Ennen antibioottien tuloa käyttöön oli tuberkuloosin hoidon kulmakivenä kohentaa potilaan terveyttä ja vastustuskykyä. Raitis ilma ja muutenkin puhdas luonto nähtiin tässä tärkeiksi keinoiksi.

Tuberkuloosi eli keuhkotauti oli Suomessa keskeisimpiä kansanterveysongelmia 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Ennen tautiin tehoavien antibioottien aikaa tuberkuloosin hoidon kulmakivi oli sairastuneiden vastustuskyvyn parantaminen ja lepo sekä mikrobiteorian keksimisen jälkeen muun väestön suojaaminen tartunnalta eristämällä potilaat. Euroopan varakkaat lähettivät potevat perheenjäsenensä Alpeille tai Välimerelle, mutta tuberkuloosin noustua keskeiseksi yhteiskunnan rahoittaman kansanterveystyön kohteeksi, pääsivät varattomatkin 1900-luvun alkupuoliskolla parantolahoitoon.

Tuberkuloosi on Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttama infektio- eli tartuntatauti, jonka esimuodon arvellaan sairastuttaneen hominideja jo yli 20 000 vuotta sitten. Faaraoiden ajan Egyptin muumioissa on havaittu taudin eri muotoja, ja nykyisen Intian ja Kiinan alueelta säilyneissä kirjallisissa lähteissä on kuvattu sen oireet jo kolmisen tuhatta vuotta sitten.

Tunnetuin ja keskeisin elin, johon bakteeri aiheuttaa vaurioita, ovat keuhkot. Monet tuberkuloosista ennen mikrobien löytämistä käytetyt nimitykset viittaavatkin keuhko-oireisiin. Muita tunnettuja muotoja ovat skrofulus eli imusolmuketuberkuloosi ja Pottin tauti, jossa bakteeri vaurioittaa selkärankaa. Tauti on hoidottakin yleensä hitaasti etenevä, jopa vuosia uhriansa näivettävä, mutta joissakin tapauksissa se voi levitä ympäri elimistöä nopeasti aiheuttaen miliaariseksi tuberkuloosiksi kutsutun yleisinfektion.

Ennen kuin bakteeriopin legenda Robert Koch tunnisti ja nimesi aiheuttajan (1882) ja siihen onnistuttiin kehittämään ensimmäinen tehoava antibiootti (streptomysiini 1942), oli hoitona lähinnä potilaan lähettäminen suotuisampaan ilmastoon pois viktoriaanisen ajan kaupunkien hiilisavun ja muiden epäpuhtauksien sakeuttamasta ilmasta, terveellinen ravinto sekä uskonto.

Yksilön ongelmasta kansanterveystaisteluksi

Mikrobien löytäminen 1800-luvun lopulla mullisti käsitykset monesta aiemmin perinnölliseksi, elinympäristöstä tai elämäntavoista johtuvaksi tai ainakin niiden laukaisemaksi uskotusta taudista. Tuberkuloosi lienee eniten tässä prosessissa kulttuuriselta ilmiasultaan muuttuneita sairauksia. Yksilön ongelman sijasta siitä tuli kansanterveysongelma, jonka vastaiseen taisteluun Suomessa perustettiin useita järjestöjä ja haluttiin valjastaa koko kansakunta. Keinoina tässä käytettiin valistusta hyvästä hygieniasta, joukkoseulontaa, vastasyntyneiden suojaamista joulumerkkikoteihin sijoittamalla sekä sairastuneiden eristämistä parantoloihin eli tuberkuloosipotilaiden toipilassairaaloihin.

Suomen parantola-aatteen keulakuvaksi nousi tohtori Richard Sievers, joka opintomatkoillaan tutustui vastaaviin ulkomaisiin laitoksiin. Vuonna 1900 julkaisi Suomen valtion tuberkuloosikomitea mietinnön, jossa se esitti ensimmäisen parantolan perustamista. Silloisen Suomen alueelle noussut ensimmäinen parantola oli Halila Karjalan kannaksella. Sen puuhamies, tohtori W. G. Dittman sai hankkeen tukijoiksi sanomalehtiä, jotka ylistivät suomalaista graniitin, havupuiden ja järvien maastoa yhtäläisesti keuhkotautia parantavaksi kuin Keski-Euroopan vuoristot.

