Ihmisen aiheuttaman muoviroskaantumisen haitat tulivat näkyvästi esille, kun valtamerillä kelluviin jättimäisiin muoviroskalauttoihin havahduttiin reilut pari vuosikymmentä sitten.
Joitakin vuosia myöhemmin lanseerattiin termi ”mikromuovi”, joka vakiintui tarkoittamaan alle 5 mm kokoisia muovihiukkasia. Kokonsa puolesta näiden hiukkasten todettiin päätyvän helposti myös pienempien eläinten nielemiksi ja siten kulkeutuvan ravintoverkkoon ja aiheuttavaan haittaa eliöille. Vaikka huoli kohdistui aluksi valtamerien mikromuoveihin, uudempien arvioiden mukaan maaperässä olisi jopa enemmän mikromuoveja kuin valtamerissä.
Maaperään päätyy mikromuoveja esimerkiksi jätevesiliete- ja biojätepohjaisten lannoitteiden, maaperän kanssa kosketuksissa olevien maatalousmuovien sekä ilmalaskeuman kautta. Jätevesilietteisiin mikromuovia päätyy erityisesti keinokuituisten tekstiilien pesemisestä, kun kuidut vapautuvat jäteveteen ja pidättyvät jätevedenpuhdistamoilla lietteeseen. Ilmalaskeumana puolestaan maaperään päätyy esimerkiksi autonrenkaista irtoavaa rengaspölyä, mutta paljon on myös sellaista hajakuormitusta, jonka alkuperää on vaikea selvittää. Mikromuovit kun voivat kulkeutua ilman mukana pitkiä matkoja.
Suomalaista tutkimusta maaperän mikromuoveista
Maatalousmuoveista peräisin olevien mikromuovien esiintymistä ja vaikutuksia maaperässä on tutkittu Euroopan laajuisessa PAPILLONS-hankkeessa (EU, Horizon2020) sekä kansallisessa, jo aiemmin päättyneessä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) vetämässä MicrAgri-hankkeessa (MMM, Makera). PAPILLONS-hanketta koordinoi norjalainen tutkimuslaitos NIVA ja Suomesta siinä olivat mukana Syke ja Luonnonvarakeskus (Luke). MicrAgri-hankkeen puolestaan toteuttivat Syke, Luke ja Ruokavirasto. Näiden hankkeiden tuloksia tullaan jalkauttamaan koulutusmateriaalissa, joka tuotetaan Luken, Syken ja Turun yliopiston yhteistyönä osana Syken vetämää PlastLIFE-hanketta (EU, Life).
MicrAgri-hankkeen kenttänäytteenottojen perusteella katekalvot ja -kankaat ovat mikromuovien lähteitä maatalousmaahan. Maanäytteistä löytyi keskimäärin eniten sitä muovityyppiä, jota kyseisellä pellolla oli käytetty katemateriaalina. Mansikanviljelyssä käytettyjen polyeteenistä (PE) valmistettujen katekalvojen kappaleita maaperästä löytyi vähän, mikä selittynee sillä, että viljelijät keräävät muovinriekaleita pelloiltaan. Tämä näkyi hankkeessa toteutetun kyselyn tuloksissa: PE-katekalvoja käyttäneistä viljelijöistä 94 % keräsi katekalvojen palasia pelloilta aktiivisesti ja loput 6 % satunnaisesti (n = 66).
Suomalaisten peltomaiden muovi- ja mikromuovikuormitusta tutkittiin myös PAPILLONS-hankkeessa, ja tuloksista kerrotaan, kun ne on julkaistu. Mikromuovien vaikutustuloksia hankkeesta on jo julkaistu, ja niiden perusteella mikromuoveilla on vaikutuksia eliöihin jo sellaisilla pitoisuuksilla, joita maatalousmaassa esiintyy tänä päivänä. Vaikutukset näkyvät erityisesti solutasolla esimerkiksi oksidatiivisena stressinä. Usein vaikutukset olivat voimakkaampia pitkäaikaisessa, useamman sukupolven ajan kestävässä altistuksessa. Myös luonnossa maaperäeliöt altistuvat mikromuoveille koko elämänsä ajan, sukupolvesta toiseen. Koska muovit ovat pysyvää materiaalia ja niitä päätyy ympäristöön jatkuvasti, mikromuovien pitoisuudet maaperässä vain kasvavat.
Mikromuovipäästöjen hillitseminen
Euroopassa on otettu ensimmäisiä askelia mikromuovipäästöjen hillitsemiseksi. Auringonvalon vaikutuksesta pieniksi hiukkasiksi pirstoutuvien oksohajoavien muovien maahantuonti ja myynti kiellettiin Euroopassa kertakäyttöisiä muovituotteita koskevan ns. SUP-direktiivin (EU 2019/904) myötä (SUP = single-use plastics). Tämä kielto koskee myös oksohajoavia katekalvoja, joita on Suomessakin käytetty ainakin rehumaissin viljelyssä. Tämä rajoitustoimen voi todeta olevan oikeansuuntainen: MicrAgri-hankkeessa oksohajoavista katekalvoista todettiin päätyvän runsaasti mikromuoveja maaperään.
Mikromuovipäästöihin pyritään puutumaan nyt myös ns. REACH-asetuksen (EY 2006/1907, REACH = Registration, Evaluation, Authorization and Restriction of Chemicals) muutoksella (EU 2023/2055). Tällä muutoksella rajoitetaan tuotteisiin tarkoituksella lisättäviä mikromuoveja. Rajoitus koskee siirtymäajan jälkeen esimerkiksi tiettyjä lannoitteita ja torjunta-aineita sekä muovipolymeereillä pinnoitettuja siemeniä, joista mikromuovia päätyy maaperään.
Tarkoituksella tuotteisiin lisätyt mikromuovit ovat ns. primaarisia mikromuoveja, jotka on valmistettu pienikokoisiksi. Suurin osa ympäristöön päätyvistä mikromuoveista on kuitenkin ns. sekundaarisia mikromuoveja, jotka ovat syntyneet isompien muovinkappaleiden tai pintamateriaalien kulumisen ja haurastumisen seurauksena. Niiden aiheuttamaan ympäristökuormitukseen on vaikeampi puuttua suoralla lainsäädännöllä. Näihinkin päästöihin voidaan kuitenkin vaikuttaa materiaalivaatimuksilla, tuotekehityksellä ja tiedon välityksellä. Koulut ovatkin tärkeässä roolissa opettamaan tulevia sukupolvia valitsemaan ja kehittämään kestäviä ratkaisuja niin ympäristön muovi- ja mikromuovikuormituksen kuin muidenkin ympäristöhaasteiden voittamiseksi.
Teksti ja kuva: Salla Selonen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Artikkeli on julkaistu Naturassa 3/2025
Lisätietoa:
PAPILLONS-hankkeesta lisätietoa: https://www.papillons-h2020.eu/
Mikromuovien vaikutuksista lieroihin: https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2024.174667
MicrAgri-hankkeen raportti maatalousmaan mikromuoveista: http://hdl.handle.net/10138/359639
Mikrokeinot-hankkeen raportti mikromuovipäästöistä ja niiden rajoittamiskeinoista: http://hdl.handle.net/10138/596679
PlastLIFE-hankkeesta lisätietoa: https://kiertotalousratkaisuja.syke.fi/plastlife/
