Vuodenkierron kääntyessä kevääseen on sopiva aika muistuttaa mitä tulee tehdä – ja etenkin mitä ei pidä tehdä – kun kohtaa luonnonvaraisia eläimiä luonnossa.

Kevät ja kesä ovat useimpien lajien lisääntymisaikaa. Eläimilläkin juuri poikaset ovat niitä, jotka joutuvat pulaan silkkaa kokemattomuttaan.

Aikuiset, pelottomat yksilöt, jotka eivät väistä ihmistä, ovat yleensä loukkaantuneita tai sairaita. Eläinsuojelulaki velvoittaa auttamaan kärsivää eläintä. Eläimen tilapäinen hoito on sallittua, mutta lemmikkinä luonnonvaraista eläintä ei saa pitää. Mikäli eläin kärsii, eikä asianmukaista hoitoa ei ole saatavilla, on huolehdittava, että eläin lopetetaan.

Poikasten osalta asia on monimutkaisempi. Jos maastosta tavattu poikanen ei ole selvästi loukkaantunut, ennen eläimeen koskemista pitää varmistaa, että eläin tosiaan tarvitsee apua. Apua voi kysyä eläintarhoista, eläinhoitoloista, eläinsuojeluyhdistysten vapaaehtoisilta eläinsuojeluneuvojilta tai lintuharrastajilta.

Helsingissä toimii maamme ainoa eläinpelastusyksikkö, joka kuljettaa eläimiä hoitoon Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Yhteyden eläinpelastusyksikköön tai paikalliseen pelastuslaitokseen saa tilannekeskuksen kautta. Oman paikkakunnan tilannekeskuksen numero kannattaa tallentaa puhelimen muistiin kaiken varalta.

Pelastuslaitoksilla ei ole velvollisuutta auttaa muissa kuin eläimen aiheuttamissa vaaratilanteissa, mutta monesti etenkin pienillä paikkakunnilla pelastuslaitoksella tunnetaan paikalliset eläinasiantuntijat.

Hätäkeskukseen saa soittaa vain, jos eläin aiheuttaa välitöntä vaaraa.

Seuraavaan muistilistaan on koottu yleisimpiä kysymyksiä, joihin Korkeasaaren villieläinsairaalssa joka vuosi vastataan.

Nisäkkäiden poikaset

Hirvieläimet: Älä koske vasaan, vaan poistu heti paikalta. Hirvieläimet jättävät pienet vasansa usein yksinään pensakkoon ruokailemassa käydessään. Emo tunnistaa vasansa hajun perusteella, joten jos vasaan tarttuu ihmisen hajua, emo ei tunnista vasaa enää omakseen. Emon haju- ja kuuloaisti on niin hyvä, että se ei tule vasansa luo, jos ihminen vahtii lähistöllä. Alle viikon ikäinen hirvenvasa on vasta leimautumassa emoonsa, ja tuossa vaiheessa ihmiskohtaaminen voi johtaa siihen, että vasa lähtee seuraamaan ihmistä.

Hylkeet: Toisinaan kuutit ajautuvat eroon emostaan nopean jäiden lähdön seurauksena. Kaukaa rannasta tavattu kuutti on varmasti eksynyt. Kun emo vierottaa poikasensa noin kolmeviikkoisena, alkaa sen valkoinen kuuttikarva irrota. Tuolloin kuutti on ehtinyt moninkertaistaa syntymäpainonsa ja ulkomuodoltaan se on paksu pötikkä. Vararavinto antaa kuutille aikaa opetella kalastusta. Kurttunahkainen kuutti, jonka kaula erottuu, on liian laiha. Se on käyttänyt sukeltamiseen vaadittavan rasvakerroksensa emonsa etsimiseen, eikä se tule selviämään meressä. Tällainen eläin tarvitsee hoitoa.

Oravat ja pienpedot: Orava-, lumikko-, kärppä- tai näätäemo pystyy kantamaan pienen poikasensa suussaan takaisin pesään. Jos pesä on rikkoutunut, nosta poikaset koriin lähelle alkuperäistä pesäpaikkaa, jotta emo voi siirtää poikaset varapesään. Jos poikaset ovat kovin pieniä, laita koriin lämminvesipulloja, jotta poikaset eivät kylmety. Mikäli emolle on sattunut jotain tai jos poikaset ovat jo löydettäessä kylmiä ja kuivuneita, ne tarvitsevat asiantuntija-apua, lämpöa ja nesteytystä.

Rusakot ja jänikset: Vältä koskemista. Rusakonpoikasen selviytymiskeino on kyhjöttää paikallaan, jotta sitä ei huomattaisi. Rusakkoemo käy ruokkimassa jälkikasvuaan vain muutaman kerran vuorokauden aikana, yleensä hämärissä. Pahasta paikasta poikasen voi nostaa lähimmän pensaan juureen esimerkiksi heinätupon avulla. Avoimella paikalla poikasen suojaksi voi kasata heinää tai oksia.

