Kaupunkimaaperälla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa sekä terveyden ylläpitäjänä kaupungeissamme.

Maaperä on maiseman perusta, elävän ja elottoman luonnon rajapinta. Kaupunkimaaperä on kaupunkien muutosjoustavuuden ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta elintärkeä muun muassa hulevesien hallinnan ja pienilmaston säätelyn näkökulmista, sekä erityisesti viherympäristöjen ja monimuotoisen kaupunkiluonnon turvaajana. Kaupunkimaaperä on luonnonresurssi, jonka merkitys on kasvamassa ja jota tulisi vaalia kaupunkisuunnittelussa nykyistä vahvemmin.

Maaperää tarkastellaan siiloutuneesti useilla eri tutkimusaloilla, kun taas kaupunkiympäristöjen suunnitteluhaasteet vaativat kokonaisuuksien hahmottamista laajasti ja poikkitieteellisesti. Lisäksi soveltavaa suunnittelunäkökulmaa ei useinkaan oteta tutkimuksessa huomioon. Kaupunkimaaperä sivuutetaan myös kaupunkisuunnittelussa, joka keskittyy maanpäällisten rakenteiden suunnitteluun. Ymmärrys kaupunkimaiseman syvyydestä – maaperästä ja siihen linkittyvistä prosesseista – puuttuu.

Kaupunkimaaperän hyödyt

Kaupunkimaaperä on keskeinen osa kaupunkien resilienssiä: se imeyttää ja puhdistaa hulevesiä, toimii hiilivarastona sekä ylläpitää biodiversiteettiä. Kaupunkiluonnon biodiversiteetti pohjautuu monimuotoiseen maaperäeliöstöön: Luonnon monimuotoisuudesta 25 % on maaperässä. Rakennettujen ympäristöjen maaperän biologista laatua ja mikrobistoa on kuitenkin tutkittu vain vähän. Maaperä tukee myös terveydelle olennaista luontokosketusta. Esimerkiksi luonnolliset, kasvillisuuspeitteiset pinnat kaupungeissa voivat lisätä mikrobien monimuotoisuutta ja samalla edistää kaupunkilaisten terveydelle hyödyllistä mikrobialtistusta. Maaperän mikrobikontaktin on mm. todettu parantavan vastustuskykyä immuunivälitteisiä sairauksia vastaan⁠.

Maaperän vedenpidätyskyky, kosteus ja haihdutus ovat olennaisia kaupunkien ilmastonsäätelyssä muun muassa lämpösaarekeilmiön ehkäisyssä. Maaperän kosteus vaikuttaa monin tavoin ilmastoon sekä paikallisella, alueellisella että globaalilla tasolla⁠. Esimerkiksi maaperän tiivistyminen estää hulevesien imeytymistä ja varastointia sekä mahdollisesti myös pahentaa kaupunkien lämpösaarekeilmiötä, koska säteily heijastuu tiiviistä pinnasta⁠. 

Kaupunkien siniviherrakenne ja sen kytkeytyneisyys ymmärretään jo laajasti tärkeäksi kaupunkiluonnon monimuotoisuuden pohjana, mutta niin kutsuttujen ruskeiden verkostojen eli maaperän verkostojen kytkeytyvyyttä ei samalla tavoin vielä tunnisteta. Maaperän ekologinen kytkeytyvyys tukee esimerkiksi maaperäeliöstön kuten lahottajaorganismien monimuotoisuutta⁠. Kasvilajiston ja maaperäeliöstön monimuotoisuus taas osaltaan liittyy maaperän parempaan hiilensidontakykyyn⁠. Biodiversiteetti ja ilmastonkestävyys linkittyvätkin maaperässä vahvasti toisiinsa. Myös kaupunkimaaperän potentiaali hiilidioksidin sidonnassa on tunnistettu⁠. Erityisesti kaupunkien pinnoittamaton eli kasvillisuuspeitteinen maaperä on tärkeä hiilen varastoinnin kannalta. Kaupunkimaaperä onkin luonnonresurssi, jota tulee vaalia, jotta sen moninaiset ekosysteemipalvelut ja monimuotoisuushyödyt säilyvät ja kehittyvät.

