Muotoileva kaupunki – koululaiset kaupunkitutkijoina

Kaupunkitutkimuslaboratorio mahdollistaa ulkona oppimisen ja osoittaa oppilaille, että heidän näkökulmillaan on merkitystä osana kaupungin muuttuvaa maantiedettä. Yhteisöllinen kartoitus haastaa virallista kuvaa kaupungista.

Vuonna 2018 Helsinki Design Weekin yhteydessä toteutimme kaupunkitaiteilija Lauri Jäntin kanssa koululaisille suunnittelemamme kaupunkitutkimuslaboratorion, joka on nyt mukana UNESCO:n Design Cities -oppimisverkostossa. Pilottiprojektin tavoitteena oli tuoda ihmismaantieteellistä tutkimusta kouluopetukseen uusilla tavoilla ja osoittaa oppilaille, että heidän oma maantieteensä ja näkökulmansa ovat tärkeitä. Vaikka tämä kokeilu oli suunnattu alakoulun viimeiselle luokalle, voi vastaavan projektin järjestää yhtä lailla yläkoulun tai lukion oppilaiden kanssa. Tällä hetkellä toteuttamisessa on toki tärkeää huomioida koronaohjeistus. Opetuksen toteuttaminen ulkona antaa kuitenkin myös monia mahdollisuuksia liikkumiseen ja oppimiseen kaupungissa.

Ihminen on osa kaupunkia

Design Weekin projektimme teemana oli ”Muotoileva kaupunki”, tämän Pohjoismaiden suurimman muotoilufestivaalin ideaan linkittyen. Lähtökohtana oli ajatus kaupungista aktiivisena ”muotoilijana”, joka vaikuttaa siellä liikkuviin ihmisiin. Kun ihminen ottaa osaa urbaaniin elämään, muokkaa kaupunki myös jatkuvasti häntä. Ihminen on siis aina osa kaupungin muuttuvaa maantiedettä. Nämä vaikutukset jäävät kuitenkin usein huomiotta, koska ne kumpuavat usein hyvin arkisista ja itsestään selviltä tuntuvista kaupunkitilan elementeistä, tavoista ja tottumuksista.

Projektissa kaupunkia tutkittiin ekologiana, jonka osana ihmisen toiminta aina tapahtuu. Luovien menetelmien avulla tarkasteltiin, miten kaupunkitila rakentaa kokemuksia, rutiineja, havaintoja ja oppimista. Lisäksi minua tutkijana kiinnosti se, millaiset kaupunkitilat kiehtovat lapsia ja nuoria, ja miten ajattelu kehittyy kun ollaan tekemisissä itselle mielekkäiden asioiden kanssa. Projektikumppanimme Helsingin kaupunki toivoi kuulevansa lasten näkemyksiä erityisesti kävelykeskustan kehittämiseen liittyen.

Projektin tukikohtana toimi Helsingin kaupungintalo ja mukana oli yhteensä 28 oppilasta ja heidän opettajansa Käpylän yhtenäiskoulusta. Koululaisten turvana kaupungilla liikkui joukko DIAK-ammattikorkeakoulun aikuisopiskelijoita, jotka saivat projektista myös opintopisteitä omiin opintoihinsa. Joka päivällä oli oma menetelmänsä, joiden ideana oli tuoda tunteet, tekeminen ja kehollisuus vahvasti mukaan paikkalähtöiseen oppimiseen. Tavoitteena oli katsoa arkista kaupunkiympäristöä uusin silmin ja herätellä spontaaneja kysymyksiä tuttuihin asioihin liittyen.

Tukikohdassamme kaupungintalon aulassa sijaitsi 7×7 metrin kokoinen tyhjä kartta, jota koululaiset täyttivät löydöksillään iltapäivisin koko tutkimusviikon ajan. Tätä ennen olimme käsitelleet koulussa karttojen tekemistä ja kartografian poliittisuutta. Oppilaat tarkastelivat koulussa erilaisia karttoja kriittisesti ja miettivät mitä niillä on aikojen saatossa kerrottu ja tehty: miksi karttoja on piirretty eri tavoin erilaisissa historiallis-ideologisissa olosuhteissa.

Havainnoinnista kohtaamisiin

Projektiviikko alkoi valokuvaamisella, koska se on nuorille yleensä tuttu menetelmä ja jokaisella oppilaalla on kännykän mukana kamera taskussaan. Ohjeistin oppilaita seuraamaan kaupunkia kameran kanssa vapaasti vaellellen niin, että he samalla pohtivat mitkä elementit kaupunkitilassa heitä kiinnostavat, askarruttavat tai kenties pelottavat. Kuvia sai ottaa ihmisistä, tiloista, esineistä tai vaikkapa tunnelmista. Tehtävän yhteydessä pohdittiin varsinaisen aiheen lisäksi kuvien suhdetta niissä kuvattuun todellisuuteen.

Nuori kaupunkitutkija ja oppilaiden valokuvia kartalla.