Kenen parantola on komein?

Parantoloiden rakentamisen huippuvuodet nähtiin 1930-luvulla, jolloin tuberkuloosiin menehtyi jopa 8000–10 000 suomalaista vuodessa. Vuoden 1929 säädetyn lain jälkeen, jossa valtio sitoutui kattamaan suuren osan mielisairaaloiden ja tuberkuloosihoitolaitosten perustamis- ja ylläpitokustannuksista, kunnat alkoivat perustaa parantoloita runsaasti kuntainliitoissa, avaten täten hoitoon pääsyn mahdollisuuden laajemmille ryhmille ympäri Suomea. Rakennuksia olivat suunnittelemassa monet tunnetut suomalaiset arkkitehdit kuten Alvar ja Aino Aalto (Paimio), Jussi ja Toivo Paatela (Etelä-Häme, Kinkomaa, Muhos) sekä Lars Sonck (Ruovesi). Jussi Paatela lisäksi suunnitteli Kiljavannummen ja Muurolan parantolat. Arkkitehtien muita kuuluisia rakennuksia ovat esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo, Jussi Paatelan suunnittelema Metsätalo sekä Lars Sonckin suunnittelema Mikaelinkirkko Turussa.

Tyylisuunnaltaan enemmistö parantoloista edustaa enenevässä määrin funktionalismia 1910 luvulta lähtien. Muutamia jugend-tapauksia on myös, kuten vuonna 1925 avattu Nastolan Aurinkolinna (entinen Salpausselän parantola), joka nykyään toimii asuntolana. Wäinö Palmqvistin suunnittelema jugendlinna valittiin Lahden kauneimmaksi asuinrakennukseksi vuonna 2016 Etelä-Suomen Sanomien äänestyksessä. Funktionalismin ja jugendin ohella muita tyylisuuntauksia sekoittui rakennuksiin, kuten klassismia Jussi Paatelan varhaisiin tuotoksiin.

Vuosina 1930–1941 avattiin Suomessa 12 kuntien omistamaa valtavaa parantolaa, ja vuoden 1948 tuberkuloosilaki organisoi taudin vastustustoiminnan tuberkuloosipiireiksi, joista jokaisella oli ainakin keskusparantola ja avohoidon yksiköitä, joskus muitakin parantoloita sekä edellä mainitut, jouluisin hyväntekeväisyyspostimerkein rahoitetut vastasyntyneiden väliaikaishoitokodit. Suurin osa parantoloista sijoitettiin Jyväskylän eteläpuolelle; pohjoisin oli Rovaniemen tietämillä sijaitseva Muurolan parantola. Maantieteellisesti Viipurin, Halilan ja Patrun hoitolat sijaitsevat nykyisen Venäjän alueella.

Funktionalismin periaatteiden mukaisesti rakennuksen muoto määräytyy sen käyttöyhteyden, materiaalien ja rakenteiden mukaan. Rakenteita pystyy havainnoimaan ajatuksella, kuinka paljon tilaa lopullinen rakennus vie ja kuinka paljon raivaamista se vaatii. Eli siis sijainti ja sen luomat mahdolliset rajoitteet vaikuttivat rakennuksien ulkomuotoihin sekä rakenteisiin yhdessä taloudellisten tekijöiden ja arkkitehtien visioiden kanssa. Luonnon keskeinen merkitys tuberkuloosin hoidossa vaikutti yksinkertaisesti parantoloiden sijoittamiseen, joten arkkitehtien täytyi huomioida ympäröivä luonto. Jo pelkästään funktionalismin pääperiaate, jonka mukaan tarkoitus sanelee muodon ja palvelee sitä, on erityisen soveltuva sairaalarakennuksiin ja luontosuhdetta tukeva sikäli, että pelkistetyt muodot antavat maisemalle tilaa ja huomiota.

