Suomalaiskansojen pyhä puu ruokkii monia lintulajeja. Monien marjojen perässä vaeltavien siivekkäiden liikkeitä ei edelleenkään tunneta tarkasti.
Itsenäisyyspäivän aattona paukkui pakkanen. Siitä huolimatta oli lähdettävä suorittamaan ulkovalvontavelvollisuutta koulun pihalle. Vähissä olivat ulos uskaltautuneet oppilaat, ja koulupihan hiljaisuudessa tuli käveltyä tuttua valvontareittiä. Hiljaisuuden katkaisi kuitenkin hento hilinä kun lintuparvi laskeutui marjoja pursuaviin pihapihlajiin.
– Mitä lintuja nuo ovat? kysyivät oppilaat.
– Tilhiä kaukaa pohjoisesta, vastasin.
Rastaat aloittavat marjakauden
Talven lähestyessä valtaosa kotoisista linnuistamme matkaa etelän lämpimään. Jo marraskuulla alkaa lintujen syysmuutto olla ohi. Tänä syksynä pihlajanmarjasadosta tuli erinomainen. Niinpä talvilinnustoamme elävöittävät marjoja syövät rastaat, tilhet ja taviokuurnat.
Ensimmäisinä syksyllä tulevat pihlajiin rastasparvet. Puista kuuluu tällöin tyypillistä räksätystä ja linnut ovat erittäin rauhattomia. Jokin korkea koivu lähistöllä toimii rastaiden tukikohtana, josta ne aina välillä laskeutuvat pihlajiin ruokailemaan. Lähestyvä ihminen saa koko parven äänekkäästi lehahtamaan siivilleen.
Taajamissa mustarastaista on tullut lintujen ruokintapaikoilla viihtyviä talvilintuja. Marjatalvina niitä on Suomessa tuhansia.
Parhaina marjavuosina Suomessa viivyttelee satoja tuhansia räkättirastaita. Ensin ne puhdistavat maaseudun pellonpientareiden ja tienvarsien pihlajat, ja sitten ne ilmestyvät taajamien puistoihin ja omakotialueille. Samalla parvien koko kasvaa, isoimmissa on satoja lintuja. Marjojen vähenemisen myötä rastasparvet siirtyvät hiljalleen etelään. Suomen eteläpuolelle ne siisrtyvät yleensä tammi‑helmikuulla.
Pihlajapöhnäiset tilhenrentut
Rastaat eivät kuitenkaan syö pihlajia puhtaiksi, vaan vielä riittää ravintoa muillekin marjalinnuille. Usein näkee jo rastasparvien aikaan myös tilhiparvia. Osa tilhistämme muuttaa vuosittain etelään. Osa jää Suomeen ja vaeltaa pikkuhiljaa etelään syöden samalla matkansa varrella pihlajanmarjoja. Huonoina marjavuosina muuttaa pääosa tilhistämme Etelä‑Suomen yli jo alkusyksyllä. Tällaisinä syksyinä niiden vaellus saattaa ulottua aina Välimeren maihin asti.
Suuria tilhiparvia näkee usein korkeissa puissa ja sähkölangoilla. Parvesta kuuluu jatkuva hilitys. Näistä tähystyspaikoista ne liitävät yksi kerrallaan siivet supussa pihlajiin ruokailemaan. Tilhet syövät marjat kokonaisina. Hyvinä vuosina marjoja riittää pitkälle kevääseen, ja puissa notkuvat sokeripitoiset herkut käyvät ja tuottavat alkoholia. Monesti onkin havaittu selvästi humalaisia tilhiä. Ne lentävät epävakaasti ja törmäilevät esteisiin. Tutkimuksissa on selvinnyt, että tilhien maksa polttaa alkoholia erittäin tehokkaasti. Marjakännistä ei siten liene niille suurtakaan haittaa.
Tilhen höyhenpuku on linnustomme kauneimpia, harmaanruskeata perusväriä somistaa loistavan keltaiset ja valkoiset värikuviot.
Tilhien suurparvet keskittyvät taajamiin, sillä rastaat jo aiemmin tulleina ovat ehtineet syödä maaseudun pihlajat tyhjiksi. Ensimmäiset tilhiparvet ilmestyvät taajamiin jo syys‑lokakuulla. Pääjoukot saapuvat kuitenkin vasta paljon myöhemmin, joskus vasta helmi‑maaliskuulla. On esitetty arvailuja, että osa näistä alkutalven tilhistä tulisi Suomeen kaukaa idästä. Tähän viittaa sekin, että tilhen kaukaisin rengaslöytö on peräti 4000 kilometrin takaa Kazakstanista.
Tilhien vaelluksia on vaikeaa tutkia, sillä Suomessa rengastetut tilhistä suurin osa kihlataan juuri syksyisten vaellusten yhteydessä. Myös pesiviä tilhiä tulisi rengastaa mahdollisimman paljon.
Keväisin tilhiä ei Suomessa juuri nähdä. Tutkijat olettavat, että ne palaisivat Pohjois‑Suomen pesimäsijoilleen maamme itäpuolitse. Tätä oletusta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan.
Taviokuurna yllättää
Kaikkein viehettävimpiä pihlajan vieraita ovat taviokuurnat. Ne ovat erittäin kesyjä. Lintu syödä mutustaa pihlajanmarjoja, vaikka ihminen tulisi melkein viereen. Taviokuurna poimii jokaisesta marjasta vain siemenet, hedelmämalto ei sille kelpaa. Välillä kuuluu parvesta kirkas vihellys, johon parven muut linnut vastaavat.
Taviokuurnan vaellukset ovat erittäin oikullisia, eivätkä tiedemiehetkään tunnu olevan niistä täysin perillä. Toisinaan vaikka Etelä‑Suomessa olisi hyvä pihlajanmarjasato, ei nähdä yhtäkään taviokuurnaa. Toisinaan taas kuurnien muuttoparvet ilmestyvät Baltian maihin, mutta eivät lainkaan Suomeen. Tätä on selitetty sillä, että vaelluksen suunta riippuu siitä, mistä päin kyseiset taviokuurnat ovat alun alkaen lähteneet liikkeelle.
Etelä‑Suomeen ulottuvien massavaellusten aikana on taviokuurnia niin paljon, että valtaosan täytyy olla muualta tulleita lintuja, ehkä aina Siperiasta asti. Etelärannikolle saapuessaan kuurnat eivät useinkaan lähde ylittämään merta, vaan siirtyvät ensin kohti länttä ja lopulta takaisin kohti pohjoista. Joitakin lintuja on kuitenkin eksynyt aina Sveitsiin ja Ranskaan asti.
Myös punatulkut syövät pihlajamarjoja. Niille marjat eivät kuitenkaan ole elinehto, kelpaavathan niille erilaiset siemenet ja silmutkin. Etelä‑Suomeen asti ulottuva marjalintujen suurvaellus on aika harvinainen luonnonilmiö. Tänä talvena kannattaakin katsella pihapihlajissa hilittäviä tilhiä ja pysähtyä tekemään tuttavuutta arvokkaan hiljaisiin taviokuurniin.
Pihlajanmarjoja syövät mielellään myös punatulkut. Niille marjat eivät kuitenkaan ole elinehto, vaan ne pärjäävät Suomen talvessa muullakin siemenravinnnolla.
Teksti ja kuvat: Hannu Eskonen, EFIAP
Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 4/2016
