Rakentamalla turvallista ryhmää aineenopettaja voi edistää sekä opettajan että oppilaiden hyvinvointia. Hyvin toimivassa luokassa voidaan käsitellä myös vaikeita asioita.

Turvallisuus  tehdään

”Kaikki opetus voi tukea mielenterveyttä, ja kaikilla nuorilla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön”, kouluttajapsykoterapeutti ja erityisopettaja Kaisa Pietilä sanoo heti haastattelun aluksi.

Pietilä on toiminut pitkään erilaisten ryhmien kanssa, psykoterapeuttina, kouluttajana ja erityisopettajana, koulumaailmassa ja nuorisotyössä. Hän on perehtynyt monenlaisiin ryhmäilmiöihin sekä koulukiusaamisen jättämiin traumoihin. 

Itähelsinkiläisessä yläkoulussa kymmenisen vuotta työskennellyt Pietilä puhuu mielellään turvallisista ryhmistä, joissa kenenkään ei tarvitse pelätä esimerkiksi nolaamista tai vähättelyä. Turvallisissa ryhmissä on selkeät säännöt, häiritsevään käytökseen puututaan aina, eikä ketään kiusata. Näin ryhmä voi keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä, kuten biologian tai maantieteen oppitunnin sisältöihin. Turvallisissa ryhmissä voidaan keskustella ja vaihtaa ajatuksia monista hankalistakin teemoista, ja kaikilla on mahdollisuus osallistua. 

Turvallisen ryhmän rakentaminen vaatii tietoista ja jatkuvaa toimimista koko ryhmän toiminnan ajan. Se kuitenkin kannattaa opettajan omankin hyvinvoinnin vuoksi.

Pohjusta huolella

”Aloitus on ryhmän toiminnan kannalta kaikista tärkein vaihe”, Kaisa Pietilä sanoo painokkaasti. 

Jokaisen opetusryhmän aloittaessa kannattaa varata aikaa sille, että käydään yhdessä läpi opetustuntien toimintaperiaatteet ja tutustutaan toisiin ryhmän jäseniin. Ideoita tutustumisharjoituksiin löytyy verkosta hakusanalla ”ryhmäytyminen”. Materiaalia ovat julkaisseet esimerkiksi Opetushallitus ja Mannerheimin lastensuojeluliitto.

Oppituntien toimintaperiaatteisiin voi kuulua monenlaisia asioita, ja ne tarkentavat koulun sääntöjä. Periaatekeskustelussa voidaan käydä läpi, että tunneilla ketään ei kiusata tai jätetä ryhmän ulkopuolelle. Tarvittaessa keskustellaan, mitä kiusaamisella tarkoitetaan. Yhdessä voidaan sopia esimerkiksi siitä, että yksi puhuu kerrallaan, toiselle annetaan puheenvuoro, kaikkien näkemyksiä kuunnellaan, ja tunneilla keskitytään opiskeluun ja huolehditaan yhdessä työrauhasta. Samalla voidaan myös käydä läpi kännykän käyttöä opetuksen aikana. 

Perusteleminen ja tarkentaminen voivat viedä aikaa, mutta se kannattaa. Oppilaat eivät koe toimintaperiaatteita mielivaltaisiksi tai turhiksi silloin, kun asiat perustellaan läpinäkyvästi. 

Työskentelyn turvaamiseksi sovittujen periaatteiden toteutumista on valvottava. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kun yhteisiä pelisääntöjä rikotaan, siihen puututaan heti ja aina. Samalla muistutetaan esimerkiksi siitä, miksi toisen ulkonäköön ei saa puuttua, tai että kaikki ryhmän jäsenet ovat ihan yhtä tärkeitä. 

Nuoret hakevat rajoja ja haastavat opettajaa välillä kipakastikin. 

”Kun sopimattomasta kielenkäytöstä ja toiminnasta huomauttaa systemaattisesti, niin puuttumisen tarve vähenee. Jokaiseen huuteluun tarttuminen saattaa tuntua välillä kuormittavalta, mutta lopulta se helpottaa myös opettajan työtä”, Pietilä sanoo. 

Tärkeintä puuttuminen on kuitenkin oppilaiden oman hyvinvoinnin kannalta. ”Ryhmä, jossa yhteisiä sääntöjä tai kanssaihmisiä ei tarvitse kunnioittaa, ei ole turvallinen”, Pietilä muistuttaa. 

Rutiinit tuovat aikaa

Oppitunteihin turvaa ja rauhaa tuovat joka tunti toistuvat rutiinit. Ne tekevät toiminnasta ennakoitavaa ja lisäävät turvallisuuden tunnetta, mikä hyödyttää kaikkia oppilaita. 

Pietilä itse aloittaa ja lopettaa tunnit siihen, että kaikki istuvat paikallaan, ja tavarat ovat poissa käsistä. Tämä toistuu aina samalla tavalla. 

”Oppituntien strukturointi ei itse asiassa vie aikaa, vaan tuo sitä”, hän sanoo. Tällä Pietilä tarkoittaa sitä, että ennakoitava ja hyvin jäsennelty opetus rauhoittaa, ja oppilaiden on helpompaa keskittyä opetettaviin asioihin. 

Luonnontieteiden kokeelliset työt kannattaa suunnitella erityisen huolella aloituksineen ja lopetuksineen. Omaksuttavaa asiaa voi olla kerralla paljonkin, varsinkin, jos sekä aihe että käytettävät välineet ovat oppilaille uusia. Jos ohjeita on paljon, niitä voi palastella helpommin omaksuttaviin osiin. Eri vaiheita voi myös jäsentää tekstin avulla tai visuaalisesti, apuna voi käyttää värejä ja symboleita. Tämä tukee mukavasti sellaistakin oppilasta, jolla on kielivaikeuksia.  