Parantoloista tuli myös kirurgisia yksiköitä, joissa sairastuneita pyrittiin pelastamaan saattamalla tuberkuloottinen keuhko toimintalamaan joko aiheuttamalla ilmarinta tai sen epäonnistuttua poistamalla rintakehän luurakenteita.

Aurinkoa, ei rämettä

Millaisiin paikkoihin tarkalleen haluttiin suomalaisia parantoloita sijoittaa? Tärkeää oli raitis, terveellinen ilma. Ajatus noudatteli samoja periaatteita kuin keskieurooppalaisempi tapa lähettää sairastunut vuoristoon tai rannikolle.

Ensimmäinen terveyden edistämiseksi rakennetuista tuberkuloosiparantoloista avattiin Görbersdorfissa, Sleesiassa vuonna 1854 lääkäri Hermann Brehmerin ollessa sen perustaja. Nykyään paikkakunnan nimi on Sokołowsko ja se sijaitsee Puolan alueella. Brehmer uskoi taudin juurisyynä olevan huono keuhkoverenkierto, jota tuli vahvistaa harrastamalla liikuntaa korkeassa ilmanalassa. Brehmerin ajattelua jalosti hänen seuraajansa tohtori Peter Dettweiler, joka ei kuitenkaan kannattanut liikuntaa hoitokeinona, vaan potilaiden vuoristoilmassa nauttiminen levossa ulkosalla olisi suotavampaa. Parvekkeilla toteutettu raittiissa ilmassa lepäily jopa kolmekin kertaa päivässä tuli myöhemmin hallitsemaan suomalaistenkin parantoloiden suunnittelua, ja se peruttiin ainoastaan kovimmilla pakkasilla. Raittiin ilman ja auringonvalon tarve huomioitiinarkkitehtuurissa suurin ikkunoin ja valtavin parvekkein, joita kattavasti laitoksiin suunniteltiin.Tämä näkyy erityisen hyvin Suomen kuuluisimmassa parantolassa Paimiossa.

Parhaan mahdollisen parantolapaikan ajateltiin sijaitsevan ympäröivää maastoa korkeammalla paikalla, johon lankesi paljon auringonvaloa. Ympärillä sai silti mieluusti olla erityisesti mäntypuustoa, koska niiden uskottiin puhdistavan ilmaa. Suot ja rämeet sulkivat paikkaehdokkaan pois, mutta kirkasvetinen ja syvä vesistö lähistöllä katsottiin ansioksi. Esimerkiksi Takaharjun parantola sijaitsi Punkaharjun upeissa maisemissa. Kaupunkialueillekin rakennettuihin parantolayksiköihin yhdistettiin usein puistoalue tai vähintään hyvin hoidettu, laaja puutarha.

Parantolan metsät ry osti Paimion parantolaa ympäröivän metsän vuonna 2019 säilyttääkseen metsäalueen koskemattomana. Kuva: Saara Kallio

Etenkin ennen lääkehoidon syntyä olivat parantolahoitojaksot usein vuoden, joskus useammankin mittaisia. Varsinkin nuorelle ihmiselle oli tämä psyykkisesti hyvin raskasta. Parantoloiden kodikkuuteen, lämpimiin väreihin, kauniiseen ympäristöön panostaminen oli yritys helpottaa tätä henkistä taakkaa. Luonto sai toimia terapiavälineenä samalla, kun se palveli vastustuskyvyn voimistamista taudista toipumiseksi. Kolmas syy parantoloiden sijoitteluun etäämmälle suurimmista asutuskeskuksista oli halu eristää taudin leviämistä terveen väestön keskuuteen, kun mikrobiteoria antoi ymmärryksen tuberkuloosin tarttuvasta luonteesta.

Miten potilaat kokivat parantolaluonnon?

”Metsien keskellä on valaistu talo. Yötuuli itkee sen ympärillä. Se on vankila.”

