Halutaan: halvinta ja helpointa

Seitinohut lumikerros kääri maiseman vaippaansa lopulta marraskuun lopulla. Jäätynyt kasvillisuus rasahtelee jalan alla ja mutainen notkelma polussa on jäätynyt mukavasti niin, että sen yli pääsee harppomaan kastelematta kenkiään. Pikkupakkanen nipistelee poskia ja viima tuntuu kylmältä. Raikasta se ainakin on. Hengitys huuruaa. 

Kuvassa postit-lappuja paperille piirretyllä Kanbas-taululla.

Opiskelutaitoja kannattaa harjoitella

Pandemian aikana ja sen jälkiaallokossa arjen hallinnan ja opiskelutekniikoiden merkitys tai niiden puute ovat korostuneet. Avuksi nuorelle voi tarjota erilaisia ohjeita ja tekniikoita oman elämän ja opintojen hallintaan, sillä me ihmiset hahmotamme, havainnoimme, opettelemme ja opimme hieman eri tavoin.  Mieli ja aivot kiittävät, kun arki rytmittyy, tehtävät tulevat tehdyksi ja oppiminen varmistuu. Seuraavia ohjeita kannattaa muokata itselle ja omille oppilasryhmille sopivaksi ja etsiä itselle parhain tapa onnistua. 

Loppu on uuden alku

Loppukesän helteet tekivät maastosta kuivaa. Lupaavasti alkanut sienikausi kuihtui kokoon kantarellipaikallani, jossa kasvamaan jättämieni pienten keltavahveroiden alut kuivahtivat niille sijoilleen. Sienestäjän murheet asettuivat kuitenkin mittakaavaan uutisia katsellessa.

Kuvassa on piirretty rauhankyyhky, johon on kirjoittu nimiä. taustalla Ukrainan lipun värit.

Toivon taidot koetuksella

Miten sinä reagoit uutisiin maailman viheliäisistä ongelmista? Minun ruokahaluni vähenee ja alaselkäni jännittyy. Pitkän pandemian ja IPCC-raporttien jälkeen on tuntunut todella raskaalta, kun somekanavissa vilisee sotauutisia ja pelkoa.

Kotimaista kasvisruokaa, nam!

Kevät saa kotipuutarhurit selailemaan siemenluetteloita ja kylvämään siemeniä esikasvatukseen. Mullasta puskevat hentoiset sirkkataimet kääntyvät kohti ikkunaa ja valoa. Kasvu antaa lupauksen kesästä. Sormien työntäminen multaan on konkreettista tekemistä, joka irrottaa infotulvasta.