Lepakkotutkimus valottaa ekologian perusteita

Tutkimalla nahkasiipiä saa haltuun myös lähiympäristön

Onko koulun lähistöllä lepakoita? Selvitä luokassa lepakkomysteeriä tutustumalla otusten elintapoihin. Lopuksi selvittäkää detektorin avulla, oletteko päättelemällä onnistuneet selvittämään, mistä lepakoita löytää. Koulun ympäristön sijasta lepakkomysteeriä voi selvittää myös muussa sopivassa paikassa.

1. Mitä lepakoita tutkittavalla alueella voi olla?

Tutustukaa lepakkolajeihin ja niiden levinneisyyteen. Mitä lajeja tutkimusalueelta voisi löytyä?

Kaikki Suomessa tavattavat lepakot ovat suojeltuja, ja sen vuoksi on tärkeää tietää, missä ne elävät. Näin esimerkiksi rakennushankkeet voidaan ohjata sellaisille alueille, joissa ne eivät haittaa lepakoita. Monissa kunnissa on tehty lepakkoselvityksiä, joista voi saada hyvää taustatietoa lepakkomysteerin selvittämiseen.

2. Mitä lepakot tarvitsevat?

Tutustukaa lepakon ekologiaan: mitä asioita ne tarvitsevat tähän aikaan vuodesta? Miten lepakot viettävät talvet? Milloin lepakot lisääntyvät? Voitte tutustua esimerkiksi ryhmätyönä viiteen yleisimpään lajiin: pohjanlepakkoon, isoviiksisiippaan, viiksisiippaan, vesisiippaan ja korvayökköön.

Keväisin, kesäisin ja syksyisin lepakot nukkuvat päivisin ja saalistavat öisin. Koulun ympärillä saattaa olla paikkoja, joissa voisi olla lepakolle sen tarvitsemaa ruokaa tai päiväpiiloja. Suurin osa lepakoiden ruuasta on hyönteisiä: hyttysiä, kärpäsiä, herkullisia perhosia ja muita kaksisiipisiä. Lepakko omassa pihapiirissä tai kesämökillä onkin mahtava asia, sillä se syö hyttysiä, ja silloin ihmisten on mukavampaa olla ulkona.

Tutustukaa lepakkolajien tarpeisiin ja miten ne näkyvät omassa tutkimuskohteessanne: voisiko sieltä löytyä vesistöjä tai puistomaisella paikalla puita, joiden ympärillä pörrää hyönteisiä? Voisiko löytyä sopivia puunkoloja tai vanhoja rakennuksia, jonne lepakot pääsevät (esimerkiksi ullakoille) ja jonne lepakot voisivat mennä päiväpiiloon?

Koska monet hyönteiset viihtyvät vesistöjen lähistöllä, lepakoita näkee todennäköisimmin suojaisten lahtien, pienten lampien tai jokien rehevillä rannoilla. Vanhojen lehtipuiden latvustoista löytyy myös monia hyönteisiä, siten suojaisat rantapuistot, lehtipuukujanteet, varttuneiden sekametsien metsätiet tai metsänreunat ovat monesti otollisia saalistuspaikkoja lepakoille. Esimerkiksi viiksisiippalajit eivät ylitä mielellään isoja aukeita ja monet lajit välttelevät myös keinovaloin valaistuja paikkoja.

Menkää ulos etsimään paikkoja, joita voisi löytyä lepakolle piilopaikkoja tai hyönteisiä. Merkitkää ne kartalle. Valitkaa luokan kesken yksi tai kaksi todennäköisimpänä pitämäänne lepakkopaikkaa, jotka tutkitaan detektorin avulla tarkemmin. Jos joku oppilaista on nähnyt lepakoita, merkitkää kartalle myös nämä havainnot.

3. Näin havaitset lepakon

Lepakoita havainnoidaan iltahämärissä, eli lepakkomysteerin ratkaisemisen viimeinen vaihe vaatii koululta hieman erityisjärjestelyjä. Voidaan myös toimia niin, että lepakkopaikat käydään kokemassa opeporukalla. Lepakoita on paras havainnoida tyynellä ja poutaisella säällä, kun yölämpötila on yli kuusi astetta. Silloin myös hyönteisiä on parhaiten liikkeellä. Aktiivisimpia lepakot ovat loppusyksystä ja alkukesästä, jolloin poikaset jo lentävät ja pariutuminen alkaa kiinnostaa aikuisia lepakoita.

Auringon laskiessa saalistavan lepakon voi nähdä vaaleaa taivasta vasten. Jos taivas on pilvetön, lepakon voi nähdä myös vedenpinnalta heijastuvan kuutamon valossa. Vesisiipat saalistavat veden pinnalta ötököitä ja ne poimivat niitä niin, että pintaan jää väreitä. Pohjanlepakoille on tyypillistä kiertää ovaalia lentorataa esimerkiksi pihan aukkopaikalla.

Lepakoita tunnistetaan myös detektorilla, joka muuntaa lepakon äänet ihmiskorvin kuultaviksi. Äänet on myös hyvä nauhoittaa.

