Kuvassa viljapelto.

Ruuantuotannon kestävä siirtymä vähentää fossiiliriippuvuutta

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat heikentäneet lannoitteiden saatavuutta ja kallistaneet energian hintoja. Siirtyminen kestävämpään tuotantoon ei tapahdu hetkessä, mutta tuottaa pidemmällä aikavälillä myös terveys-, ympäristö- ja ilmastohyötyjä. 

Suomessa on yli kaksi miljoonaa peltohehtaaria. Lannoitteita tuodaan maahan kahdella sadalla miljoonalla eurolla vuosittain ja niistä 68 prosenttia tulee Venäjältä. Lisäksi alkutuotanto, ruuan prosessointi, kuljetus ja jakelu vievät paljon fossiilisia polttoaineita. Maailman tilanne vaikuttaa ruuantuotantoon välittömästi energian ja lannoitteiden hinnan nousun kautta, mutta osa vaikutuksista näkyy Suomessa vasta pidemmällä aikavälillä. Varmaa kuitenkin on, että elintarvikkeiden hinta tulee nousemaan myös kotimaassa.

Ukraina ja Venäjä ovat merkittäviä tuottajia maailman viljakaupassa. Viljan hinta on jo noussut, EU:n alueella viljan hinta on nyt yli kaksinkertainen pidemmän aikavälin keskiarvoon nähden. Niukkuus tulee jatkumaan, vaikka tulevan kasvukauden sato onnistuisi.

Lannoitteet ja kemikaalit

Teollisten lannoitteiden valmistus vaatii paljon energiaa. Pääosa lannoitteista valmistetaan kaivannaismineraaleista ja ilman kaasuista. Typpilannoitteet valmistetaan käytännössä kokonaan maakaasusta. Maakaasun vedystä ja ilmakehän typestä valmistetaan ammoniakkia, josta voidaan valmistaa edelleen esimerkiksi ureaa, ammoniumnitraattia tai ammoniumsulfaattia. Ammoniakin osalta Suomi on täysin tuonnin varassa ja 80 prosenttia tuonnista on tullut Venäjältä.

Fosforilannoitteet valmistetaan fosforimineraaleista. Suomessa tosin tuotetaan fosforilannoitteita myös vientiin. Lisäksi käytetään kalsiumia ja kaliumlannoitteita, myös kaliumista suurin osa on tuonnin varassa.

Alkutuotannon tarvitsemista tavaroista ja palveluista 17 prosenttia tuodaan ulkomailta, mutta lannoitteiden ja torjunta-aineiden osalta osuus on huomattavasti suurempi: kemikaaleista ja kemikaalituotteista 68 prosenttia tuodaan ulkomailta. Kotieläintuotannon tarvitsemasta täydennysvalkuaisrehusta jopa 86 prosenttia tuodaan ulkomailta. Lisäksi eläintuotantoon käytettävät kemikaalit ja energia tuodaan pääosin ulkomailta. 

Polttoaineet

Fossiilisia polttoaineita käytetään maatalouskoneissa, ruuan prosessoinnissa, ruuan jäähdyttämisessä kuljetuksen aikana, pakkausmateriaalien tuotannossa ja lannoitteiden ja tuholaismyrkkyjen tuotannossa ja kuljetuksessa. Fossiilinen tuontienergia on pääosin raakaöljyä, hiiltä ja maakaasua, joista valtaosa (87 %, 53 % ja 99 % vastaavasti) tuodaan Suomeen (muun EU:n tapaan) Venäjältä. Jälleenmyynnin osalta riippuvuus ulkomaisesta tuonnista muodostuu valtaosin energia- ja polttoainetarpeesta.

EU:n tavoite hiilineutraalisuudesta vuoteen 2050 mennessä edellyttää fossiilisista polttoaineista irtautumista. 

Eläintuotannon kustannukset nousevat

Kotieläintuotannon kustannukset nousivat jo ennen sotatoimia. Vuoden 2021 lopussa kotieläintilojen panoshinnat olivat nousseet noin 20 prosenttia ja nousu jatkuu. Sianlihan tuottajahinta ei riittänyt vuoden 2021 lopussa kattamaan edes kustannuksia.

Suomen eläinrehun proteiiniomavaraisuus on kokonaisuudessaan korkea laajan nurmi- ja viljatuotannon johdosta. Eläinten ruokinnassa käytettävän kasviperäisen täydennysproteiinin, kuten rypsin, rapsin, soijan, herneen ja härkäpavun osalta proteiiniomavaraisuus on Suomessa silti vain noin 15 prosenttia, sillä niiden kasvatus koetaan haastavammaksi kuin viljan. Herneen ja härkäpavun viljelyä eläinrehuksi ollaan kuitenkin lisäämässä. 