Siilit: Kun emo vierottaa poikasensa maidosta, ne painavat keskimäärin yli 200 grammaa. Tätä pienemmät poikaset, jotka harhailevat päiväsaikaan avoimessa ympäristössä, ovat orpoja tai eksyneet muusta poikueesta. Ensiapuna poikanen tarvitsee lämpöä, nesteytystä ja tarkastamista kärpästen munakoteloiden varalta. Heikkokuntoisten siilien ruumiinlämpö alenee nopeasti, mikä houkuttelee kärpäsiä munimaan siilin iholle. Kouriutuneet toukat ovat poikaselle usein kohtalokkaita.

Lintujen poikaset

Hanhet: Hanhiemot kulkevat poikastensa kanssa heinikoilla laiduntaen. Muusta poikueesta harhautuneen yksilön voi yrittää ujuttaa toiseenkin poikueeseen. Vaikka hanhiemojen laskutaito on heikko, ne eivät usein huoli vieraita poikasia, mikäli ne ymmärtävät, että kyse ei ole niiden omista jälkeläisistä. Yhdistämistilanteessa emoja pitää harhauttaa, poikanen kyllä pyrkii heti muun poikueen seuraan.

Lokit: Lokkien poikaset voivat lähteä taapertamaan pesästä pian kuoriuduttuaan. Emot ruokkivat poikasiaan maastoon. Älä ruoki lokinpoikasta, se häiritsee linnun kehitystä.

Pikkulinnut ja rastaat/ maastopoikaset: Älä tee mitään. Mikäli poikasella on jo täysi höyhenpeite, siiven alut ja se pyrähtelee ja pomppii maassa tai oksistossa, on kyse maastopoikasesta. Maastopoikanen on lähtenyt pesästään, vaikka lentokyky ei olisi vielä täydellinen. Emot ruokkivat poikasiaan maastoon.

Pikkulinnut ja rastaat /pesäpoikaset: Pesästä voi myös pudota liian aikaisin, tai koko pesä saattaa mätkähtää alas. Pesäpoikaset ovat selvästi untuvikkoja, haituvaisia, osittain kaljuja tai niiden silmät eivät ole vielä kunnolla avautuneet. Tällöin poikueen voi yrittää pelastaa ripustamalla esimerkiksi koriin pehmustetun uuden pesän tai pöntön alkuperäisen pesän tai pöntön paikalle. Pesästään pudonneen yksinäisen poikasen voi nostaa takaisin pesään.

Pöllöt: Pöllöjen poikaset lähtevät ahtaaksi käyvistä pesäkoloistaan hyvissä ajoin ennen kuin ne lentävät. Mikäli poikanen joutuu maahan, se kiipeää takaisin puuhun terävien kynsiensä avulla. Pöllön maastopoikanen on vielä hyvin pörröinen, mutta siipisulat ovat alkaneet jo kehittyä. Emot ruokkivat ja vahtivat poikasiaan maastossa kuukausien ajan, ennen kuin poikaset lentävät ja saalistavat itse. Pöllöt eivät hylkää helposti poikasiaan. Sen sijaan emot voivat hyökkäillä poikasiaan lähestyvän tunkeilijan kimppuun hyvinkin verisesti. Mikäli pönttö tippuu tai pesäkelo kaatuu pesäpoikasvaiheessa, emot alkavat ruokkia poikasiaan myös varapönttöön, jos se ripustetaan lähelle alkuperäistä pesäpaikkaa.

Sorsalinnut: Sorsalinnut johdattelevat poikasensa lähivesistöön pian niiden kuoriutumisen jälkeen. Yksin sorsanpoikanen ei pärjää. Yhdistämistä toiseenkin poikueeseen voi yrittää, mutta tuolloin muiden poikasten tulee olla samankokoisia tai pienempiä kuin yksinäinen poikanen, sillä sorsanpoikaset ”sorsivat” pienempiään. Joskus sorsaemo tekee pesän huonoon paikkaan, esimerkiksi sisäpihalle, josta lentokyvyttömät poikaset eivät pääse seuraamaan emoaan. Poikaset piipittävät kovasti, joten jos poikaset pyydystetään ja vapautetaan esteettömässä paikassa lähistöllä niin, että emo löytää ne äänen perusteella, emo ei yleensä hylkää poikasiaan.

Kaikki vesilinnut: Älä ruoki vesilintujen poikasia pullalla tai leivällä. Ravinnon liika valkuainen johtaa ”enkelinsiipenä” tunnettuun kehityshäiriöön, jossa liian nopean kasvun seurauksena siipien luut vääntyvät, eikä linnusta tule ikinä lentokykyistä.

Teksti Anne Hirvonen
Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 1/2016