Paatsamasinisiipi, Celastine agriolus. Mannila. Jyväskylä.

Laji: Paatsamasinisiipi

Kesäkuun puolivälissä äänestettiin Suomelle muiden kansalliseliöiden joukkoon myös kansallisperhonen. Nettiäänestyksessä annettiin kaikkiaan 36500 ääntä. Ykköseksi nousi 6305 äänellä paatsamasinisiipi. Kakkoseksi kiri neitoperhonen 6202 äänellä ja pronssia sai suruvaippa 6014 äänellä.

Kansallisperhoseksi se sopinee ainakin värityksensä perusteella. Heleän siniset siivet, joiden valkoinen reunus sopii hyvin Suomen sinivalkoiseen imagoon. Naaraalla on lisäksi etusiiven kärkeen levenevä tumma reunus kuin kaaliperhosella.

Paatsamasinisiipi on aikaisimpia perhosiamme keväällä. Heti ensimmäisten sitruuna- ja kangasperhosten ja suruvaippojen jälkeen ne ilmestyvät liihottelemaan paahteisille metsänreunoille. Helposti niitä ei havaitse sillä perhoset lentelevät puiden latvuksissa, joista ne aina välillä laskeutuvat alemmille oksille paistattelemaan auringossa.

Paatsamasinisiipiä tapaa lennossa vielä kesäkuulla. Viimeistään tuolloin naaras munii munat toukan ravintokasveille korpipaatsamalle, herukoille, kanervalle, juolukalle tai karviaiselle. Joskus lämpiminä kesinä heinä-elokuulla voi vielä kuoriutua toinen sukupolvi ilahduttamaan perhosharrastajia. Silloin paatsamasinisiiven tunnistamisessa on oltava tarkkana. Maastossa kun lentää tuolloin tukku muitakin sinisiipiä.

Paatsamasinisiipi on myrmekofiili. Sen toukat erittävät nesteitä, joista muurahaiset pitävät. Niinpä ne suojelevat ja hoitavat toukkia loppukesän ja syksyn pedoilta. Niitähän luonnossa tuohon aikaan kyllä riittää. Syksyllä toukka koteloituu ja viettää kotelossaan koko talven.

Holarktisena lajina paatsamasinisiivellä on laaja pohjoista napa-aluetta kiertävä levinneisyys: Pohjois-Afrikasta, Euroopan kautta Aasiaan ja Japanin kautta aina Pohjois- ja Keski-Amerikkaan asti. Suomessa sen levinneisyys seurailee paatsaman levinneisyyttä. Melko yleinen se on aina Rovaniemen korkeudelle asti, pohjoisimmat havainnot ovat Utsjoelta.

 

Teksti ja kuva: Hannu Eskonen
Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 3/2017.