoja ja ajatuksia ja herää halu pitää luonnosta huolta.

Mitä ja miten kasveja kerätessä oppii?

Kasveja kerätessä joutuu harjoittelemaan havainnointitaitoja, sillä kerättävää kasvia etsiessä joutuu tarkkailemaan, tutkimaan, pohtimaan, käyttämään muistiaan, vertailemaan, luokittelemaan, lopulta tunnistamaan ja nimeämään kerättävän kasvin. Samalla joutuu käyttämään apuna useita aisteja. Aistien käyttö tehostaa oppimista, sillä opittava kasvilaji on helpompi palauttaa takaisin mieleen, kun se on sidottu muistinlokeroihin useilla eri tavoilla. Luonnossa liikkuminen itsessään aktivoi monella tapaa ja on tutkitusti terveellistäkin. Luonnossa liikkuessa oppii myös muita lajeja ja luonnon toimintaa kokonaisuudessaan.

Varsinaisen tunnistamisen jälkeen kasveja joutuu tutkimaan useaan otteeseen, tekipä sitten kuivattua tai digitaalista herbaariota. Hienomotoriikka kehittyy, kun kasvi pitää asetella kuivamaan ja tehdä siitä lopulta kasvitaulu. Kasvilappua kirjoittaessa täytyy etsiä tietoa. Samalla voi oppia lajista laajemmin. Jokaisen työvaiheen yhteydessä kasvia tulee katsottua uudestaan ja palautettua lajin nimi mieleen. Kerääminen on monipuolisuudessaan erittäin hyvä oppimismenetelmä. Digikasvion tekemisessä jää muutama työvaihe välistä, mutta toisaalta kuvia joutuu käsittelemään useaan otteeseen. Samalla oppii teknologiasta.

Miksi kasvien nimiä pitää opetella ulkoa?

Kasvien nimien ulkoa opettelu nostaa monelle kitkerät muistot mieleen. Nimilistan ulkoluvussa ei lienekään paljon järkeä. Nimet oppii pikku hiljaa kun kasveihin tutustutaan, niitä kerätään ja tehdään keräämiseen liittyviä eri työvaiheita. Tarkkojen lajinimien sijaan olisi hyödyllisempää opetella laajempia kokonaisuuksia, vaikkapa hahmottaa, millaiset kasvit viihtyvät kuivassa kasvupaikassa tai millaisia kasveja voi löytää suolta. Miltä näyttävät orvokit, leinikit tai koivut?

Kaikkia kasveja ei voi silmämääräisesti edes lajilleen määrittää, joten yksioikoisen lajinimien ulkoaopettelun sijaan hyvät tuntomerkkien tarkkailu-, määritys- ja tiedonetsimistaidot ovat ehkä parempi keino kannustaa lajintunnistuksen pariin. Toisaalta me ihmiset kommunikoimme nimillä, joten joitakin nimiä on vain opittava, tosin oppimistavan ei tarvitse olla pelkästään ulkoluvun kautta. Nimi tekee kasvista erityisemmän, eikä se ole enää vain pelkkä ruoho tai pensas.

Voiko opettaja antaa kasvienkeräämistehtävän kesätehtäväksi, koska silloin ollaan lomalla?

Kasvien keräämisen voi ajoittaa touko- ja elokuuhun, jotka ovat koulukuukausia. Ohjeistamalla kasvien keruun osittain koulukuukausille opettaja pitää huolta myös omasta oikeusturvastaan.

Kesäksi voi antaa ohjeet kerätä sellaisia ruohovartisia kasvilajeja, jotka ovat kukassa noihin aikoihin tai sitten kasveja voi kerätä ilman kukintoa. Parhaat kasvien keruukuukaudet osuvat Suomessa juuri kesä- ja heinäkuulle. Tällöin kasveja voi suositellusti ja vapaaehtoisesti kerätä.

