Valtiottomat kansat ovat kansoja, joilla ei ole omaa valtiota. Opetuksessa niiden käsittely tuo kiinnostavan lisän keskusteluun, jota käymme rajoista, valtioista ja kansoista.

Valtiottomien kansojen historiaan ja nykytilaan liittyy epätasa-arvoa, konflikteja ja sortoa. Lisäksi aihe herättää vahvoja tunteita, mikä tuo opetukseen oman lisämausteensa. Faktojen käsittelyn lisäksi olisi kuitenkin tärkeää uskaltaa pysähtyä myös erilaisten näkökulmien sekä eettisten pohdintojen äärelle.

Tiedon ja tunteiden rajapinnasta käydään keskustelua myös tiedemaailmassa. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Tiina Järvi kirjoittaa Maailman kuvalehden kolumnissaan, että näkemys, jonka mukaan tutkijan on pysyteltävä etäisenä ja neutraalina tarkkailijana, on jo pitkään osoitettu rajoittavaksi etenkin ihmistieteissä. Ulkopuolisena pysytteleminen luo suuremman riskin tutkijan ennakkoasenteiden toistamiselle kuin se, että tutkimuskohde pääsee tutkijan ihon alle. Tutkijan on toki osattava reflektoida tunteitaan.

Vahvojen tunteiden tehtävä on osoittaa meille asioita, jotka ovat erityisen merkityksellisiä. Vaikeita aiheita käsiteltäessä saa siis herätä vaikeita tunteita, myös opetuksessa. Tällöin opettajan tärkeä tehtävä on auttaa tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä.

Valtiottomia kansoja käsiteltäessä myös medialukutaito on koetuksella. Kenen tuottamaa tietoa voimme pitää luotettavana? Keiden ääniä olemme valmiita kuulemaan ja uskomaan? Ovatko toisten ihmisten näkökulmat arvokkaampia kuin toisten? Millaisia termejä tutkija, toimittaja tai aktivisti saa käyttää? 

Seuraavat viisi artikkelia ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa mediakasvatushanketta nimeltä “Kansat ja valtiot”. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Voima-lehti, Rauhanpuolustajat, Koulukino ja BMOL. Artikkeleiden tarkoituksena on lisätä tietämystä valtiottomista kansoista, antaa ääni niiden edustajille sekä tarjota mahdollisuuksia medialukutaidon kehittämiseen aiheen parissa.

Perustiedot ajan tasalle

Joka puolella maailmaa elää kansoja, joilla ei ole omaa valtiota. Nämä kansat elävät muiden valtioiden sisällä. Valtiottomia kansoja ovat mm. saamelaiset, inuiitit, Pohjois- ja Etelä-Amerikan intiaanikansat, aboriginaalit, maorit, baskit, skotit, romanit, palestiinalaiset, marit, komit, udmurtit, tiibetiläiset, uiguurit, kurdit ja sahrawit. 

Osa valtiottomista kansoista haluaa itsenäistyä emävaltiostaan. He eivät koe olevansa sen valtion kansalaisia, jossa he asuvat. Siksi he ajattelevat, että heillä on oikeus omaan valtioon. Valtiottomat kansat ajavat oikeuksiaan enimmäkseen rauhanomaisesti, mutta itsenäistymispyrkimykset ovat johtaneet myös lukuisiin pitkään kehittyneisiin konflikteihin. Usein valtiot ovat haluttomia luovuttamaan maitaan valtiottomille kansoille, sillä alueilla voi olla valtioille taloudellista merkitystä. 

Kaikki valtiottomat kansat eivät edes halua itsenäistyä. Usein ne kuitenkin pyrkivät saamaan maihinsa omistusoikeuden ja tavoittelevat kansalleen parempia oloja. Valtiottomien kansojen voi kuitenkin olla vaikeaa saada äänensä kuuluviin, ja maiden hallitukset voivat olla haluttomia viemään niiden asioita eteenpäin. 

Teksti pohjautuu verkosta löytyvään Turun yliopiston ja LUT-yliopiston Rajatonta tiedekasvatusta -opetusmateriaaliin (RajatOn, 2015).