4. Pöntötetään lepakko

Lepakoita voi auttaa rakentamalla niille päiväpiiloksi pöntön. Nahkasiivet suosivat edustaltaan avoimeen paikkaan ripustettua pönttöä, jolle kulku on esteetön. Pöntöissä viihtyvät niin rakennuksia kuin puunkolojakin suosivat lajit. Joskus pönttöön saattaa muuttaa myös kokonainen lisääntymisyhdyskunta.

Lepakot suosivat pönttöjä, joiden läheltä löytyy muitakin piilopaikkoja. Jos pönttöjä on monta, niitä kannattaa laittaa vähän eri ilmansuuntiin. Yleensä lepakot ovat pikemminkin alue- kuin paikkauskollisia, eli ei kannata hätääntyä, jos pönttö jää välillä käyttämättä. Seuraavana vuonna sille saattaa taas olla tarvetta.

Lepakonpönttöjä saa valmiina kaupasta tai sellaisen voi myös rakentaa itse. Ohjeita pöntön rakentamiseen löytyy esimerkiksi Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta. Syntyisikö koulussanne lepakonpönttöjä biologian ja käsityön yhteistyönä?

Yleisimmät lepakkolajit

Suomessa on tavattu 13 lepakkolajia, jotka kaikki ovat rauhoitettuja EU:n luontodirektiivin perusteella. Viisi yleisintä lajia on esitelty lyhyesti alla. Myös Suomessa rengastetaan lepakoita asettamalla lepakon käsivarteen pieni alumiininen tunniste. Rengas ei mene siiven läpi, eikä siitä ole haittaa kantajalleen. Rengastamalla saadaan tietoa lajien levinneisyydestä ja elintavoista, kuten paikkauskollisuudesta, eliniästä ja liikkumisesta. Tämänkin jutun lepakkokuvat on otettu rengastamisen yhteydessä.

Pohjanlepakko

Pohjanlepakko on pohjoisiin oloihin sopeutunut laji. Sillä on myös luonnetta, rengastustilanteessa se saattaa rähjätä melkoisesti. Kuva Emma Kosonen.

Pohjanlepakko on lajeistamme yleisin, laajimmalle levinnein ja karastunein. Se voi lentää melko korkealla, eikä se arastele avoimia paikkoja – pohjanlepakon voi nähdä jopa kaupungissa saalistelemassa katulampun valoon kerääntyviä hyönteisiä. Hyvällä paikalla pohjanlepakko voi kiertää samaa rinkiä ja napsia suuhunsa hyönteisen toisensa perään. Pohjanlepakko hakeutuu päiväpiiloon rakennuksiin, puunkoloihin tai vaikka halkopinon väliin, ja se onkin lajeista se, johon ihmiset todennäköisimmin törmäävät. Pohjanlepakko on pohjaväriltään tumma, ja sen selkä vivahtaa vanhalla yksilöllä kullankeltaiseen.

Vesisiippa

Vesisiippa voi napsia hyönteisiä myös veden pinnalta. Kuva Emma Kosonen.

Vesisiippa on riippuvainen vesistöistä. Vesisiipalle on tyypillistä saalistaa hyvin lähellä veden pintaa, ja se voi napata hyönteisiä myös veden pinnalta. Vesisiipan päiväpiilo on esimerkiksi siltarakenteissa, mutta se voi hakeutua myös linnun- tai lepakonpönttöön. Väriltään vesisiippa on punertavan ruskea.

Viiksisiippa ja isoviiksisiippa

Isoviiksisiippa on pienempää viiksisiippaa yleisempi laji. Kuva Emma Kosonen.

Viiksisiippa ja isoviiksisiippa on lajipari, jotka on vaikea erottaa toisistaan. Molemmat ovat suojaisien metsien ja puustoisien puistojen lajeja, mutta viiksisiippa suosii rehevämpiä sekametsiä vesien lähistöillä. Myös viiksisiippalajit voivat hakeutua rakennusten ullakoille. Viiksisiippalajit ovat tummanruskeita ja vatsapuolelta vaaleampia. Nimensä ne ovat saaneet pienistä tuntoviiksikarvoistaan.

Korvayökkö

Korvayökön korvien pituus on noin 2/3 sen ruumiin pituudesta. Kuva Emma Kosonen.

Korvayökkö on taitava lentäjä, joka saalistaa puiden lehvästöissä. Se syö suurempaa ravintoa kuin muut lepakot, kookkaat yöperhoset maistuvat sille mainiosti. Korvayökkö voi saalistaa kuuntelemalla saaliseläinten liikkeitä puun oksalla, josta se lennähtää nappaamaan saaliin ja menee syömään sen erityiseen syömäpaikkaan. Ruokailupaikan voi tunnistaa sen alle kerääntyneestä kasasta perhosten siipiä.

Korvayökkö voi napata hyönteisen myös puun lehdeltä. Se suosii suuria lehtipuita, siten sen voi tavata kulttuuriympäristöistä, kuten kartanoiden puutarhoista tai puistoista. Korvayökkö suosii päiväpiiloinaan vanhojen puiden koloja ja se voi hakeutua myös rakennuksiin, esimerkiksi kirkkoihin. Korvayökön valtavat korvat tekevät sen tunnistamisesta helppoa, ja se pystyy myös lentämään paikallaan kolibrin tavoin.

Teksti: Anne Hirvonen ja Hanna Kaisa Hellsten

Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 3/2018