Vuodenaikaongelmaa voi ratkaista myös teemoittamalla tehtävän esimerkiksi metsäkasveihin. Silloin metsämaitikka on jo kuivunut musta koppura, mutta silloin voi selvittää, mikä laji on kyseessä. Tämä edellyttää valmiiden vaihtoehtojen antamista, sillä muuten salapoliisityö voi olla liian vaikea.

Eikö kasvien kerääminen ole vanhanaikaista?

Historiallista kasvien kerääminen ainakin on. Keräily on ihmisille hyvin ominainen tapa oppia maailmasta. Ei liene montaakaan tyttöä tai poikaa, jonka huone ei jossain vaiheessa tuoksahtaisi ojan pohjalta, kerätyiltä oksilta, kävyiltä ja hiekkaisilta kiviltä.

Tiettävästi missään muussa maassa ei kasveja ole koulussa kerätty pakollisena tehtävänä niin pitkää ajanjaksoa kuin Suomessa (Kaasinen 2002). Historiaa kasvien keruulle voi hakea Elias Lönnrotin keruumatkoilta, joilta talteen jäi runojen liskäsi myös kasveja ja niiden suomenkielisiä nimiä. Myöhemmin kirjailija-runoilija V.A. Koskenniemi jyrisi vuonna 1936, että ”Erityisesti vihaan niitä kukkashautuumaita, joita kutsutaan herbaarioiksi”.

En tunnista näitä kasveja eikä meillä ei ole kotona määritysoppaita.

Aluksi voi tuntua siltä, että kasvioppaan sijasta kädessä voisi yhtä hyvin olla hepreankielinen kirja. Tämän vuoksi opettajan kanssa täytyy saada rauhassa harjoitella tuntomerkkien havainnointia: mitä pitää katsoa ja tarkkailla, kun lajia haluaa määrittää? Samoin määrityskirjojen ja –kaavioiden käyttöä on syytä harjoitella yhdessä.

Aluksi lajinmääritys voi tuntua todella vaikealta. Silloin kannattaa aloittaa tunnistaminen ja kerääminen niistä lajeista, jotka löytyvät vaikka koulun pihalta ja joita voidaan yhdessä tarkkailla.

Määritysoppaita voi lainata kirjastosta ja niitä löytyy myös antikvariaateista ja kirjakaupoista kohtuuhintaan. Hyvänä apuna määrityksestä ovat kännykkäänkin ladattavat lajinmääritysohjelmat, kuten www.luontoportti.fi. Tämän ohjelman avulla pääsee yksinkertaisia tuntomerkkejä seuraten lajimäärityksessä pitkälle.

Jos lajia ei tunnista, sitä ei kannata kerätä. Sen sijaan siitä voi ottaa kuvia ja tuoda niitä vaikka opettajalle nähtäväksi. Yhdessä voidaan yrittää selvittää, mistä lajista voisi olla kyse.

En voi tehdä kasviota, sillä mummoni ei tunnista näitä kasveja.

Mummot ovat tutkimuksen perusteella merkittäviä kasvilajintunnistustaitojen siirtäjiä. Kaikkien mummojen omat lajintunnistustaidot eivät ole kovin hyviä, sillä heille ei ole välttämättä koulussa enää opetettu kasvilajeja. Myös ulkomaalaistaustaisille mummoille, vaareille ja vanhemmille kasvit voivat olla kinkkisiä. Silloin otetaan avuksi määritysoppaat ja lajintunnistussovellukset ja yritetään oppia yhdessä. Mummojen ja muiden läheisten kanssa tekeminen on arvokasta, joten mummot kannattaa ottaa mukaan keruureissulle silloin kun se on mahdollista. Oppilaan oma työpanos on kuitenkin tärkein.

En voi kerätä kasveja, sillä kotini lähellä ei ole metsää.

Metsän puute on ikävää mutta se ei estä kasvien keräämistä. Kasveja kun kasvaa kaikkialla, asfalttipihojen rakosista, kiviportaiden väleistä, ojien pientareilla ja jopa rakennusten seinustoilla. Jokaiselle löytyy varmasti kerättäviä kasveja, etenkin jos opettajalla ei ole tarkkaa lajilistaa siitä, mitkä lajit täytyy kerätä.

