Kesäkuun 25. päivä vuonna 1998 Tanskan Århusissa (nykyisin Aarhus) solmittiin sopimus, jonka tarkoituksena oli taata meille kaikille oikeus vaikuttaa päätöksiin, jotka koskevat omaa elinympäristöämme. Suomessa marraskuussa 2004 voimaan astunut sopimus on hyväksytty Euroopan unionissa lisäksi 46 maassa. Käytännössä meillä on oikeus saada tietoa, osallistua päätöksentekoon ja hakea myös muutosta tai vireillepanoa.
Jokaisella on siis mahdollisuus kertoa mielipiteensä vaikkapa kaupunkisuunnitteluun, jota ohjaavat kaavat ovat julkisesti nähtävillä ennen kuin ne hyväksytään. Enää paperisia kaavaluonnoksia ei tarvitse etsiä kunnantalojen hämyisten käytävien korkkitauluilta, sillä nykyisin suunnitelmat löytyvät yleensä myös kaupunkien ja kuntien nettisivuilta. Silti kaupunkisuunnitteluun osallistuminen vaatii kansalaiselta omaa aktiivisuutta, pientä salapoliisityötä ja toki myös suunnitelmien tulkintataitoa.
Aktiiviset asukkaat voivat vaikuttaa kaupunkiinsa, mutta kaupunki vaikuttaa myös asukkaisiinsa, myös niihin, joita osallistuminen ei kiinnosta tai joiden mahdollisuudet osallistua ovat muuten vähäiset. Erityisen tärkeää lähiluonnon laatu on vanhuksille ja lapsille, joiden liikkuminen on rajattua. Vaikutukset näkyvät konkreettisimmin esimerkiksi terveydessä: luontoympäristö vaikuttaa niin mielialaan kuin immuunipuolustukseen. Koronakevät osoitti lähiluonnon merkityksen, kun virkistysreitit ja luontokohteet ruuhkautuivat. Myös kunnat saivat hakea elvytysrahaa lähiluontokohteiden kehittämiseen.
Kaupungistuminen on globaali megatrendi. Kaupunkien leviäminen pirstoo ja hävittää elinympäristöjä, minkä on puolestaan havaittu vahvistavan kahta sosio-ekologista trendiä: monimuotoisuuden vähenemistä ja tulehdusperäisten sairauksien lisääntymistä. Niin sanottu biodiversiteettihypoteesi kytkee nämä yhteen esittämällä, että kosketus luontoon vahvistaa immuunipuolustusta ja suojaa siten sairauksilta.
Hypoteesia on myös testattu. Science Advances -tiedejulkaisussa lokakuussa ilmestynyt suomalais-tsekkiläinen kokeellinen tutkimus osoitti, että elävä luontokosketus paransi päiväkotilasten immuunijärjestelmää jo kuukaudessa. Tutkimuksessa päiväkotien asvaltoiduille pihoille tuotiin siirtonurmea, elävää metsänpohjaa eli kunttaa sekä istutuslaatikoita, joihin lapset saivat kylvää kasveja ja hoitaa niitä.
Luontokosketus edellyttää siis elävää luontoa ja kosketusta, pelkkä maisemien ihailu ei altistukseen riitä. Mielialaan sen sijaan voi vaikuttaa jo pelkkä luonnon näkeminen tai kuuleminen.
Tässä numerossa liikutaan kaupungissa ja tarkastellaan sitä monesta näkökulmasta. Tutustu kaupunkiluontoon, kivikaupungin kasveihin ja muuttuvaan elämistöön tai pohdi, miten meihin pyritään vaikuttamaan hankkeiden havainnekuvilla. Kaupunkia ja kaupunkitilaa muokataan jatkuvasti, mutta entä kuinka kaupunki muokkaa meitä?
teksti: Anne Hirvonen
Artikkeli on julkaistu Naturassa 4/2020.