Vaikka kaupunkimaaperän hyödyt tunnistetaan jo laajasti, kokonaisvaltainen tutkimus kaupunkimaaperästä kuitenkin puuttuu. Kaupunkimaaperää tutkitaan pääosin ekosysteemipalvelujen näkökulmasta⁠, etenkin ympäristönäkökulmiin – kuten tulvasuojeluun ja hulevesien hallintaan – painottuen. Tutkimuksissa on tunnistettu tarve yhdistää eri tutkimusalojen kuten kaupunkisuunnittelun ja maaperätieteiden osaamista kaupunkimaaperästä parhaiden toimintatapojen luomiseksi, mutta tällainen yhdistävä tieto kuitenkin puuttuu. Myös maaperän laadun parantamiseksi tulisi kehittää tutkimukseen pohjautuvia suosituksia, jotka ohjaisivat suunnitteluprosesseissa parhaisiin käytäntöihin. Tällaista laajasti vaikuttavaa ohjausmenetelmää, joka voisi ohjata maaperän suunnittelua sekä strategisella että käytännön tasolla sekä niiden lisäksi huomioida laadun ja seurannan, ei tällä hetkellä ole.

Kaupunkimaaperän suunnittelu ja ohjauskeinot

Kaupunkisuunnittelu keskittyy usein vain näkyvään pintaan painottaen maaperän rakennettavuutta tai kaupunkia palvelevaa infrastruktuuria, mutta sivuuttaen maaperän arvot luonnonresurssina⁠. Tämä näkyy etenkin kasvavissa kaupungeissa, joissa erilaiset maankäyttöintressit kilpailevat sekä maanpäällisestä että maanalaisesta tilankäytöstä ja muokkaavat kaupunkimaaperää kukin omiin tarpeisiinsa. Kaupunkimaaperän laatua ja sen säilymistä ei kaupunkisuunnittelussa ole vielä laajasti käsitelty⁠. Kaupunkisuunnitelmien analyyseissä on esimerkiksi havaittu, ettei niissä kestävyystavoitteista huolimatta tunnisteta maaperää kriittisenä luonnonvarana. Suunnitteluratkaisuissa esitetyt toimet voivatkin olla vain näennäisiä, kun maanalainen maisema prosesseineen ja verkostoineen unohdetaan. Suunnittelussa ei myöskään tunnisteta maaperän potentiaalia luontokadon hillitsemiseksi, ja siksi se jää suunnitteluratkaisuissa vähälle huomiolle.

Vaikka kokonaisvaltaiseen maaperäpolitiikkaan ei ole vielä suoria ohjauskeinoja, monia sitä sivuavia hyviä tavoitteita on jo asetettu. EU:n biodiversiteettistrategiaa toteuttavan maaperästrategian tavoitteena on vähentää maaperän sulkemista ja uusien rakentamattomien maa-alueiden käyttöönottoa (no net land take⁠). Joulukuussa 2025 tuli voimaan maaperädirektiivi, joka on ensimmäinen maaperän terveyteen keskittyvä EU-säädös, jossa maaperän sulkemista ja poistamista sekä niiden seurantamenetelmiä kuvataan tarkemmin. Näiden lisäksi EU:n ennallistamisasetuksen 8. niin kutsutun kaupunkiartiklan tavoitteet ja kansallisen ennallistamissuunnitelman määrittelemät konkreettiset toimenpiteet tähtäävät kaupunkialueiden kaupunkivihreän ja latvuspeiton määrän lisäämiseen. Kaupunkimaaperä ja sen laatu on näissä taustatekijänä, vaikka sitä ei suoraan mainita. 

Vaikka kaupunkimaaperä jää sivuosaan ylikansallisissa ja kansallisissa tavoitteissa, kunnat ovat olennaisessa roolissa niiden edistämisessä. Biodiversiteettistrategiassa yli 20 000 asukkaan kaupunkeja kannustetaan tekemään kaupunkiluontosuunnitelma (urban nature plan), johon on viherpeitteisyyden ja latvuspeittävyyden lisäämistavoitteiden lisäksi ehdotettu sisällytettäväksi myös maaperästrategian maanottamishierarkia⁠. Tämä lieventämishierarkia ei kuitenkaan ohjaa tarkemmin käytäntöön, eikä sen tavoitteisiin päästä ilman strategisia linjauksia sekä käyttöönoton ja seurannan suunnittelua⁠. Kaupunkiluontosuunnitelma on kuitenkin lupaava työkalu, jolla olisi potentiaalia toimia eri suunnittelutasot yhteen kytkevänä menetelmänä, joka tavoittaa koko viherrakenteeseen – myös maaperään – vaikuttavat prosessit suunnittelusta toteutukseen ja kunnossapitoon saakka.