Kesä meni jo, ja nyt syksyllä ei kasva enää mitään.

Kevään huumassa kasvien keräämisen saattaa siirtää ja lopulta unohtaa, kunnes koulun alku ja biologian kasvienkeruutehtävä palautuu jälleen mieleen. Riippuen koulun sijainnista ja syksystä, vielä elo-syyskuussa löytää kerättäviä ruohovartisia kasveja. Suurin osa ruohovartisista kasveista tosin kukkii kesä-heinäkuussa, joten kukkivaa yksilöä saattaa olla vaikea löytää. Tämän vuoksi touko-kesäkuu ovat parasta keruuaikaa.

Keräämäni kasvi ehti nuutua ennen kotiin pääsyä.

Lämpimällä säällä näin tuppaa tapahtumaan. Nuutumista voi yrittää ehkäistä siten, että kasvin sujauttaa varovasti muovipussiin, jonka sisällä on kostutettu talouspaperi tai vastaava. Märkä paperi pitää kasvin muovipussin sisällä kosteana jonkin aikaa. Yksi vaihtoehto on asetella kasvi samantien kuivauspaperin tai vaikka kirjan väliin, jolloin nuutuminen ei enää haittaa, vaan kasvi on jo aseteltu kuivausta varten. Lämpimällä säällä kasvit kannattaa kerätä aamulla jolloin on viileämpää ja nuutuminen hitaampaa.

Kasvini homehtui kuivauksen yhteydessä.

Jos kasvin on kerännyt sateella tai kasvi muuten on hyvin kostea, se täytyy varovasti taputella kuivaksi vaikkapa talouspaperilla ennen kuivauspaperin väliin laittamista. Kuivausprosessin aikana imupaperi on vaihdettava päivän parin välein, jottei kasvi pääse homehtumaan. Homehtunut kasvi ei näytä kovin hyvältä kasvitaulussa, joten valitettavasti homehtuneen tilalle on kerättävä ja kuivattava uusi kasvi.

Kuivamassa olevan kasvin kasvilappu hävisi ja nyt en tiedä mistä ja milloin olen tämän kasvin kerännyt. Mitä tehdään?

Irtolappuset tuppaavat tippumaan kuivamassa olevan pinon välistä. Kasvin keruutiedot kannattaakin joko kirjoittaa erilliseen vihkoon juoksevalla numeroinnilla ja merkitä sama numero imupaperina käytettävän sanomalehden päälle. Keruutiedot voi myös kirjoittaa itse sanomalehteen. Yksi vaihtoehto on tallentaa tiedot sähköiseen muotoon.

Kuivamassa ollut kasvipinoni meni roskiin. Mitä tehdään?

Myös koirien on joskus raportoitu syövän juuri valmistuneita täyden kympin kotiesseitä. Pinkkoja saattaa joskus joutua oikeastikin vahingossa paperinkeräykseen, sillä kotioloissa kasvit laitetaan yleensä sanomalehtien väliin kuivumaan. Tämän harmillisen tapahtuman estämiseksi kuivamassa oleva kasvi-sanomalehtipino kannattaa merkitä huolella.

Kuinka monta kasvia pitää kerätä?

Ei ole olemassa mitään sääntöä, monta kasvia oppilaan kuuluisi kerätä omaan herbaarioonsa. Lukumäärät vaihtelevat viidestä aina kolmeenkymmeneen yhden kesätehtävän aikana. Joskus alakouluissa kasveja kerätään useana vuonna. Opettaja saattaa antaa oppilaalle mukaan lajilistan, jonka mukaan lajit tulee kerätä tai tehtävän voi jättää avoimeksi. Helpotusta tehtävään voi tuoda myös vaihtoehto, jossa jokainen kerää yhden kasvin luokan yhteiseen herbaarioon.

Entä jos kasvit eivät kerta kaikkiaan kiinnosta?

