Lähteitä on tarkasteltava kokonaisuutena myös kulttuuriperintö huomioiden.
Lähteiden tila on ympäri Suomen heikko, mutta varsinkin maamme eteläisellä puoliskolla tilanne on kriittinen; lähteiden ja lähteikköjen uhanalaisuusluokka on erittäin uhanalainen (EN) ja kehityssuunta on edelleen heikkenevä, mikä näkyy myös monen lähde-elinympäristöihin erikoistuneen lähdelajin uhanalaistumisena.
Siinä missä lähteet ovat luonnostaan upottavia hetteitä, reheviä noroja, vuolaita lähdepuroja, korpien allikoita, värikkäitä tihkupintoja ja kaiken tämän kaikenlaisia yhdistelmiä – lähteikköjä, ovat ne nykytodellisuudessa ennen kaikkea ojia, kaivettuja monttuja ja kaivonrenkaita. Lähteessä itsessään tai sen ympäristössä on lähes aina jälkiä ihmisen toimista. Erityisen kohtalokas vaikutus on ollut Suomen soille kaivetuilla 1 400 000 ojakilometrillä.
Muistoja menneisyydestä
Päädyin heti biologiksi valmistuttuani lähteiden ennallistamisen pariin ja mietin heti työurani alkutaipaleella sitä, miten tätä hävitystä kestää. Miten jaksaisi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tehdä töitä luonnon eteen, kun niin usein vastassa on jotain pysäyttävän lohdutonta, eikä käännettä parempaan ole näkyvissä? Tämä ajatus oli mielessäni silloinkin, kun olin eräänä kesäkuun päivänä vuonna 2021 tekemässä maastotöitäni. Kohde oli Pohjois-Savon perukoilla sijaitseva lähde, jonka ennallistamismahdollisuuksia oli tarkoitus selvittää. Lähteen yli 80-vuotias maanomistaja lähti mukaani.
Heti lähteen tuntumasta alkoi laaja avohakkuuaukko. Noin viisi metriä leveän ja varsin kauniin allikkolähteen ympäristöä oli ojitettu kaikista ilmansuunnista ja laskupurokin oli ohjautunut ojaan. Allikon vieressä sinnitteli lajistoltaan edustava, mutta ojien kutistama letto. Lähdettä itseään ympäröi luonnonsuojelualue, jonka rajaus oli melko vaatimaton. Kyselin lähteen menneisyydestä ja maanomistaja innostui muistelemaan.
Lähdettä ympäröivältä ja sittemmin ojitetulta suolta oli vielä hänen nuoruudessaan niitetty heinää lampaille. Ei sitä paljoa saanut, eikä edes joka vuosi, mutta oli sillä silti merkitystä. Lähdevedellä keitti hyvät kahveet ja allikon pariasteisessa vedessä saattoi jopa käydä virkistäytymässä hikisten heinätöiden lomassa. Toisinaan lähteeseen eksyi hauki sen alapuolisesta vesistöstä. Silloin täysin kirkasvetisen allikon poikki levitettiin kalaverkko ja lähdettä ryhdyttiin kiertelemään ympäri. Tallustelusta häiriintynyt hauki ui lopulta verkkoon ja niin saatiin helppo saalis. Maanomistajan kasvoilla pilkehti kirkas hymy hänen muistellessaan mennyttä aikaa paljon eläväisemmin, kuin miten osaan itse hänen kertomansa sanoittaa. Yksityiskohdat ovat jo sumentuneet, sillä vielä silloin en älynnyt kirjoittaa kuulemaani ylös.
Soiden ojitukseen ryhdyttiin 70-luvun paikkeilla, kuten oli siihen aikaan maan tapa. Ei maanomistaja sen enempää kuin juuri kukaan muukaan miettinyt sen mahdollisia haittoja. 80-luvulla lähteen laskupuroakin oltaisiin haluttu perata, mutta silloin sattui onnenkantamoinen ja paikallinen metsänhoitaja puuttui asiaan. Lähde ja sen välitön lähiympäristö rauhoitettiin pysyväksi luonnonsuojelualueeksi vuonna 1984. Maanomistajan mukaan luonnonsuojelualueen perustamispäätökseen kirjattiin erityismaininta siitä, että kahvivedet voisi lähteestä edelleen hakea. Se oli hänelle yhä tärkeä asia, vaikka kai siitä lieni jo useita vuosia, kun vaikeasti saavutettavan lähteen vedellä oli viimeksi kahvit keitetty.