Toistaiseksi kuitenkin pääosa (85 %) eläintuotannon täydennysproteiinirehusta tuodaan ulkomailta. Aminohappokoostumuksen vuoksi esimerkiksi soijan korvaaminen kotimaisilla rehuaineilla on haastavaa etenkin siipikarjan ruokinnassa. Rypsistä valtaosa (95 %) saadaan EU-markkinoilta, pääosin Baltiasta ja Saksasta. Lähes kaikki soijapapurehu tulee Brasiliasta ja Pohjois-Amerikasta. Etenkin Latinalaisessa Amerikassa soijapaputuotannon laajeneminen aiheuttaa valtavia kasvihuonepäästöjä ja metsäkatoa.

Luomuviljely ja kierrätyslannoitteet

Riippuvuutta fossiilisesta energiasta ja lannoitteista voitaisiin vähentää kierrättämällä paremmin ravinteita ja suosimalla luomuviljelyssä käytettyjä menetelmiä, kuten typensitojakasveja ja kiertoviljelyä. Viljelymaan kuntoa ja tuottavuutta voitaisiin ylläpitää lisäämällä viljelykiertoa. Tällä hetkellä arvioidaan, että 30–40 prosenttia viljelymaasta on liian yksipuolisessa viljelykierrossa.

EU:n tavoitteena on, että neljännes pelloista olisi luomutuotannossa vuoteen 2030 mennessä, jolloin keinolannoitteiden käyttö vähenisi merkittävästi. Luomuviljely ei ole riippuvainen teollisista lannoitteista, vaan maata ravitaan typpeä ilmakehästä sitovien palkokasvien avulla ja hyödyntämällä viljelykiertoa. Luomutuotannossa sato voi jäädä tavanomaista tuotantoa pienemmäksi, mutta toisaalta myöskään lannoitteita ja myrkkyjä ei tarvita, maa säilyttää tuottavuutensa, eikä ravinteita päädy vesistöihin.

Eläintuotannon tuottaman lannan lannoitekäytön ongelmana on tuotannon alueellinen keskittyminen: karjatilat eivät jakaannu tasaisesti maahamme, jolloin lantaa syntyy paikoin liikaa. Ilmaston kannalta haitallisia turvepeltoja jopa raivataan edelleen lannan levitystä varten. 

Kierrätyslannoitteiden tuotantoa tulisi edistää kehittämällä karjanlannan prosessointia ja sen käyttöä lannoitteena alueilla, joissa fosforiylijäämää ei ole. Kierrätyslannoitteiden kehittämistä on hidastanut etenkin kannattavuus: tähän asti teolliset lannoitteet ovat olleet viljelijälle edullisempia käyttää.

Lisäksi lannasta voidaan tuottaa energiaa maatilojen käyttöön. Esimerkiksi biokaasun tuotanto voitaisiin tuplata, mutta se edellyttää investointeja. 

Kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota

Suomi ei tule kohtaamaan varsinaista ruokakriisiä, sillä varakkaana maana Suomi pystyy edelleen hankkimaan tarvittavat elintarvikkeet kotimaasta tai ulkomailta. Köyhille maille tilanne on toinen. Pidemmän aikavälin muutos kohti kestävämpää ruuantuotantoa on kuitenkin myös kotimaassa välttämätön. 

Pidemmällä tähtäimellä rakenteelliset muutokset, kuten kasvisruoan suosiminen ja eläintuotannon osuuden vähentäminen ruoantuotannossa pienentäisi lannoite- ja energiariippuvuutta, sillä tällä hetkellä 80 prosenttia viljelyalasta on eläintuotannon käytössä. Jos viljelymaata ja satoa käytettäisiin enemmän suoraan ihmisravinnoksi, olisivat vaikutukset kauaskantoisia, sillä samalla pienenisivät myös Latinalaisen Amerikan rehutuotannon valtavat haitalliset ympäristövaikutukset.

Kulutusta tulisi ohjata kasvispainotteisemmaksi, sillä tällä olisi myös suotuisia terveysvaikutuksia. Suomessa syödään punaista lihaa jopa ravintosuosituksia enemmän. Vauraissa maissa etenkin valistus ja ravintosuositukset on koettu verotuksella ohjaamista tehokkaammaksi. Verotuksella ohjaus ei usein vaikuta toivotulla tavalla juuri niihin, jotka syövät punaista lihaa yli suositusten, sillä vanhoja ruokatottumuksia on edelleen varaa jatkaa.

Teksti: Anne Hirvonen
Artikkeli on julkaistu Naturassa 2/22.
Avauskuva: AI Leino/Pixabay.

Lisätietoa aiheesta Luonnonvarakeskuksen sivuilta: luke.fi/fi/ajankohtaista/teemat-ja-kampanjat/miten-sota-ukrainassa-vaikuttaa-luonnonvaroihin