Opetuksessa voi hyödyntää myös rentoutus- ja tietoisuustaitoharjoittelua sekä liikettä. Aiheita voi poimia opetettavista teemoista. Biologian ja maantieteen luokissa sekä maastossa on paljon sellaista katseltavaa, josta harjoituksen voi improvisoidakin. Oppilaat voivat vaikka pohtia, mikä rannan kasvi vetoaa heihin ja miksi, tai että mikä kala, kaupunki tai vaikka sisäelin kuvastaa parhaiten senhetkistä tunnetilaa. Ihmisen biologian tunnilla voi myös tunnustella, mitä kehossa tapahtuu: millainen on hengitys, ovatko lihakset rentoja vai jännittyneitä, muriseeko ruuansulatus, mitä aistit kertovat silloin kun sulkee silmät. 

Vuorovaikutus vähentää kiusaamista

Yläkouluikäisten nuorten kehitys on vielä kesken ja he tarvitsevat tukea sosiaalisten taitojen ja itsesäätelyn harjoittelussa. Opettaja voi tukea tätä niin, että lisää ryhmän sisälle mahdollisimman paljon kahdenkeskisiä kontakteja. Mitä enemmän niitä muodostetaan, sitä vähemmän esiintyy haitallisia ryhmäilmiöitä, kuten klikkiytymistä, ulos sulkemista ja suoranaista kiusaamista. Luokassa voidaan tehdä paljon erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä niin, että pareja ja ryhmiä vaihdellaan koko ajan. Näin vieraammatkin luokkakaverit tulevat tutuiksi, ja kynnys huonoon käyttäytymiseen kasvaa. Kontakti uuteen ihmiseen saattaa olla myös ystävyyden alku. 

”Joskus nuoret protestoivat jatkuvaa työparin vaihtoa, sillä he haluaisivat tehdä koulutehtäviä vain parhaiden kavereidensa kanssa. Tämä on ihan ymmärrettävää, ystävystyminen on hieno asia! Näissä tilanteissa muistutan siitä, että meidän on tärkeää pystyä toimimaan kaikkien kanssa. Se taito on erityisen tärkeä työelämässä, jossa emme useinkaan saa valita kollegoitamme”, Pietilä sanoo.

Pietilän ryhmissä ohjaaja päättää parit ja työryhmät ja istumajärjestyksen, joita kaikkia vaihdellaan.  Pietilä muistuttaa, että apua tähän voi hakea myös koulun erityisopettajalta. 

”Olen itse välillä toiminut aineenopettajan parina niin, että vastuullani on ollut ryhmäyttäminen sekä pari- ja ryhmäjaot, ja aineenopettaja on keskittynyt opetettavaan asiaan”. 

Vuorovaikutusta voi lisätä kevyellä otteella tinkimättä sisällöistä. Opetuksen lomaan voi ujuttaa nopeita harjoituksia: parille voi kerrata, mitä muistaa edellisen oppitunnin sisällöstä, tai lyhyesti kuvailla, että miten suhtautuu opetettavaan asiaan. 

Vaikeat aiheet keskustellaan

Seksuaalisuus, kasvissyönti, ilmastonmuutos, pakolaisuus. Monet yläkouluissa käsiteltävistä asioista ovat haastavia aikuisillekin, ja niistä käydään julkisuudessa värittynyttä keskustelua. Pietilä kannustaa mieluummin avoimuuteen kuin hyssyttelemiseen silloin, kun opetettava asia voi herättää vaikkapa ympäristöahdistusta. 

”Opettaja voi tuoda läpinäkyvästi esille sekä omia arvojaan että muita tapoja ajatella, ja hän voi myös kertoa, jos jokin asia tuntuu myös itsestä hankalalta tai ristiriitaiselta”, Pietilä sanoo.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä: esimerkiksi ihmisarvo kuuluu ihan kaikille, vaikka joku luokassa esittäisikin toisenlaisia näkemyksiä. Tarvittaessa selkänojaa arvokeskusteluun voi hakea koulun toimintaa ohjaavista periaatteista, opetussuunnitelmista tai vaikka lainsäädännöstä. Opettaja voi yrittää ymmärtää erilaisia konteksteja ja taustoja, jotka vaikuttavat sekä hänen omiinsa että oppilaiden käsityksiin ja arvoihin.

”Koulun toiminta ei ole eikä tule koskaan olemaan arvoneutraalia, mutta se voi olla läpinäkyvää”, Pietilä muistuttaa.

Sekä oppilaan että opettajan on hyvä säädellä omia rajojaan ja sitä, miten paljon haluaa kertoa omista arvoistaan tai omasta taustastaan. Jotkut biologian, maantieteen ja terveystiedon herkät tai poliittiset aiheet voivat herättää hyvinkin voimakkaita tunteita. Jotkut saattavat pelätä myös siitä, miten muut suhtautuvat omiin näkemyksiin. Jos ryhmä tuntuu turvalliselta, on todennäköisempää, että rakentavaa keskustelua pystytään käymään. Kaikkien ei tarvitse olla aina aktiivisessa roolissa, vaan myös tarkkailemalla voi oppia. 

”Opettaja voi myös muistuttaa siitä, että jos jokin asia tuntuu hankalalta, niin siitä on hyvä jutella jonkun kanssa. Yksin ei tarvitse jäädä”, Pietilä muistuttaa.

Teksti: Hanna Kaisa Hokkanen

Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 4/2023.