— ote Saima Harmajan runosta Illalla

Miten potilaat kokivat luonnon osana hoitoaan? Heini Hakosalo on tutkinut suomalaisia tuberkuloosiparantoloita elettyinä tiloina, ja hänen mukaansa kirjeissään parantolaelämää käsitelleet potilaat kuvasivat usein parantola-alueet hyvin kauniiksi. Yksittäisistä elementeistä eniten mainintoja Hakosalon mukaan sai raikas ilma. Parantoloiden henkilökuntakin oli työpaikkojensa luonnosta ylpeitä, mikä näkyi Hakosalon mukaan myös parantoloiden esittelymateriaaleissa.

Moni potilas joutui matkaamaan hoitojaksoille kaukaa, jolloin sinne saapuminen saattoi esitellä heille aivan uudenlaisia maisemia ja kasvillisuutta, jota kasvoi luonnossa, joskus jopa eksoottisia kaukaa tuotuja kasveja istutettuna parantolan puutarhaan. Hakosalon arvion mukaan erityisesti kaupungissa ennen parantolahoitoa asuneet potilaat näyttävät arvostaneenparantoloiden luontoa.

Parantolapotilaat jaettiin sänkyyn hoidettaviin, sisällä pidettäviin ja kävelyluvan saaneisiin, joista viimeksi mainituilla oli lupa nauttia ulkoilmasta muutenkin kuin parvekemakuussa. Johtuen hoitojaksojen pituudesta pääsivät potilaat havainnoimaan luonnon vuotuista rytmiä; eräs potilaskuvasi kirjoituksissaan, miten tiaiset pyrkivät parantolan sisätiloihin talven tullessa kylmää pakoon.

Hyödynnettiinpä luontoa myös ruuan hankkimiseen: Hakosalon mukaan erityisesti kaukana asutuksesta sijaitsevissa parantoloissa kalastettiin, marjastettiin, metsästettiin pienriistaa ja ravustettiin. Jotkut potilaat keräsivät ja käyttivät luonnosta rohtoja tuberkuloosin oireiden helpottamiseksi. Käytettyihin kasveihin ja aineisiin kuuluivat kataja, muurahaisten eritteet, terva ja sammalet.

Oli potilaiden joukossa niitäkin, jotka kokivat luonnon pelottavaksi: vaikka useat potilaat kuvasivat linnunlaulun terapeuttiseksi elämykseksi, eräs potilas vaati kaikkia parantola-alueen variksia surmattavaksi ja jotkut kokivat yöllisen pöllöjen huutelun karmaisevaksi ääneksi.

Luontoa ovat potilaat lisäksi sisällyttäneet myös lohduttomampiin parantolakuvauksiinsa, esimerkkinä Saima Harmajan runous. Harmaja menehtyi vain kaksikymmentäneljävuotiaana tuberkuloosiin oltuaan kuukausia hoidossa Nummelan parantolassa.

Luontoympäristö tarjosi Hakosalon mukaan myös puitteita romantiikalle. Vaikka lumpustukseksi kutsuttu potilaiden keskenään seurustelu ei ollut kiellettyä, ei haluttu parantolapotilaiden ryhtyvän kovinkaan intiimeihin tekoihin. Potilaat nimesivät parantoloiden polkuja, vesistöjä ja notkoja tähän liittyen muun muassa ”Synnin poluksi” ja ”Rakkauden lammeksi”. Luontoon livahdettiin harrastamaan Heini Hakosalon mukaan muutakin paheellisena pidettyä kuten tupakointia ja kortinpeluuta.

Parantolan polun varrella on satumaisen kaunis purolaakso. Kuva: Saara Kallio

Parantoloiden aikakauden loppu

Jo toinen maailmansota verotti parantolaverkostoa: niiden potilaspaikkoja varattiin armeijalle, ja joitakin menetettiin Viipurin ja Karjalan kannaksen joutuessa Neuvostoliiton haltuun. Suurin mullistus tuberkuloosin hoidossa oli antibioottien tulo markkinoille, ja 1960-lukuun mennessä yhdistelmäantibioottihoidot olivat jo niin tehokkaita, että parantolajaksot alkoivat lyhentyä ja näiden laitosten tarve ylipäätään vähentyä. Seuraavan vuosikymmenen aikana voidaan jo puhua parantoloiden aikakauden päättymisestä, ja asian sinetöi vuoden 1986 Suomen tuberkuloosipiirien lakkauttaminen. Viimeisenä ovensa sulki Ahvenanmaan keskusparantola.