Vinkkejä opetukseen

1) Käsitteet haltuun. Valtiottomiin kansoihin liittyy paljon haastaviakin käsitteitä. Laatikaa yhdessä valtiottomien kansojen sanasto ja pelatkaa sen jälkeen aliasta. Sanastossa voi olla mukana esimerkiksi seuraavat käsitteet: 

Kansa, kansallisvaltio, valtioton kansa, alkuperäiskansa, vähemmistökansa, etninen ryhmä, poliittisista syistä valtioton kansa, pakolainen, pakkomuutto, itsehallinnollinen alue, kolonialismi, asutuskolonialismi, pakkoassimilaatio ja kansanmurha.

2) Medialukutaitoa kehittämään. Lue yksi seuraavista valtiottomia kansoja käsittelevistä jutuista ja vastaa kysymyksiin.

• Kuka tekstissä puhuu tai kenen ääni siinä kuuluu? Millaista asiantuntemusta kirjoittajalla on?
• Mikä on tekstilaji?
• Mitä kansaa teksti käsittelee? Missä päin maailmaa kansa elää?
• Mitä ongelmia kansa on kohdannut?
• Millaisia keinoja kansa on käyttänyt ajaakseen oikeuksiaan?
• Mitä kansa tavoittelee: omaa valtiota vai jotain muuta?
• Pidätkö jutun sisältöä luotettavana? Perustele.
• Herättääkö teksti sinussa tunteita? Mitä?
• Oliko juttu kiinnostava? Miksi tai miksi ei?
• Selvitä, millä tavoin kyseistä kansaa käsitellään muualla Suomen mediassa. Googlaa esim. Yle uiguurit tai Yle Länsi-Sahara. Tee sama haku muille päämedioille.
• Täydennä vielä tietojasi kansasta etsimällä lisätietoa!

Vinkki! Vuoden 2025 alusta alkaen löydät teemaan liittyvää opetusmateriaalia myös Läntisen tuolla puolen -verkkosivustolta.

Teksti: Pinja Sipari Kuva: Ville-Riiko Fofonoff / Sámediggi | Saamelaiskäräjät

Saamelaiset – resilienssiä vaihtuvien valtojen alla

Saamelaiset arvostavat omaa valtiota enemmän maiden ja vesien käyttöoikeutta. Jonkinlainen alueellinen autonomia voisi mahdollistaa saamelaisten yhteiskunnan ja elämänmuotojen paremman säilymisen ja kehittämisen.

Toisin kuin monet valtiottomat kansat, saamelaiset eivät ole koskaan poliittisissa pyrkimyksissään vaatineet itselleen omaa valtiota. Tällaisia äänenpainoja ei ole kantautunut järjestäytyneestä saamelaisliikkeestä, jonka juuret ovat 1900-luvun alkupuolella. Asutuskolonialismin ja assimilaatiopolitiikan pysäyttäminen sen sijaan on muodostanut saamelaisten poliittisen agendan.

Saamelaisten kolonialistinen kritiikki on suunnattu kansallisvaltioihin Venäjään, Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen, joiden alaisuudessa saamelaiset elävät. Asiaa voi tarkastella myös toisinpäin: nämä modernit valtiot on osittain rakennettu alkuperäiskansan, Venäjän tapauksessa vieläpä usean alkuperäiskansan, maille ja vesille.

Tenojoki on Norjan ja Suomen välinen rajajoki, joka erottaa Tenojoen ympäristön kahteen kansallisvaltioon, mutta joka yhdistää saamelaisia valtioiden molemmin puolin.

Sukupolvien muisti

Olennaisempaa kuin omistajuus, saamelaisille on ollut ja on yhä maiden ja vesien käyttöoikeus. Kun saamelaiset ovat päässeet harjoittamaan omia elinkeinojaan suurporonhoitoa ja kalastusta perinteisillä pyyntikeinoillaan, ovat he saattaneet olla melko tyytyväisiä vallitsevaan yhteiskuntamuotoon, vaikka se olisi tarkoittanut kuulumista Venäjän keisarikuntaan, Tanskan ja/tai Ruotsin kuningaskuntaan, Neuvostoliittoon, Suomen suuriruhtinaskuntaan ja sittemmin Venäjään, Ruotsiin, Norjaan tai Suomeen. 