Entäpä kerättävä kohde olisikin jokin toinen? Mitä jos vaihtoehtona olisi kivet tari perhoset tai kovakuoriaiset? Entä voisiko kasvien sijaan ottaa kuvia linnuista, pilvistä, jääkauden merkeistä tai muusta vastaavanlaisesta?

Olipa kerättävä kohde mikä tahansa, samalla oppii myös muutakin. Joitakin helpottaa perinteisen kuivatetun kasviston tekemisen sijaan digikasvion tekeminen. Kasvien kuvaaminen vähentää monta kiperää työvaihetta, lopputulos voi olla näyttävä ja informatiivinen ja lisäksi harvinaisetkin kasvit voi ottaa mukaan omaan kokoelmaansa, koska niitä ei kerätä ja vahingoiteta. Teknillinen säväys saata myös innostaa jo itsessään joitakin kameroista, kännyköistä ja tableteista kiinnostuneita.

Eläinten keräämisessä tulee vastaan eettisiä kysymyksiä, joihin on syytä perehtyä. Onko oikein esimerkiksi tappaa perhosia koulutyötä varten? Entä osataanko tunnistaminen varmasti tehdä niin, ettei se aiheuta kohteelle tarpeetonta kipua tai varsinkaan uhanalainen eläin ei vahingossa kuole dokumentoinnin yhteydessä?

Joskus voi olla myös opettajalla peiliin katsomisen paikka. Opettajan suurimmat erheet kasvien keräyttämisessä ovat puutteelliset ohjeet ja yhdessä harjoittelun vähyys. Kasvien keräämistä on syytä harjoitella oppilaiden kanssa yhdessä. Jos kasvien keräämisen antaa kesätehtäväksi, toukokuussa olisi hyvä mennä yhdessä luontoon ja käydä työn kaikki vaiheet huolellisesti läpi Suurimmat ongelmat ovat usein liittyneet siihen, etteivät oppilaat ole selvillä, mitä heidän tulisi tehdä.

Jos luokasta löytyy useampia vastahakoisia kerääjiä, voidaan tehdä niin, että jokainen oppilas kerää yhden tai kaksi kasvia ja luokka tekee yhdessä yhden herbaarion. Silloin ollaan päästy edes alkuun luonnon monimuotoisuuden havainnoinnissa ja ihmettelyssä.

Kannattaako opettajan antaa oppilaalle valmis nimilista kerättävistä kasveista vai vapaat kädet?

Tähän ei ole olemassa mitään yhteistä sääntöä, vaan tässä on edettävä maalaisjärjen ja soveltuvuuden mukaan. Joskus valmis nimilista auttaa oppilaita tehtävän tekemisessä. Samalla tulee varmistettua, että oppilas kerää erilaisia ja eri tyyppisiä kasveja erilaisilta kasvupaikoilta ja samalla oppii varmasti tunnistamaan tiettyjä kasvilajeja. Jos kerääminen ajoittuu pääasiassa touko- ja elokuulle, vapaampi tehtävänanto voi olla järkevämpi. Silloin oppilas kerää niitä kasveja, jotka löytyvät kukkivina.

 

Teksti: Arja Kaasinen

Lajitietokeskus kokoaa luontohavainnot tieteelliseen käyttöön

Suomen Lajitietokeskus kokoaa eliölajeja koskevaa tietoa saataville yhteen paikkaan. Eliölajeja koskeva tieto on tärkeää yhteiskunnalliselle päätöksenteolle, tieteelliselle tutkimukselle ja ympäristöstä kiinnostuneille kansalaisille.

Suurin osa maamme havainnoinnista tehdään vapaaehtoisvoimin. Siihen voi osallistua myös yläkoululainen ja lukiolainen. Digitaalisen eliökokoelma tekeminen laji.fi -alustalle on tapa, jolla voi suorittaa koulutyön tekemällä tiedettä ja jakamalla omat havaintonsa muiden käyttöön. Vuonna 2018 Biologian ja maantieteen opettajien liiton ja Suomen lajitietokeskuksen yhteistyössä on kehitetty koululaisille sopivaa käyttöä.