Nykyään tuberkuloosin hoito on täysin integroitua muuhun tartuntatautien erikoissairaanhoitoon, ja sairaalahoitoa tarvitaan ani harvoin.

Monet parantoloista ovat toimineet muina sairaaloina lopetettuaan toimintansa tuberkuloosin hoidon piirissä. Jo toisen maailmansodan aikana moni parantoloista toimi sotasairaaloina. Kuitenkin nykyään harvemmat hoitoloista ovat terveydenhuollossa mukana, mutta poikkeuksia on, kuten Ahveniston vanhat parantolarakennukset osana nykyistä Kanta-Hämeen keskussairaalaa.

Tänä päivänä parantoloiden käyttöyhteys määrittyy pikemmin niiden omistajien mukaan. Edellä mainittu Aurinkolinna on asuntola, mutta osa hoitoloistahistoriallisten arvojensa myötä toimivat museoina. Ehkäpä tunnetuin tapaus tästä on juuri Paimion parantola.

Lähteet:
1. Ahveniston parantola – Häme-Wiki. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://www.hamewiki.fi/Ahveniston_parantola
2. Alvar Aalto -säätiö (2025): Paimion parantola. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://www.alvaraalto.fi/arkkitehtuuri/paimion-parantola/
3. Arkkitehtuurimuseo: Jussi Paatela. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://www.mfa.fi/kokoelmat/arkkitehdit/jussi-paatela/
4. Arkkitehtuurimuseo: Lars Sonck. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://www.mfa.fi/kokoelmat/arkkitehdit/lars-sonck/
5. Barberis I, Bragazzi NL, Galluzzo L, Martini M. The history of tuberculosis: from the first
historical records to the isolation of Koch’s bacillus. J Prev Med Hyg. 2017 Mar;58(1):E9-E12.
PMID: 28515626; PMCID: PMC5432783.
6. Encyclopedia Britannica: Functionalism. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://www.britannica.com/art/Functionalism-architecture
7. Encyclopedia Britannica: Streptomycin. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://www.britannica.com/science/streptomycin
8. Filha: Tuberkuloosiparantolat Suomessa. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://tuberkuloosi.fi/muuta/tuberkuloosiparantolat-suomessa/
9. Hakosalo H (2021): The woodland cure. Tuberculosis sanatorium patients’ perceptions of the
healing power of nature. Teoksessa Ruuskanen E & Hakosalo H (toim.): In pursuit of healthy
environments: historical cases on the environment-health nexus (1. painos). Routledge.
10. Hakosalo H (2024): The Walled-In Illness: The Twentieth-Century Finnish Tuberculosis
Sanatorium As A Lived Space. Teoksessa Annola J, Lindberg H & Markkola P (2024): Lived
Institutions as History of Experience (1. painos). Springer Nature Switzerland.
https://doi.org/10.1007/978-3-031-38956-6
11. Karhula R (2013). Tuberkuloosin historia on karu kertomus. https://yle.fi/a/3-664131012. Lukkari M (2016). Suomen suurin tuberkuloosiparantola on tulossa tiensä päähän. https://yle.fi/a/3-8763589
13. Nastolan Aurinkolinna (2019): Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://nastolanaurinkolinna.fi/historia/
14. Perälä R (2015): Funkkis toi esille muodon tarkoituksen. Luettu 1.2.2025 osoitteessa:
https://yle.fi/a/20-142313
15. Saima Harmaja -seura (2025): https://saimaharmaja.fi -sivusto, luettu 1.2.2025
16. Vasankari T (2023). Filha:n historia. Luettu 1.2.2025 osoitteessa: https://www.filha.fi/historia/

Teksti: Fil. yo, LT Ulla Ahlmén-Laiho ja fil. yo Oskari Pulkkinen
Kuvat: Paimion parantola / Jaska Poikonen, Saara Kallio
Artikkeli on julkaistu Naturassa 2/2025