Sinnikkäät kaupunkikasvit

Keskustat tarjoavat luontoharrastajalle mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Kaupunkien kasvilajisto kertoo omaa tarinaansa myös alueen historiasta.

Useimmiten luontoon lähdetään harrastamaan kaupunkikeskustojen ulkopuolelle. Kuka nyt lähtisi luontovalokuvausretkelle kivikaupungin keskustaan? Kaupunkien keskustojen tiet ja jalkakäytävät tarjoavat kuitenkin luontoharrastajalle mielenkiintoisen tutkimuskohteen.

Kaupunkikasvitutkijoiden työ ei ole aina helppoa. Vuonna 1983 ilmestyneessä Tukholman kasvio -teoksessaan P.S. Lindberg kuvaa tutkimustyötään elävästi. Tukholman ydinkeskustan kasveja tutkiessaan hän herätti suurta huomiota. Kyykkiessään pienten kasvituppaiden äärellä lähellä valtion hallintorakennuksia, Lindberg jopa pidätettiin. Tutkijaa epäiltiin terroristiksi ja hän sai valokuvaamansa filmit takaisin vasta kun paikallinen turvallisuuspoliisi oli ensin käynyt ne läpi.

Keskustan jalkakäytäviä kävellessä huomaa tuon tuostakin pieniä heinä  ja ruohotuppaita. Jalkakäytävä vihertää reunakiveyksen saumakohdissa, talojen kivijalan kupeella tai jonkin halkeaman kohdalla. Paikoin ylös työntyvä kasvi on voinut jopa puhkaista asfaltin. Voi vain ihmetellä sitä valtavaa kasvuvoimaa, joka noissa kivikaupungin lannistumattomissa kasveissa piilee.

Monipuolinen kasvisto

Helsingin Yliopiston kasvitutkija Arto Kurtto tutki kaupunkikasveja vuonna 1986. Hän valitsi Helsingin Kruunuhaasta tutkimusalueen, jonka jalkakäytävälajiston hän selvitti tarkasti. Tutkimusalueeltaan hän löysi yllättävän paljon eri kasveja, kaikkiaan 65 eri lajia. Näistä 33 oli monivuotisia ruohoja, 21 yksi  tai kaksivuotisia ruohoja ja yllättäen puitakin löytyi 11 lajia. Tarkimmin eri kasvilajien määriä tarkasteltaessa huomataan, että peräti 91 prosenttia kaikista kaupunkikasveista oli yksivuotisia.

Kaupunkien kasveille onkin eduksi, jos ne kehittyvät nopeasti siemenestä kukkaan ja edelleen uusiin siemeniin. Syntyneet siemenet voivat sitten hautautua asfaltin koloon ja odottaa vuosia sopivia kasvuolosuhteita. Monet kaupunkikasvit voivat kukkia lähes milloin vain, sillä kaupunkien valoissa ja hukkalämmössä ne eivät ole yhtä sidottuja vuodenaikoihin kuin vapaan luonnon kasvit. Lämpiminä syksyinä kaupunkikasvit voivat kukkia vielä myöhään marras-joulukuullakin. Jos kaupunkikasvi leviää sivuversojen avulla ja kykenee itsepölytykseen, on sillä kaupungeissa lähes kilpailusta vapaata kasvutilaa käytettävänään.

Piharatamo, Plantago major. Keravan rautatieasema.

Monilla kaupunkikasveilla siemenet leviävät tuulen mukana tai erilaisten leviäimien avulla: siemenissä on lentohapsia, siipiä tai ne ovat niin tahmeita, että ne tarttuvat ihmisten jalkoihin. Yksi yleisimmistä kaupunkikasveista on piharatamo, jonka tahmeat siemenet kulkeutuvat ympäristöön kenkien pohjissa. Pohjois  Amerikan intiaanit nimesivätkin ratamon valkoisen miehen jalanjäljeksi.

Neljä ylitse muiden

Suomen kaupunkien keskustojen neljä yleisintä kasvia ovat kylänurmikka, pihatatar, piharatamo ja pihatähtimö eli vesiheinä. Niitä löytyy kaikkialta ja ne ovat hyvin yleisiä. Ne kuuluvat niin sanottujen arkeofyyttien joukkoon. Arkeofyytit ovat kasveja, jotka ovat seuranneet ihmisasutusta ikimuistoisista ajoista alkaen. Samaan ryhmään kuuluvat myös voikukat, lutukka ja monet puut. Kaupunkikasvien joukossa puut ovat usein pieniä taimia. Heti kun pihlajat, haavat, koivut tai raidat kasvavat isommiksi, tulee talonmies pensassaksineen ja katkaisee kasvavan puun elämänlangan.

Kaupungeista löytyy myös sellaisia kasveja, jotka kertovat alueen menneestä historiasta. Teitä on voitu rakentaa esimerkiksi täyttämällä ojia tai rantoja. Sitkeät järviruot voivat kasvaa vielä vuosia tien pientareilla. Vanhoista puutalokortteleista kertovat tannervihvilät, kujasorsimot, pihakrassit, rohtopernaruohot, kylämaltsat ja litutillit. Nämä kasvit kuitenkin häviävät hiljalleen asfaltin ja betonin alle.