Ymmärsin, että lähde oli maanomistajalle edelleen arvokas sen tilan tahattomasta heikentämisestä huolimatta. Syy- ja seuraussuhteet ovat monimutkaisia ja katsojan omasta näkökulmasta riippuvaisia. Hänen tarinansa jäivät mieleeni ja mietin, että niilläkin on oma merkityksensä, oma arvonsa. Lähteisiin liittyvä kulttuuriperintö alkoi kiinnostamaan. Aloin tunnistamaan lähteiden tilaa heikentävästä ihmisvaikutuksesta kerroksellisuutta ja jälkiä eletystä, unohdetusta elämästä. Noiden merkkien ja niihin liittyvien tarinoiden etsiminen toi kaipaamaani armoa ja ymmärrystä luonnon ja lähteiden heikon yleistilan kanssa painiskeluun. Ja kun ajatus väitöskirjatutkimuksesta alkoi hahmottumaan, pääsi siihen mukaan niin luonto- kuin kulttuuriarvoja.
Jotta lähteiden tilaa voitaisiin parantaa, tulisi näitä molempia arvoja pystyä suojelemaan nykyistä tehokkaammin. Suojelun lisäksi myös ennallistaminen on työkalu lähteiden sysäämiseksi kohti luonnontilaa. Ekologisesti vaikuttavasta ennallistamisesta tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta ja seurantoja. Niinpä ensimmäinen osatyöni käsittelee ennallistamisen vaikutuksia.
Vanhan peltoraivion hetteiset, lähdevaikutteiset peltosarat ja yksi suurempi ojaksi perattu lähde kertovat, että paikalla on ollut aikanaan laaja lähteikkö. Nykyisin alue on hakkuuaukeaa, kun kasvatuskoivikko on jo ehditty kertaalleen istuttamaan ja päätehakkaamaan.
Ennallistaminen on ihmisvaikutus
Tutkimusasetelmaani kuuluu 48 lähdeallikkoa ja lähdepuroa. Osa näistä muodostaa yhdessä kohdekokonaisuuden, kun taas osalla kohteista on vain jompikumpi. Näistä allikoista ja puroista 11 on säilynyt luonnontilassa ja 37:n tila on heikentynyt ojituksen ja metsätaloustoimien vuoksi. Heikentyneistä lähteistä 18 on ennallistettu vuosien 2023-2024 aikana. Loput heikentyneet lähteet toimivat ennallistamisen kontrollikohteina yhdessä luonnontilaisten lähteiden kanssa.
Kaikilta kohteilta selvitetään kattavasti niiden rakenteellisia, vesikemiallisia (mm. pH, sähkönjohtavuus ja lämpötila) ja lajistollisia (sammalet, putkilokasvit ja pohjaeläimet) muuttujia vakioidun ja kiinteän tutkimusasetelman kautta ennen ja jälkeen ennallistamisen. Ensimmäinen aineistonkeruu on tehty ennen ennallistamista ja se toistetaan vuonna 2027. Näin pystytään selvittämään ennallistamisen ekologisia vaikutuksia ennen-jälkeen-tutkimusasetelman (BACI, before after control impact) avulla.
Ennallistaminen on ihmisvaikutus siinä missä ojituskin on ollut, eli se on elinympäristölle häiriö, jolla on myös negatiivisia ja toivon mukaan lyhytaikaisiksi jääviä seurauksia. Nämäkin seuraukset täytyy kuitenkin tuntea, jotta ne voidaan minimoida. Seuranta-asetelma jää väitöskirjatutkimuksen jälkeen odottamaan tulevia tutkimuksia ja toistokertoja, jolloin ennallistamisen varsinaiset lajistovaikutukset selviävät. Siihen voi mennä jopa 20 vuotta.
Lähteiden pohjaeläimistön selvittelyä eDNA:lla
Voidaanko lähteiden pohjaeläimistöä selvittää eDNA:lla? Havaitseeko eDNA luonnontilaisen ja muuttuneen lähteen erot? Lähteillä elää suuri määrä lähderiippuvaisia ja lähteisyyttä suosivia selkärangattomia, joiden selvittäminen ja määrittäminen on vaativaa asiantuntijatyötä. Pohjaeläinlajiston selvittämisen helpottamiseksi tutkin tässä osatyössä eDNA:han perustuvan lajistoselvityksen potentiaalia ja vakioidun näytteenoton optimoimista lähde elinympäristöissä. eDNA (ympäristö-DNA) on eliöistä niiden ympäristöön irtoavaa orgaanista ja mikroskooppisen pientä materiaalia, josta voidaan selvittää lajin DNA.