Koska saamelaisten historia ulottuu aikaan ennen kansallisvaltioita, saamelaisesta katsantokannasta voi todeta, että valtioita syntyy ja kaatuu, mutta saamelaisten yhteisöjen muisti ulottuu niiden syntymistä edeltävään aikaan. Tämä jatkuvuus, linkki aikaan ennen kansallisvaltioiden muodostumista, on yksi keskeisimpiä alkuperäiskansan määritelmiä yhdessä valtiottomuuden rinnalla. Alkuperäiskansa on muista erottuva ihmisyhteisö, jolla ei ole omaa valtiota. Lakkaisimmeko me saamelaiset siis olemasta alkuperäiskansa, jos meillä olisi oma valtio? Asia ei toki ole näin yksioikoinen.

Saamelaisten tavoin monet maailman alkuperäiskansat elävät vähemmistönä usean kansallisvaltion alueella. Alkuperäiskansoille tyypillistä on eläminen valtioiden raja-alueilla ja rajat ylittäen. Tämä todellisuus on arkea myös saamelaisille. Valtioiden väliset rajanvedot sekä rajasulut ovat iskeneet saamelaisiin yhteisöihin erityisen raskaasti vuosina 1852 ja 1889 sekä toisen maailmansodan jälkeen, jolloin Suomi joutui luovuttamaan Petsamon Neuvostoliitolle. Sen seurauksena kolttasaamelaiset joutuivat jättämään ikiaikaisen kotiseutunsa. Heidät pakkoasutettiin Suomeen Inarin kunnan itäosaan Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kyliin. Rajasulut vuosina 1852 ja 1889 taas vaikuttivat porojen laidunreittien kaventumiseen merkittävästi aiheuttaen kauaskantoista sosiaalista ahdinkoa saamelaisille poronhoitajaperheille. Vuodelta 1852 tunnetaankin saamelaisten historian ainoa väkivaltainen vastarinta, Kautokeinon kapinaksi nimetty onneton tapahtumaketju. Tuolloin voimakkaan hengellisen herätyksen kokeneet saamelaiset surmasivat paikallisen nimismiehen ja kauppiaan sekä pieksivät papin. Tämän seurauksena kaksi kapinaa johtanutta saamelaista miestä mestattiin ja neljätoista saamelaista tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Kapinan syntyyn vaikutti saamelaisten hengellinen, sosiaalinen ja taloudellinen kriisi, johon rajasululla oli osuutensa.

Muutoin saamelaiset eivät ole väkivalloin kapinoineet valtiovaltaa vastaan, vaan ovat joko sulautuneet tai sopeuttaneet toimintaansa muuttuneisiin olosuhteisiin. Tätä ominaisuutta on pidettävä saamelaisena resilienssinä eli kestävyytenä yhtäältä mukautua ja toisaalta vastustaa valtion ja entisten valtionkirkkojen kontrollia, asutuskolonialismia ja pakkosulautustoimia. Niihin kuuluvat saamelaisten pakkokristillistämispyrkimykset 1500-luvulta lähtien, siida- eli lapinkyläjärjestelmän syrjäyttäminen, rasistiset rotubiologiset tutkimukset, maiden ja vesistöjen haltuunotto sekä pakotetut kielen ja identiteetin menetykset ennen kaikkea asuntolakouluissa.

Utopia-Saamenmaa

Venäläistä ja pohjoismaista kolonialismin taustaa vasten voi vaikuttaa suoranaiselta ihmeeltä, etteivät saamelaiset ole kollektiivisesti vaatineet omaa valtiota. Saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola on arvioinut Helsingin Sanomien artikkelissa vuonna 2020, että saamelaiset ovat suhtautuneet ajatukseen omasta valtiosta realistisesti. Hän tuo esille, kuinka saamelaiset ovat katsoneet viisaammaksi panostaa itsehallintoon, toimiviin rakenteisiin ja maankäytöllisiin keskusteluihin. Onko tämä strategia toiminut?