Tavoitteena syvempi ymmärrys

Väitöskirjatutkimukseni pyrkii vastaamaan edellä esitettyihin tietotarpeisiin ja lähestyy kaupunkimaaperää siiloutunutta tutkimustietoa integroiden ja luoden malleja maaperälähtöiselle kaupunkisuunnittelulle. Maisema-arkkitehtuurin alaan liittyvä tutkimus yhdistää monialaista maaperätiedettä kaupunkisuunnittelun näkökulmiin ja hyödyntää eri menetelmiä. Käytän suunnittelututkimusta työni metodologisena viitekehyksenä ja sovellan sen kolmea eri ulottuvuutta, joiden mukaisesti tavoitteena on tuottaa asiantuntijahaastatteluilla tietoa suunnittelusta (research on design), kirjallisuuskatsauksen avulla suunnittelua varten (research for design) sekä Jyväskylän kaupunkiluontosuunnitelman suunnittelijana ja tutkijana toimien (research through design). 

Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa maaperälähtöisen suunnittelun nykytila sekä tunnistaa millainen luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonkestävyyttä tukeva kaupunkimaaperä on ja mitkä tekijät edistävät sitä. Luon aineiston pohjalta perustan maaperälähtöiselle suunnittelutavalle ja käsitteistölle. Tunnistan työssä kaupunkiluontosuunnitelman vaikuttavuuden maaperän säilyttämisen ja rakentamisen ohjausmenetelmänä, joka kytkee yhteen suunnittelun eri mittakaavatasot, maaperän laatuun liittyvät tekijät sekä tarvittavan seurannan. Kuvaan tutkitun tiedon ja käytännön tietotaidon pohjalta maaperälähtöisiä suunnittelukeinoja ja -periaatteita sekä esitän, miten maaperän kestävää suunnittelua voidaan ohjata kaupunkiluontosuunnitelman avulla.

Tutkimuksen keskeisenä lähtökohtana ja käsitteenä toimii syvämaisema (deep landscape), joka perustuu maiseman – maanpäällisen ja maanalaisen – kokonaisvaltaiseen suunnitteluun. Syvämaisema on systeeminen lähestymistapa, joka pyrkii linkittämään maiseman ja sen syvyyden pinnanalaisista geomorfologisista rakenteista maanpäällisiin bioottisiin prosesseihin ja ilmastoon saakka⁠. Sjödahlin mukaan maaperä on näkyvän maiseman maanalainen jatkumo, ja nämä toisiaan peilaavat maisemat kytkeytyvät toisiinsa⁠.

Väitöskirjatutkimuksen läpileikkaavana tavoitteena on tarkastella kaupunkimaaperää ja syvämaiseman suunnittelua eri mittakaavoissa: kaavoitusta tukevalla strategisella ja yleissuunnittelutasolla sekä rakentamisen tarkkuudella toteutussuunnittelutasolla, johon liittyy myös kunnossapidon ja hoidon prosessien suunnittelu. Väitöstyö testaa, mitä ’syvä’ maisemasuunnittelu voisi käytännössä eri kaupunkisuunnittelun mittakaavoissa tarkoittaa ja miten se upotetaan suunnitteluprosessiin ja -menetelmiin.

Väitän, ettei kaupunkisuunnittelu voi olla kestävää eikä luonnon monimuotoisuutta tukevaa, jos siltä puuttuu pohja. Maaperän integroiminen suunnitteluun on välttämätöntä, jotta ilmastonmuutokseen aiheuttamiin haasteisiin voidaan sopeutua ja ratkaista kaupunkiluonnon köyhtymisen ongelmia. Sovellan tutkimuksessani syvämaiseman lähestymistapaa kaupunkimaaperään ja sen suunnitteluun, minkä mukaan pintaa ja syvyyttä – näkyvää maisemaa ja maaperää – sekä niitä linkittäviä riippuvuussuhteita ja prosesseja suunnitellaan samanaikaisesti. Konkreettisesti tämä voi tarkoittaa esimerkiksi luonnosmaisten analyysikarttojen (guess maps) hyödyntämistä. Usein maaperätieto on puutteellista, mutta on tärkeää tuoda se esiin vaikka osittain arvaamalla. Karttojen avulla näkymätön puolikas maisemasta otetaan vahvemmin suunnitteluprosessin osaksi. 