Laji.fi -portaaliin tehty tunnus säilyy oppilaalla myös koulun jälkeen. Lajiharrastusta onkin mahdollista jatkaa itsenäisesti vaikka aikuisikään asti.

Havaintodatalla tehdään oikeaa tiedettä – laji.fi -tietokantaan tehtävässä kasviossa ei siis ole kyse vain koulun harjoitustyöstä. Jotta havainnoista on hyötyä, tulee esimerkiksi lajien olla oikein määritettyjä. Laji.fi -aineistoja vertaisarvioidaan, eli mikäli havainto näyttää erikoiselta tai joku huomaa esimerkiksi lajinmäärityksessä epätarkkuutta, voi hän vaatia havaintoon tarkennusta. Samalla tavalla kuka tahansa luontoharrastaja voi tarkistaa toisten tekemiä havaintoja. Avoimuus ja vertaisarviointi kuuluvat tieteelliseen työhön, koska sillä voidaan varmistaa tuotetun tiedon luotettavuus. Suomen lajitietokeskus on jäsen GBIF (Global Biodiversity Information Facility) -verkostossa, joten lajihavaintotiedot tulevat osaksi myös maailmanlaajuista avointa tietokantaa.

Arvokkaita havaintoja tehdään myös tunnetuista lajeista. Monilta alueilta puuttuu tietoja yleisimpien lajien levinnäisyydestä, sillä kasviharrastajat eivät välttämättä ole aina jaksaneet ilmoittaa niitä. Oppilaiden ja opiskelijoiden havainnoilla pyritään saamaan lisätietoa näiltä katvealueilta. Tämän vuoksi havainnot maitohorsmista, rauduskoivuista ja vadelmista kannattaa lisätä tietokantaan, vaikka kyse ei olekaan harvinaisista erikoisuuksista.

Laji.fi -tietokanta palvelee monia eri käyttäjäryhmiä ja  Naturan kokoelmakilpailulle oma lomakkeensa, jota käyttämällä voi osallistua kilpailuun.

Lisätietoa:

Lajitietokeskus pähkinänkuoressa

Laji.fi -havaintotietokanta

Seurantauutiset eli mihin laji.fi-havaintotietoja käytetään

Global Biodiversity Information Facility, jonka jäsen laji.fi on

Mistä lajien nimet tulevat?

Suomessa toimii useita eri eliöryhmiin erikoistuneita yhdistyksiä ja toimikuntia, joiden yhtenä päätehtävänä on ollut suomenkielisen nimistön luominen omalle eliöryhmälleen. Suomalaisten runsastunut matkailu ulkomailla ja lisääntynyt tietämys ja tiedonvälitys erilaisista eksoottisista lajeista on lisännyt toiveita saada maapallon eri eliölajeille myös suomenkieliset nimet.

Monilla ryhmillä on oma erityinen nimistötoimikunta, joka tekee yhteistyötä Biologian Seura Vanamon kanssa. Vanamo pyrkii koordinoimaan suomenkielisen nimistön kehitystyötä. Tarvittaessa apuun kutsutaan myös Kielitoimisto. Olemme koonneet tähän lähteitä, joista lajinimiä voi halutessaan etsiä.

Nisäkkäät

Nisäkkäiden suomenkieliset nimet ovat herättäneet runsaasti keskustelua nimistötoimikunnan esitettyä oman ehdotuksensa koko maailman nisäkkäiden nimiksi. Virallisia nimiä ei vielä ole. Seuraavasta lähteestä löytyy ehdotus maailman 4629 nisäkkään nimeksi. Yksi nimihankkeen päätavoitteista oli muuttaa harhaanjohtavat nimet nykykäsityksen mukaisiksi. Suurin työ on ollut niiden noin 3500 lajin nimeämisessä, joilla tähän mennessä ei ole ollut suomenkielistä nimeä lainkaan.