Saamelaisilla ei ole tänä päivänä sellaista poliittista itsemääräämisoikeutta, joka sallisi aidon vaikuttamisen maankäytön päätöksiin. Valtioiden alaisuudessa toimivat Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaiskäräjät hoitavat saamelaisten kulttuurista itsehallintoa valtiorahoitteisesti. Siksi itsenäisen ja järjestäytyneen saamelaisen kansalaisyhteiskunnan, eli hallituksista riippumattomien kansalaisjärjestöjen, yhdistysten ja kollektiivien, viestit ovat keskeisessä asemassa, kun tarkastellaan kysymystä, mitä saamelaiset haluavat.

On tietenkin kiinnostavaa pohtia, minkälainen saamelaisten valtio voisi olla. Ainakin se olisi monikielinen: yksinomaan saamelaisia kieliä on säästynyt tähän päivään mennessä yhdeksän sekä niiden murteet. Valtion virallisina niminä olisi saamelaisten omakielinen nimitys alueelleen: Sápmi / Sábme / Sámeednam / Saepmie / Sämijednam / Sábmie / Säämi / Sääʹmjânnam / Saam’ jiemm’n’e. Saamelaisvaltio olisi väestömääräisesti pieni. Kun Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän saamelaisten lukumäärät lasketaan yhteen, ei kokonaismäärä ole enempää kuin 100 000. Saamelaisvaltiossa eläisi ilman muuta muitakin kuin saamelaisia, joten saamelaisvaltio olisi monietninen.

Jos saamelaisvaltio noudattaisi saamelaisten nykyisen kotiseutualueen rajoja, ekologisesti valtio olisi hyvin rikas ja myös laaja. Sen eteläisimmät kohdat ulottuisivat aina Keski-Norjaan ja Ruotsiin, pyyhkäisisivät sisäänsä Sodankylän kunnan pohjoispuolen, Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat Suomesta ja osan Kuolan niemimaasta Venäjältä. Sen pohjoisin raja seuraisi Jäämeren rannikkoa. Saamelaisvaltio koostuisi rannikon lisäksi Näätämöjoesta, Tenojoesta lukuisine sivujokineen, järvistä, tunturiylängöistä ja havumetsistä. Niin kasvi- kuin eläinlajistokin olisi runsas, mutta moni arktinen laji kärsisi ilmaston lämpenemisen tuomista terveyshaitoista, uhanalaistumisesta ja kuolemasta.

Kiinnostavaa on, ettei saamelaisliike ole tähän mennessä vaatinut valtiosta irrallista autonomista itsehallintoa. Sellainen eittämättä palvelisi saamelaisten elämänmuotojen säilymistä omilla maillaan ja vesillään. Saamelaisten kotiseutualueen ympäristöjä ja ekosysteemejä uhkaavat monet tekijät. Ilmaston lämpenemisen seuraukset ovat jo nyt radikaaleja, kuten Atlantin lohen ahdinko. Saman kohtalon jakavat muutkin arktiset lajit, sillä ne tarvitsevat kylmän pohjoisen ilmaston. Ilmastonmuutos mahdollistaa yhä kiihtyviä kaivos- ja tuulivoimahankkeita sekä porojen laidunmaita tuhoavia rautatieprojekteja. Myös Suomen ja Ruotsin liittyminen sotilasliitto Natoon vaarantaa alkuperäiskansojen maiden sotilaallisen koskemattomuuden. Saamelaisten kotiseutualueen tulevaisuudennäkymät ovatkin viime vuosikymmeninä muuttuneet ahtaammiksi. Oma valtio tuskin korjaisi monia niitä uhkia, joiden parissa saamelaisyhteisöt tällä hetkellä kamppailevat, mutta jonkinlainen saamelaisten alueellinen autonomia, suoja-alue, voisi tarjota mahdollisuuden säilyttää ja kehittää saamelaista yhteiskuntaa ja elämänmuotoja nykyistä paremmin.

Teksti ja kuva: Helga West, saamelaissuomalainen väitöskirjatutkija ja vapaa kirjoittaja.

Artikkelit on julkaistu Naturassa 4/2024