Maaperälähtöinen suunnittelu

Maaperän säilyttäminen ja läpäisemättömien pintojen avaaminen ovat tärkeimmät maaperän kestävän suunnittelun lähtökohdat. Maaperän ja kasvillisuuden säilyttämisestä tonteilla sekä pinnoitettujen alueiden enimmäispinta-alasta ja pintamateriaalien läpäisevyydestä voidaan määrätä esimerkiksi asemakaavassa. Tällöin tonttien mitoituksessa ja muotoilussa on huomioitava riittävät tilavaraukset, jotta säästettäviin alueisiin ei tarvitse rakentamisen aikana koskea. 

Rakennusvalvonnan rooli kaavamääräysten toteutumisessa on keskeistä onnistumiselle. Maaperätietoutta tulisikin lisätä rakentamisen ohjaukseen sekä suunnittelun ja valvonnan asiantuntijoille että pientalorakentajille ja isommille rakennuttajille. Tämän pohjaksi tarvitaan tutkimusta, mutta myös käytännön kokeiluja eri suunnitteluvaiheista. 

Esimerkiksi katuympäristöjen tai pysäköintialueiden kunnostukset ovat potentiaalisia toteutussuunnittelun koekohteita. Sekä kaduilla että pysäköintialueilla on usein kivettyjä tai asfaltoituja reuna- ja keskikaistoja, joilta pintamateriaali on mahdollista kokonaan tai osittain poistaa. Tilalla voidaan käyttää läpäiseviä pinnoitteita sekä matalakasvuista ja kuivuutta kestävää kasvillisuutta kuten paahdeympäristöjen lajeja. Pilottikohteista kerrytetään kokemustietoa suunnittelun ja rakentamisen käytäntöjen kehittämiseksi. 

Maaperälähtöinen suunnittelu vaatii yhteisiä toimintatapoja kaupunkisuunnittelun prosesseihin yleis- ja asemakaavoituksesta tarkempaan suunnittelumittakaavaan sekä lopulta rakentamiseen ja sen valvontaan saakka. Lisäksi suunnitteluala tarvitsee lisää tietoa maaperän toiminnoista ja sen tarjoamista hyödyistä vastatakseen ekologisesti laadukkaampien ja ilmastokestävämpien ympäristöjen suunnitteluhaasteisiin. Tähän tarpeeseen ollaan kuitenkin vasta havahtumassa. 

Kaupunkimaaperän tutkimuksessa onkin tärkeää hyödyntää suunnittelupraktiikan rajapintaa uuden tiedon tuottamisessa ja soveltamisessa, jotta tutkimus nivoutuu suoraan suunnittelutyön käytäntöihin. Kytkemällä maaperän ja maisema-arkkitehtuurin suunnittelukeinot sekä kaupunkisuunnittelun ohjausmenetelmät toisiinsa, syntyy uutta maisema- ja kaupunkisuunnitteluun sovellettavaa tietoa maaperälähtöisistä suunnitteluperiaatteista ja -keinoista, joiden ytimessä on ymmärrys syvämaisemasta.

Teksti ja kuvat: Leena Buller, maisema-arkkitehti, väitöskirjatutkija, Aalto-yliopisto

Artikkeli on julkaistu Naturassa 3/26

Kirjallisuus

Byrne, L. B. (2021). Socioecological soil restoration in urban cultural landscapes. Teoksessa J.A. Stanturf & M.A. Callaham Jr (Eds.) Soils and Landscape Restoration (pp. 373–410). https://doi.org/10.1016/B978-0-12-813193-0.00014-X

Decoville, A., & Feltgen, V. (2025). Towards a credible, relevant and legitimate implementation framework for the EU no net land take objective. Journal of Environmental Planning and Management, 1–22. https://doi.org/10.1080/09640568.2024.2434175

EC – European Commission (2021): EU Soil Strategy for 2030. Reaping the benefits of healthy soils for people, food, nature and climate. COM (2021) 699 final, Brussels. EUR-Lex – 52021DC0699 – FI – EUR-Lex 9.4.2025

EC – European Commission (2024): Directorate-General for Environment, Urban nature plans – Guidance for cities to help prepare an urban nature plan, Publications Office of the European Union, 2024, https://data.europa.eu/doi/10.2779/353044 9.4.2025

EC – European Commission (2025): Directive (EU) 2025/2360 of the European Parliament and of the Council of 12 November 2025 on soil monitoring and resilience (Soil Monitoring Law) Directive – EU – 2025/2360 – FI – EUR-Lex 31.1.2026

Guilland, C., Maron, P-A., Damas, O. & Ranjard, L. (2018). Biodiversity of urban soils for sustainable cities. Environmental chemistry letters 16(4) https://doi.org/10.1007/s10311-018-0751-6