Nimistötoimikunta on itsenäisesti toimiva ryhmä, joka antaa ehdotuksensa julkisesti kommentoitavaksi ja lausuntokierrokselle. Nimistön hyväksymisestä päätetään kommenttien ja lausuntojen käsittelyn jälkeen. Ehdotuksen julkaisusta huolehtii Luonnontieteellinen keskusmuseo.

http://koivu.luomus.fi/luonto/nimet/nisakkaat/

Linnut

Myös lintuharrastajien valtakunnallisella yhdistyksellä BirdLife Finlandilla on oma nimistötoimikunta, joka on jo luonut kattavan nimistön koko maailman tunnetulle lintulajistolle. Luettelo löytyy sekä kirjallisena, että digitaalisessa muodossa.

http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/nimisto/haku.shtml, luettelon painettua versiota myy Birdlife Lintuvaruste Suomi. 9740 lajia.

Matelijat ja sammakkoeläimet

Maailmassa tunnetaan tällä hetkellä matelijoita yli 9 500 lajia ja sammakkoeläimiä reilu 7 000 lajia. Näistä vain murto-osalla on suomenkielinen nimi, eivätkä läheskään kaikki käytössä olevat nimet ole vakiintuneita: samalla lajilla voi olla useita nimiä, tai sama nimi saattaa viitata useampaan eri lajiin. Tuhansien lajien lisäksi suomenkielinen nimi puuttuu myös lukuisilta suvuilta, heimoilta ja muilta taksoneilta. Nimistötoimikunnan tavoitteena on tuoda selkeyttä tähän kaaokseen ja luoda suomenkielinen nimistö matelijoille ja sammakkoeläimille. Monien muiden eläinryhmien parissa toimivia toimikuntia on ollut olemassa jo vuosia. Matelijat ja sammakkoeläimet olivat ennen vuotta 2007 ainoat selkärankaisryhmät, joille ei ollut olemassa omaa nimistötoimikuntaa.

Toistaiseksi suomenkieliset nimet ovat saaneet krokotiilieläimet ja Euroopan sammakkoeläimet ja matelijat. Nimistöhaku löytyy osoitteesta

http://www.herpetomania.fi/nimisto/julkaisut.htm

Kalat

Maailman 506 kalaheimoa ja 8454 kalalajia myös suomen kielellä löytyy kirjasta:

Varjo, Markku, Koli, Lauri ja Harri Dahlström (2004). Maailman kalojen suomenkieliset nimet.

Selkärangattomat eläimet

Tämän jättimäisen eläinryhmän kaikkien lajien nimeäminen tulee viemään aikaa varmasti vuosikymmeniä. Ulkomaiset lajit ovat suurimmaksi osaksi nimeämättä tyystin, valitettavasti myös suomalaiset lajit ovat useimmiten vailla nimiä. Viime aikoina monien lajiryhmien harrastajat ovat aktivoituneet ja tuottaneet opaskirjoja omista lajiryhmistään. Aikaisemmin lajitasoisia kirjoja ei ollut olemassakaan. Nyt koko suomalainen lajisto löytyy yksistä kansista ja otuksille on myös annettu suomalaiset nimet. Seuraavassa tuoreimpia lähdekirjoja:

Perhoset

Perhosten suomenkielisiä nimiä voi etsiä kirjoista:

Nissinen, K. (2013). Lennä, safiirisoturi. Maailman päiväperhoslajien suomenkieliset nimet. Osa 1. Ritariperhoset. Kaaliperhoset. Täpläperhoset

Silvonen, K., Top-Jensen, M. ja Fibiger, M. (2014). Suomen päivä- ja yöperhoset. .

Hämähäkit

Hämähäkkien nimistö uusittiin kokonaan viime vuonna. Samalla uusittu nimistö on varmasti radikaalein muutos eläimistössämme. Nimistötoimikunnan tavoitteena oli lyhentää nimiä ja tehdä niistä samalla lajeja paremmin kuvaavia. Lähes jokaisen hämähäkin nimi muuttui. Jo pelkkä hämähäkki –nimikin on nykyään hämikki. Uusi nimistö löytyy nettisivulta:

http://www.exoskeletal.info/foorumi/viewtopic.php?f=7&t=76

Kirjallisessa muodossa nimistö löytyy kirjasta:

Pajarre, R. (2014). Hämikki ja seitsemän seittiä.

