Kuvassa on piirretty rauhankyyhky, johon on kirjoittu nimiä. taustalla Ukrainan lipun värit.

Toivon taidot koetuksella

Miten sinä reagoit uutisiin maailman viheliäisistä ongelmista? Minun ruokahaluni vähenee ja alaselkäni jännittyy. Pitkän pandemian ja IPCC-raporttien jälkeen on tuntunut todella raskaalta, kun somekanavissa vilisee sotauutisia ja pelkoa.

Toivotonta oloani ei ole helpottanut juttelu kiovalaisen tuttuni kanssa. Muutama vuosi sitten jaoimme kuvia yhteiseltä vaellukseltamme Norjassa, nyt hänen perheensä pakomatkasta Ukrainasta.

Kriisien kohtaamisessa oloani vahvistaa yleensä mielenosoituksiin osallistuminen ja motivoiva työ globaalikasvattajana. Myös meemien musta huumori auttaa käsittelemään maailman ongelmia.

Viime aikoina turvattomuuden ja riittämättömyyden kokemus on kuitenkin saanut minusta tiukemman otteen. Olen pyristellyt pois lamauttavasta ajatuskierteestä: Pahenevatko konfliktit ja ekokriisi kauhutarinaksi, jos emme toimi ajoissa? Onko arki hyvää vielä vuoden ja 30 vuoden päästä? Mistä löydän toivoa ja voimaa?

Kirkasta toivon horisontti

Pelon ja epävarmuuden keskellä toivon horisonttini alkoi kuitenkin kirkastua, kun Kiovan-tuttuni pyysi kuvia mielenosoituksista. Hän kiitti siitä, että me suomalaiset puhumme ja toimimme.

Huomasin, miten tärkeää juuri nyt on kokea ja jakaa myönteisiä kokemuksia siitä, että asioihin voi vaikuttaa. Mutta miten se onnistuu, kun oppikirjat ja media kertovat tarinaa köyhyydestä, ilmastonmuutoksesta, ylikulutuksesta, luontokadosta ja sodista? Voisipa positiivisia tulevaisuuskuvia luoda tyhjästä tai antaa lahjaksi!

Todellisuudessa toivo on kuitenkin kuin prosessi tai taito, jota voi harjoitella koulussakin. Toivon taitoja ovat rohkeus kohdata viheliäisiä ongelmia, käsitellä ongelmien herättämiä tunteita ja toimia yhdessä kestävän tulevaisuuden puolesta.

Vahvista kahden tason näkökykyä

Ympäristötunteita tutkiva dosentti Panu Pihkala kehottaa kohtaamaan maailman ongelmia kahden tason näkökyvyn kautta. Se tarkoittaa sitä, että meidän on tärkeää havainnoida samanaikaisesti sekä maailmassa tapahtuvia negatiivisia, uhkaavia asioita että hyviä, toivoa herättäviä asioita.

Opetuksessa kannattaa siis käsitellä maailman ongelmia mutta myös hyvyyttä. Minussa toivoa ruokkii Facebook-ryhmä Hyviä uutisia kestävästä kehityksestä ja tapa tutkia uutisia vertailevasti: Millä toiminnan sektoreilla ja alueilla otamme takapakkia? Mitä ratkaisuja maailmalla toteutetaan ympäristön, ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta? Minkälaisia tekoja voimme itsekin tehdä, jotta edistämme muutosta kohti kestävää tulevaisuutta?

Kohtaa tunnemöykkysi

Maailman ongelmat herättävät tunteita kaiken ikäisissä, mutta nuorten elämässä ongelmien vaikutukset näkyvät laajemmin kuin aiemmilla sukupolvilla. Ongelmista oppiminen voi herättää paljon enemmän tunteita kuin solurakenteet, supat tai sienilajit, joten niitä ei tulisi käsitellä vain tiedollisesti. Nuoria voi hämmentää, jos kukaan ei kysy, mitä tunteita ongelmat herättävät ja pitäisikö niihin itsekin vaikuttaa.

Jos kestävä tulevaisuus ja toivo tuntuvat kaukaisilta, kehoon voi muodostua epämääräinen tunnemöykky. Välinpitämättömän, ahdistuneen tai aggressiivisen käytöksen taustalla voi olla lohduttomiakin ajatuksia: Olenko yksin vaikeiden tunteideni kanssa? Eivätkö ongelmat ole tärkeitä, kun emme vaikuta niihin? Onko ihmiskunta tuhoon tuomittu?

Kirjaa tunnesanoja miellekartalle

Vähän väliä myös oma tunnemöykkyni näyttäytyy. Minua auttaa vaikeiden tunteiden kohtaamisessa, kun hölkkään, soitan musiikkia tai teen vaikuttamistekoja. Usein tunnemaisemani on kuitenkin melko myrskyinen.

Jos en löydä sanoja kuvailemaan ristiriitaista oloa, minua auttaa kollegani, ystäväni Pinja Siparin neuvo katsoa tunnesanalistaa ja tehdä tunteiden miellekartta. Tunnistan helposti kivalta tuntuvia tunteita, kuten iloa, ylpeyttä ja määrätietoisuutta. Vaikeampaa on käsitellä maailmantilasta kumpuavia surun, pelon, epäreiluuden, absurditeetin ja raivon tunteita. Pinja kuitenkin muistuttaa usein, että vaikeilla tunteilla on suuri merkitys selviytymiselle: ne viestivät siitä, että jokin on tärkeää ja että jotain toiminnassamme on muututtava.