Kapelkina, L., & Melnichuk, I. (2019). Consideration of soil quality in landscape and urban planning (by the example of Saint-Petersburg). https://doi.org/10.1088/1755-1315/316/1/012015

Lacoere, P. & Leinfelder, H. (2023). No net land take for Flanders. Towards a roadmap for the implementation of Europe’s land target. Raumforschung und Raumordnung, Spatial Research and Planning 81(6) https://doi.org/10.14512/rur.1696

Lu, C., Kotze, D. J. & Setälä, H. M. (2020). Soil sealing causes substantial losses in C and N storage in urban soils under cool climate. Science of The Total Environment, 725, 138369. https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2020.138369

Manninen, J., Roslund, M., Saarenpää, M., Luukkonen, A., Laitinen, O., Galitskaya, P. & Sinkkonen, A. (2025). Bacterial communities are poorer at urban park entrances in Finland than Russian Tatarstan – Testing the core presumption of the biodiversity hypothesis. Urban Forestry & Urban Greening, 113, 129060. https://doi.org/10.1016/j.ufug.2025.129060

Minixhofer, P., & Stangl, R. (2021). Green Infrastructures and the Consideration of Their Soil-Related Ecosystem Services in Urban Areas—A Systematic Literature Review. Sustainability. https://doi.org/10.3390/SU13063322

Nugent, A. & Allison, S. (2022). A framework for soil microbial ecology in urban ecosystems. Ecosphere, 13 (3). https://doi.org/10.1002/ecs2.3968

O´Riordan, R., Davies, J., Stevens, C., Quinton, J. N. & Boyko, C. (2021). The ecosystem services of urban soils: A review. Geoderma, 395. https://doi.org/10.1016j.geoderma.2021.115076

Pouyat, R. V., Yesilonis, I. D. & Nowak, D. J. (2006). Carbon Storage by Urban Soils in the United States. Journal of Environmental Quality, 35 (4), 1566–1575. https://doi.org/10.2134/jeq2005.0215Digital Object Identifier (DOI)

Rantalainen, M-L., Haimi, J., Fritze, H. & Setälä, H. (2006). Effects of small-scale habitat fragmentation, habitat corridors and mainland dispersal on soil decomposer organisms. Applied Soil Ecology, 34 (2–3), 152–159. https://doi.org/10.1016/j.apsoil.2006.03.004

Roslund, M. I., Parajuli, A., Hui, N., Puhakka, R., Grönroos, M., Soininen, L., Nurminen, N., Oikarinen, S., Cinek, O., Kramná, L., Schroderus, A-M., Laitinen, O. H., Kinnunen, T., Hyöty, H. & Sinkkonen, A. (2022). A Placebo-controlled double-blinded test of the biodiversity hypothesis of immune-mediated diseases: Environmental microbial diversity elicits changes in cytokines and increase in T regulatory cells in young children. Ecotoxicology and Environmental Safety, 242, 113900. https://doi.org/10.1016/j.ecoenv.2022.113900

Schittko, C., Onandia, G., Bernard-Verdier, M., Heger, T., Jeschke, J. M., Kowarik, I., Maaß, S. & Joshi, J. (2022). Biodiversity maintains soil multifunctionality and soil organic carbon in novel urban ecosystems. Journal of Ecology 110 (4), 916–934. https://doi.org/10.1111/1365-2745.13852

Seneviratne, S. I., Corti, T., Davin, E.L., Hirschi, M., Jaeger, E. B., Lehner, I., Orlowsky, B. & Teuling, A. J. (2010). Investigating soil moisture-climate interactions in a changing climate: A review. Earth-Science Reviews 99(3–4), 125–161. https://doi.org/10.1016/j.earscirev.2010.02.004

Silva, R. T. da, Fleskens, L., Delden, H. van, & Ploeg, M. van der. (2018). Incorporating soil ecosystem services into urban planning: status, challenges and opportunities. Landscape Ecology. https://doi.org/10.1007/S10980-018-0652-X

Sjödahl, E. (2024). Deep Landscape (Doctoral dissertation, The Oslo School of Architecture and Design). https://hdl.handle.net/11250/3127964

Yang, J-L. & Zhang, G-L. (2015). Formation, characteristics and eco-environmental implications of urban soils – A review. Soil Science and Plant Nutrition, 61, 30–46 https://doi.org/10.1080/00380768.2015.1035622