Hyönteiset

Heliövaara, K., Mannerkoski, I. ja Siitonen, J. (2004). Suomen sarvijäärät.

Haarto, A. ja Kerppola, S. (2007). Suomen kukkakärpäset.

Heliövaara, K. ja Roslin, T. (2009). Suomen lantakuoriaiset.

Karjalainen, S. (2010). Suomen sudenkorennot.

Karjalainen, S. (2009). Suomen heinäsirkat ja hepokatit.

PUTTE -KIRJAT

Putte –projektilla tarkoitetaan puuttellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaa. Se on ollut käynnissä vuodesta 2009 ja jatkuu vielä vuoteen 2016. Projektin yhtenä tavoitteena on tuottaa tutkijoille, viranomaisille ja harrastajille käyttökelpoisia määritysoppaita eri eliöryhmistä. Samalla kirjoihin kootaan koko lajiryhmän suomalainen lajisto ja annetaan niille nimet. Tähän mennessä on jo ilmestynyt määritysoppaat seuraavista lajiryhmistä.

Rintala, T. ja Rinne, V. (2011). Suomen luteet.

Rintala, T., Kumpulainen, T. ja Ahlroth, P. (2014). Suomen verkkosiipiset.

Koivunen, A., Malinen, P., Ormio, H., Terhivuo, J. ja Valovirta, I. (2014). Suomen kotilot ja etanat.

Heliövaara, K., Mannerkoski, I., Muona, J., Siitonen, J. ja Silfverberg, H. (2014). Hyppivät ja hohtavat – Suomen sepät, rikkasepät, sepikät ja jalokuoriaiset.

KASVIT

Suomalaisten kasvien nimistö on pääosin vakiintunut käyttöön. Helpoiten nimet löytää kirjasta

Mossberg, B. ja Stenberg, L. (2003). Suuri Pohjolan kasvio.

Puista on tehty oma puuuvartisten kasvien nimiluettelo, jonka tarkoitus on tarjota helppokäyttöinen työkalu sellaisille jotka joutuvat työssään tai harrastuksensa parissa miettimään mikä on jonkin puulajin (tai muun puuvartisen kasvin) käypä tieteellinen tai suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen nimi. Luetteloa voi käyttää myös jos haluaa selvittää, mikä on kirjallisuudesta löytyvän vieraskielisen nimen suomenkielinen vastine. Kaikki luettelon lajit ovat sellaisia, joita kasvaa joko luontaisesti tai viljeltynä ainakin jossain päin Suomea.

http://www.metla.fi/metinfo/puulajit/puulajit-nimet.htm

Myös muita kasveja voi etsiä Kansalliskirjaston Finto-palvelusta, joka löytyy

http://onki.fi/fi/browser/overview/kassu

Jäkälät

Putte –projekti on tuottanut myös perusteellisen jäkäläoppaan:

Stenroos, S., Ahti, T., Lohtander, K. ja Myllys, L. (2011). Suomen jäkäläopas.

Sienet

Sienimaailmakin on saanut viimeaikoina omat julkaisunsa.

Niemelä, T. (2005). Käävät –puiden sienet.

Salo, P., Salo, U. ja Niemelä, T. (2006). Suomen sieniopas.

Härkönen, M. ja Sivonen, E. (2011). Limasienet.

von Bonsdorff, T., Kytövuori, I., Vauras, J., Huhtinen, S., Halme, P., Rämä, T., Kosonen, L. ja Jakobsson, S. (2014). Sienet ja metsien luontoarvot.

 

Teksti: Hannu Eskonen ja Hannele Heino

Teksti on julkaistu Naturan numerossa 1/2015