Vastuu kuuluu lehden tekoon

Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Näin alkavat Julkisen sanan neuvoston laatimat journalistin ohjeet, alan eettiset pelisäännöt, joihin myös Natura on sitoutunut. Tällä viikolla JSN on julkaissut vastuullisen journalismin merkin, jota saavat käyttää julkaisut, jotka toimivat eettisen ohjauksen mukaisesti. Löydät merkin Naturan sisällysluettelosta.

Hyvät toimintatavat eivät koske pelkästään suuria kaupallisia medioita vaan myös pienilevikkisiä julkaisuja. Journalistin ohjeet määrittävät esimerkiksi sitä, ettei piilomainontaa hyväksytä. Julkaistavat tiedot on tarkistettava eikä lukijoille valehdella. Ristiriitatilanteet ratkaistaan Julkisen sanan neuvostossa, joka on alan sisäinen itsesäätelyelin. Järjestelmää pidetään yhtenä maailman parhaimmista.

Pelkkä pelisääntöjen noudattaminen ei takaa sitä, että sisältö olisi mielenkiintoista saati hyödyllistä. Kysyimme lukijoilta palautetta edellisen numeron yhteydessä. Suuret kiitokset kaikille vastanneille.

Kyselyn perusteella voidaan sanoa, että Naturan lukijat arvostavat uutta tutkimustietoa sekä käytännön opetusvinkkejä. Saimme toiveita siitä, että huomioisimme paremmin ammatillisia kysymyksiä sekä koulun arkea. Maantieteen juttuja ja geeniteknologiaa kaivattiin lisää, samoin huumoria ja tähtitiedettä. Kaikkia toiveita ei tietenkään voida toteuttaa, sillä osa toiveista on hieman ristiriitaisia. Jotkut palautteen antajista halusivat ehdottomasti juttuja hyvistä ekskursiokohteista, osa toivoi matkajuttujen korvaamista muulla sisällöllä.

Palautekyselyssä pyydettiin antamaan lehdelle arvosana. Niiden keskiarvo pyöristyy kiitettävään yhdeksään. Toimituskunnan puolesta oikein suuri kiitos, tämä tuntuu hienolta.

Vastuullisellekin toimijalle sattuu ja tapahtuu. Silloin virheet pitää korjata. Tällä kertaa oikaisut tehdään oikein pääkirjoituksessa noin hyvän esimerkin vuoksi.

Viime numerossa ilmestynyt juttu 50-luvun biologian kurssista on kirjoittanut Urpo Karilainen, ei Karhilainen. Sivulla kolme julkaistu kuva on myös hänen ottamansa, siihen oli jäänyt virheellinen tekijäteksti.

Olipa lehteen pujahtanut myös yksi puolivalmis hutaisu. Viime lehden kansikuvassa toki ”Darwin kököttää elämänpuussaan”, mutta kuvatekstiä oli tarkoitus hioa sievälle yleiskielelle. Kökötysteksti kuitenkin jäi painettuun numeroon muistuttamaan myös jälkipolvia siitä, että vaikka lehteä tehdään vakavissaan ja alan ohjeet mielessä, niin ei tämä ryppyotsaista hommaa ole.

Teksti: Hanna Kaisa Hellsten, päätoimittaja

Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 1/2018.