Keväällä minua on auttanut hankalien tunteiden kanssa myös muiden tunteisiin liittyvien neuvojen kuunteleminen. Olen saanut lempeyttä ja helpotusta esimerkiksi psykoterapeutti Maaret Kallion teksteistä Helsingin Sanomissa ja Facebookissa. Pidän myös kirjailija Eckhart Tollen YouTube-videoista, jotka rohkaisevat tutustumaan omiin pelkoihin ja ahdistukseen. Vaikeiden tunteiden äärelle pysähtyminen tuntuu epämiellyttävältä, mutta niistä voi löytää voimaa ja itsetuntemusta.

Globaalikasvatusta-podcastissa tutkija Antti Rajala ja globaalikasvattaja Annukka Toivonen keskustelevat kiinnostavasti siitä, että tilan antaminen tunteille on keskeistä myös empatian vahvistamisessa. Opettajan kannattaakin keskustella nuorten kanssa tunteista, myös omistaan.

Ruoki toivoa toimimalla

Podcastissa nousee esille myös toinen tärkeä näkökulma: koska uutisten tieto ja kurjuuskuvasto voi lisätä sääliä ja epätoivoa, meidän tulee vahvistaa nuorissa kriittistä myötätuntoa. Se tarkoittaa sitä, että on opittava näkemään rakenteita, jotka tuottavat ongelmia ja eriarvoisia arjen todellisuuksia, minkä lisäksi on vahvistettava halua ja taitoja puuttua ongelmiin. Yhdessä vaikuttaminen on demokratian ja kestävän tulevaisuuden peruspilari.

Itselleni vaikuttaminen ja siitä opettaminen on kenties tärkein toivoa ylläpitävä asia. Uusien vaikuttamistapojen kokeilu saattaa antaa suorastaan ryöpyn merkityksellisyyttä ja toivoa. Erityisen hyvältä tuntuu, jos toimin yhdessä jonkun kollegan tai ystävän kanssa.

Työssäni olen ohjannut paljon esimerkiksi meemien, vastamainosten tai mielenosoituslauseiden tekemistä. Olen tykännyt metodeista varsinkin kuluttamisen, ruoan ja elektroniikan tuotannon, ympäristöongelmien sekä ihmisoikeuksien käsittelyssä, sillä ne lisäävät toiminnallisuutta ja vaihtelua vaikeiden aiheiden oppimiseen. Se auttaa myös tiedon sisäistämisessä.

Tärkeänä oivalluksena näen sen, että vaikuttaminen voi olla vahva silta oppimisen ja koulun ulkopuoliseen maailmaan ja kestävän kehityksen edistämiseen. Pienikin yhteinen vaikuttamishetki koulussa voi olla tärkeä toivon kokemus.

Olen jutellut vastaavista kokemuksista monien nuorten ja aikuisten kanssa opettaessani eri kouluissa ympäri Suomea. Kouluissa on kuitenkin paljon eroja. Toisinaan nuoret kertovat, että  vaikuttaminen kiinnostaa, mutta sitä pääsee harjoittelemaan vain harvoin. Toisissa kouluissa monenlaiset vaikuttamisteot näkyvät seinillä, somessa ja keskusteluissa.

Opeta vaikuttamistekoja nuorille

Koulussa vaikuttamista voi toteuttaa sekä yksin että ryhmässä. Kaikki metodit eivät sovi kaikille ja aiheisiin, mutta onneksi vaikuttamistapoja on valtavasti. Nuoret voivat esimerkiksi jakaa oppitunnin aiheeseen liittyviä uutisia kantaaottavien saatesanojen kera, tehdä ja jakaa meemejä, kirjoittaa poliitikoille ja yrityksille palautetta tai muotoilla mielenosoituslauseita leluhahmoille, joista otetaan valokuva.

Välillä nuorten kanssa voi suunnitella laajemman vaikuttamisidean, joka näkyy koulussa tai sen ulkopuolellakin: voi olla järjestäjänä tai osallistujana vaikka paneelikeskustelussa tai taideteoksessa.

Kevään sotauutisten keskellä olin iloinen siitä, miten monella paikkakunnalla nuoret tekivät opettajien kanssa suuria rauhankyyhkyjä. Kuvia jaettiin somessa, ja muita kouluja haastettiin mukaan. Tällainen toivon taitojen harjoittelu vahvistaa kahden tason näkökykyä ja purkaa tunnemöykkyjä.

Teot olivat osoitus myös sellaisesta hyvän kierteestä, joka antaa voimaa viheliäisten ongelmien opettamiseen: toiminta luo toivoa ja toivo luo toimintaa.

Eeva Kemppainen on opettaja ja globaalikasvattaja. Kuva: Eeva Kemppaisen kotialbumi.

Ohjeet miellekartan ja vaikuttamistekojen tekemiseen: www.toivoajatoimintaa.fi

Teksti: Eeva Kemppainen
Artikkeli on julkaistu Naturassa 2/22.
Avauskuva: Sanni Virtanen.