Ensimmäisen tutkimuksen lähdekohteilta kerätään rinnakkain perinteisen ja morfologisesti määritettävän pohjaeläinaineiston kanssa eDNA-näytteet. DNA eristetään eDNA-näytteistä tutkimukseen soveltuvan eristysprotokollan mukaisesti ja sekvensoidaan laboratoriossa. eDNA:n sekä perinteisen keruun ja määrittämisen perusteella muodostuneita lajihavaintoja verrataan toisiinsa. eDNA:lla ei saada tietoa lajien yksilömääristä, mutta tutkimuksessa selviää, havaitaanko eDNA:lla samat lajit kuin perinteisellä menetelmällä, ja kertooko eDNA kohteiden välisistä eroista.
Lähteiden käyttöön liittyy kulttuuriperintöä
Lähteiden perinteisiä käyttötapoja ja kansanomaista kulttuuriperintöä ei juurikaan ole tutkittu. Lähteiden käyttöön liittyvää muistitietoa on vielä olemassa, mutta se katoaa ja unohtuu parasta aikaa. On liikuttavaa kuulla, miten monia lähteitä vanhimman ikäpolven edustajat ovat aikanaan tunteneet. Käyttötapojakin on ollut monia, vaikka kaiken keskiössä onkin lähdevesi.
Tässä luonnon- ja kansantieteitä yhdistelevässä tutkimuksessa tarkastelen Keiteleellä sijaitseviin lähteisiin liittyviä aineellisia ja aineettomia kulttuurillisia arvoja. Tutkimuksen pääpaino on sellaisissa lähteissä, jotka voidaan paikantaa maastossa ja joihin liittyviä ihmisiä on edelleen tavoitettavissa. Tutkimuksen kulmakivenä toimii avaininformantti Perttu Puranen, oman työuransa matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana tehnyt lintu-, kasvi- ja limasienituntija. Pyöräillen luontoretkilleen kulkeva Perttu tuntee Keiteleen tienoot ja asukkaat, ja tekee alustavan lähdekohteiden ja haastateltavien ihmisten etsinnän. Kohteita etsitään muun muassa Nimiarkiston Keiteleen pitäjän keruutietojen, Maanmittauslaitoksen paikkatietoaineistojen pohjalta tehtyjen maastokartoitusten sekä kuulopuheiden perusteella. Tutkimukseen valittaville kymmenelle lähteelle tehdään maastoinventoinnit ja lähteisiin liittyviä ihmisiä sekä avaininformantti Perttu Purasta haastatellaan ensisijaisesti yhteisillä maastokäynneillä. Tutkimus selvittää lähteiden erilaisia käyttötapoja, niihin liittyviä arvoja ja niiden ilmenemistä nykypäivänä. Samaan aikaan sivujuonteena muodostuu käsitys Pertun omaleimaisesta luontosuhteesta.
Tutkimustulokset antavat arvokasta tietoa aikaisemmin dokumentoimattomasta lähteiden arkisesta kulttuuriperinnöstä sekä sen ilmenemisestä nykypäivän lähteillä. Tulokset auttavat kehittämään lähteisiin kytkeytyvän kulttuuriperinnön tunnistamisen ja suojelun keinoja.
Tutkimuksen varsinaiset tulokset vielä odotuttavat itseään, eivätkä ne koko maailmaa mullista, mutta omalleni niin on käynyt jo nyt. Kahden tieteenalan työkalut ja näkökulmat ovat avartaneet ajatteluani ja tuoneet uusia sävyjä helposti kahtiajakautuvaan maailmankuvaan. Jos tutkimuksella soisi lopulta jotain muutakin vaikutusta olevan, niin toivoisin, että lähteitä opittaisiin arvostamaan ja tarkastelemaan kokonaisuutena. Siinä kokonaisuudessa on tilaa lähteiden luontaiselle vaihtelevuudelle, ainutlaatuiselle lajikirjolle ja vanhimman ikäpolven omakohtaisille lähdemuistoille. Luonto ei ole pelkästään ihmisen hyödyke, eikä ihminen ole pelkästään uhka luonnolle.
Pohjois-Savon perukoilla sijaitsevan lähteen ja leton tulevaisuus on valoisa. Ennallistamistyöt on saatu alkuun osalla lähdettä ympäröivistä 70-luvulla ojitetuista soista.
Viitteet: Suomen Lajitietokeskus/FinBIF, Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. https://api.laji.fi (haettu 18.3.2025)
Eskelinen, I., & Juutinen, R. (2023). Lähteikköjen ennallistamisopas (https://www.doria.fi/handle/10024/188581)
Teksti ja kuvat: Iina Eskelinen, tutkija, Jyväskylän yliopisto
Artikkeli on julkaistu Naturassa 2/2025.