Oman lisänsä kaupunkikasvillisuuteen tuovat polemokorit eli sotaväen mukanaan tuomat, alkujaan ulkomaiset kasvit. Polemokoreja löytyy vanhoilta linnoituksilta, kasarmeilta ja vanhoilta sotaväen kulkureittien varsilta. Suomessa näitä sotatulokkaita toivat Venäjän armeija autonomian aikana ja Saksan vuoristoarmeija toisen maailmansodan aikana. Venäläisiä sotatulokkaita ovat muum muassa harmio, kenttätyräkki, idänhierakka ja ukonpalko. Saksalaistulokkaita oli aikoinaan noin viisikymmentä. Sitkein näistä on hietapitkäpalko, joka näyttää kotiutuneen lähes koko Pohjois-Suomeen.

Idänukonpalko, Bunias orientalis. Vallisaari. Helsinki.

Ulkomaan tuliaisia

Myös ulkomailta saapuva liikenne on tuonut mukanaan uusia kasveja. Autoteiden ja rautateiden varsilta löytyy joskus outoja lajeja. Purjelaivakaudella laivoissa käytettiin painolasteina satamista laivaan lastattua irtomaata. Näin purjelaivat eivät joutuneet purjehtimaan tyhjinä ja vaikeammin ohjattavina. Määräsatamassa irtomaa purettiin ja ruumat täytettiin rahdilla, Suomen satamissa useimmiten puulla. Muualta tuodun maan mukana tuli myös kasvinkappaleita ja siemeniä. Suomen satamiin syntyi suuri painolastikasvien joukko, joka on parhaiten säilynyt Porin Reposaaressa. Satamista nämä rikkaruohot levisivät muualle luontoon ja näistä ajoista muistoina ovat yhä edelleen joutomailla kasvavat valkomesikkä, nurmimailanen, pihasaunio ja tahmavillakko.

Viimeisenä kasviryhmänä kaupunkien betoniviidakkoon ovat löytäneet tiensä monet uudistulokkaat. Kallioiden kuivista oloista kaupunkien kiviportaille ovat siirtyneet maksaruohot. Jättipalsami levisi Suomeen Himalajalta Englannin kautta 1800-luvun lopulla. Nykyisin haitallikseksi vieraslajiksi luokiteltu jättipalsamit on paikoin karannut puutarhoista ja levittäytynyt kosteilla joutomailla laajoiksi kasvustoiksi. Samaan ulkomaantulokkaiden joukkoon kuuluvat myös rikkapalsami, ratakrassi, kanadankoiransilmä, kurtturuusu, lupiini ja kissankita.

Villit vihreät kaupungit

Arto Kurtto selvitti aikoinaan vain pienen alueen kasviston Helsingin keskustasta. Sittemmin kokonaisen kaupungin kasvioitakin on Suomessa tehty esimerkiksi Helsingistä, Vantaalta, Tampereelta ja Oulusta. Kaikki nämä kasviot esitellään Pertti Rannan ansiokkaassa teoksessa ”Villit vihreät kaupungit – Suomen kaupunkikasvio”. Arto Kurton selvityksen 65 kasvilajista kaupunkikasviluettelot kasvoivat melkoisesti: Helsingistä löytyi peräti 1070 kasvilajia, Vantaalta 704, Tampereelta 1225 ja Oulustakin 812. Yleisimmät kaupunkikasvit näissä kaupungeissa olivat raudus- ja hieskoivut, maitohorsma, kiiltopaju, hiirenvirna ja punanata.

”Villit vihreät kaupungit” kirjan avulla voi myös tunnistaa kaupunkikasveja. Teoksessa esitellään sanoin ja kuvin yli 400 kaupunkikasvia ja tutustutaan parhaisiin kaupunkikasvipaikkoihin eri puolilla Suomea. Kaupunkikasveista kiinnostuneet kannattaa tutustua teokseen.

Kuvausretkelle voi siis lähteä hyvin myös kivikaupungin vilkkaille teille, jalkakäytäville ja puistoihin. Lupilla kasveja tarkasteleva tai pylly pystyssä ratamoa valokuvaava herättää varmasti edelleen huomiota. Putkaan harrastaja ei ehkä enää joudu, mutta selittämään saa valmistautua. Samalla voi vähän valistaa kanssakulkijoita sitkeistä kivikaupungin kasveista.

Teksti ja kuvat: Hannu Eskonen
Avauskuva: Hullukaali oli aikoinaan yleinen kasvi kaupungeissa. Sen siemenet säilyvät maaperän siemenpankissa satoja vuosia itämiskykyisenä. Jos maata myöhemmin myllätään, siemenet voivat tuottaa komean verson.

Artikkeli on julkaistu Naturassa 4/2020.