Elokuussa julkaistu hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC:n raportti ei jättänyt paljon tulkinnanvaraa: maankäytön kysymyksillä on erittäin suuri merkitys siihen, miten hiilidioksidipitoisuus maapallolla tulee asettumaan.

Raportin mukaan metsät ja muu kasvillisuus sekä maaperä sitovat itseensä noin kolmanneksen ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä ja hillitsevät näin ilmatonmuutosta. Toisaalta maa- ja metsätalous myös tuottavat paitsi tarvitsemiamme ruokaa ja raaka-aineita myös reilun viidenneksen maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Viljelyn ohella muutoksia tarvitaan myös metsätalouteen ja soiden käyttöön. Pohjoiset metsät ja suot sitovat valtavan paljon enemmän hiiltä maan pinnan alle kuin sen päälle.

Vierailin tätä lehteä varten Kilpiän tilalla Pusulassa Uudellamaalla. Kaltaiseni valkokaulustyöläinen pääsee harvoin harppomaan pellon reunaa ja seuraamaan, miten puimuri korjataan valmiiksi kun sattuu sopiva puintisää. Epäselväksi ei jäänyt, että tekemistä riittää ja että siitä voi olla innoissaan.

Viljelijän ei tarvitse käydä loputonta taistelua luontoa vastaan vaan hän voi myös toimia sen rinnalla ihmisen parhaaksi. Opin päivän aikana valtavasti viljelytekniikoista, maaperän toiminnasta ja ennen kaikkea siitä, millaisella asenteella voidaan hakea ratkaisuja niin ilmastonmuutokseen, monimuotoisuuden köyhtymiseen kuin satojen kasvattamiseen.

Maan käyttöä koskevat ilmastotalkoot ovat sen verran tärkeät ettei työtä voida jättää yksittäisten viljelijöiden tai metsänomistajien harteille. Maan hiilivarantojen ja kasvukunnon säilyttäminen edellyttää tukea muulta yhteiskunnalta sekä politiikkaa jossa maan arvo tunnustetaan.

Tämän Naturan teemana on maaperä. Ympäristöministeriö on tukenut lehden julkaisemista osana Maaperäopetusta kouluihin -hanketta. Hankkeessa ovat mukana myös Suomen Maaperätieteiden Seura, Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL sekä Baltic Sea Action Group. Kiitokset tuesta ja yhteistyöstä.

Teksti: Hanna Kaisa Hellsten

Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 3/2019.