Toisena päivänä oppilaat päätyivät tekemään kauppakeskustutkimusta itse valitsemillaan menetelmillä (enimmäkseen havainnoiden), koska tuolle tiistaille osui rankkasade. Tällaisessa projektissa joustavuus onkin aina tärkeässä roolissa, koska harvoin kaikki menee suunnitelmien mukaisesti. Kauppakeskukset ovat mielekäs tutkimuskohde useimmille nuorille, koska he viettävät niissä vapaa-aikaansa jo esiteineinä. Suomen ilmasto rajoittaa uimarantojen, puistojen ja aukioiden käyttöä kavereiden tapaamiseen, joten nuoret hakevat kauppakeskuksista aikuisten katseilta vapaata omaa tilaa. Kaupallisen tilan vaikutusten kriittinen tarkastelu sopisikin hyvin esimerkiksi 9. luokan alueellisen identiteetin ja lähiympäristön tutkimisen yhteyteen.

Kolmannen päivän menetelmä oli Lauri Jäntin kehittelemä kaupunkiliftaus, jossa hypätään auton sijaan toisen ihmisen ”kyytiin” kävelemään. Tämä kanssaihmisten kohtaamiseen perustuva menetelmä tuottaa lasten ja nuorten toteuttamana jo lähtökohtaisesti tietoa suhtautumisesta heihin kaupunkitilassa. Kyytiä kysytään asettumalla seisomaan näkyvälle paikalle kyltin kanssa. Liftaaminen on monen mielestä jännittävää, joten oppilaat toteuttivat sen pienryhmissä. Kahden ihmisen välisenä kohtaamisena liftaaminen on toki hyvin erilainen tapahtuma, mutta molemmissa tapauksissa se mahdollistaa kaupunkikokemusten ja -tarinoiden jakamisen. Liftaus myös antaa tavallaan luvan leikkisyyteen kaupunkitilassa – voi vain olla hetken tuntemattoman, uuden ihmisen seurassa ilman rajattua päämäärää. Näin liftaus tuottaa moninaisempaa julkista tilaa, koska se tuo yhteen erilaisia ihmisiä ja rikkoo totuttuja tapoja ja rutiineja.

Yksi ryhmistä päätyi liftausreissullaan esimerkiksi viemään roskia kohtaamansa äidin ja lapsen kanssa. Liftaus voi siis johtaa hyvinkin arkipäiväisiin retkiin. Näitä tarinoita tuotiin sitten iltapäivällä kaupungintalon kartalle.

Kaupunkiliftauksen satoa.

Osallistava oppiminen

Neljäntenä päivänä oppilaat saivat keksiä omia menetelmiään kaupunkitutkimukseen ja näin he pääsivät vaikuttamaan vahvemmin projektin kulkuun. Osallistavassa tutkimuksessa lähtökohtana on, että ihmisillä itsellään on ”tieto” omasta maailmastaan. Tiedon kartuttamisen lisäksi tavoitteena on sekä henkilökohtainen että yhteiskunnallinen reflektio ja yhdessä oppiminen.

Tutkijana minua kiinnosti nähdä, mitä asioita lapset itse pitävät kaupungilla tärkeinä. Koska projekti liittyi kouluopetukseen, olivat lapset lopulta hyvin varovaisia ehdotuksissaan. Tästä huolimatta kaupunkitutkimuslaboratorion kautta kertyi uutta ymmärrystä lapsia ja nuoria kiinnostavista tiloista, ja esimerkiksi katetun julkisen tilan akuutista tarpeesta sateisessa kaupungissa.

Kaupunkitutkimuslaboratorion viimeinen päivä käytettiin kokonaisuudessaan kartan viimeistelyyn. Kartan sijainti kaupungintalon arvokkaassa ympäristössä toi lapsille tunteen siitä, että heidän kokemuksillaan ja ajatuksillaan on väliä. Ajatus tällaisessa kokemuksiin perustuvassa yhteisöllisessä kartoituksessa onkin haastaa virallista kuvaa ja tietoa kaupungista, ja tuoda esiin erilaisten ihmisryhmien näkemyksiä. Projektissa oppilaiden oma maantieteellinen innostus yhdistettiin kouluopetukseen ja nekin oppilaat, jotka eivät aina koulussa pääse loistamaan, saivat tuoda osaamistaan esille.

Vastaavan projektin voisi toteuttaa kouluopetuksen yhteydessä myös luonnonmaantieteen teemoja seuraillen ja liftata vaikkapa linnunlaulun ”kyytiin”. Tärkeää on sytyttää oppilaissa into lähiympäristön tarkasteluun ja luoda merkityksellisiä hetkiä oppimiseen. Kun ympäristöstä tulee merkityksellinen, siitä halutaan myös pitää huolta.

Teksti: Noora Pyyry
Kuvat: Lauri Jäntti
Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 4/2020.

Lukemista:

Muotoileva kaupunki -projekti UNESCON:n Design Cities -sivuilla:
www.designcities.net/design-education/

Kaupungin kanssa ajattelusta ja kaupunkiliftauksesta voit lukea lisää Suomen maantieteellisen seuran Terra-lehden vuoden 2019 Radikaali maantiede -teemanumerosta 131 (4). https://terra.journal.fi/issue/view/6098

Pyyry, N. (2016). Learning with the city via enchantment: photo-walks as creative encounters. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education. 37 (1), 102–115.

Pyyry, N. (2017). Thinking with broken glass: creating pedagogical spaces of enchantment in the city. Environmental Education Research, 23 (10), 1391–1401.