Mitä yhteistä on aamiaismuroilla, irtokarkeilla, salaattikastikkeella, sianrehulla, biopolttoaineella ja muovilla? Niistä kaikista voi löytyä maissia. Maissi on maailman eniten viljelty vilja, joka on keskeinen osa monien maiden ruokakulttuuria, maatalouspolitiikkaa ja terveyspolitiikkaa. Suuret maissipellot vaikuttavat myös ympäristön tilaan.

Maissi on kotoisin Meksikosta ja ihminen on viljellyt sitä jo lähes 10 000 vuoden ajan. Maissilajikkeita on olemassa jopa kymmeniä tuhansia. Amerikan alkuperäiskansojen kielissä onkin olemassa laaja sanavarasto kuvaamaan keltaisia, valkoisia, punaisia, sinisiä ja kirjavia maissintähkiä sekä maissin eri osia ja kasvuvaiheita. Nykyään maissilajikkeet jaetaan jyvän rakenteen ja koostumuksen sekä käyttötavan mukaan kuuteen päätyyppiin eli alalajiin. Esimerkiksi meille tuttu grillattava maissintähkä on sokerimaissia ja popcornit paukkumaissia.

Tärkkelyspitoisuutensa vuoksi maissi on ihmisten ruuan ohella energiapitoista ravintoa myös kotieläimille. Lisäksi siitä voidaan valmistaa biopolttoaineena käytettävää etanolia sekä erilaisilla menetelmillä myös biohajoavaa muovia. Monipuolisten käyttöominaisuuksiensa ja satoisuutensa vuoksi maissista on tullut maailmassa vehnää ja riisiäkin laajemmin viljelty kasvilaji.

Herkku vai myrkky?

Maissi on perusruokaa noin kolmasosalle maailman ihmisistä etenkin Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mutta sitä syödään kaikilla mantereilla. Maissin tähkiä ja muroja yleisempiä maissiruokia ovat maissijauhosta tehdyt puuromaiset ruuat, kuten italialainen polenta ja leivän kaltaiset ruuat, kuten meksikolaiset tortillat. Muiden viljojen tapaan maissi on hiilihydraattipitoinen kasvi. Viljaksi se on myös verrattain energia-, proteiini- ja rasvapitoinen ja sisältää paljon myös mm. B6-vitamiinia.

Maissista valmistettavien tuotteiden terveysvaikutuksiin liittyy kuitenkin kovaäänistä keskustelua. Kovin kiistakapula on maissista valmistettava glukoosi-fruktoosisiirappi. Maissisiirappi ja tavallinen sokeri ovat rakenteeltaan melko samanlaisia mutta ne käyttäytyvät ihmisen elimistössä eri tavoin. Elimistömme ei ole tottunut käsittelemään fruktoosia sellaisia määriä kuin keskivertoihminen esimerkiksi Yhdysvalloissa sitä nykyään syö. Tämä aiheuttaa maksan rasittumista ja sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriytymistä. Tällä hetkellä riippumattoman tiedeyhteisön enemmistö näkeekin, että maissisiirapin runsas käyttö on selvästi yhteydessä kakkostyypin diabeteksen ja liikalihavuuden lisääntymiseen.

Siirapin valmistaminen on edullista ja siitä on siksi tullut hyvin yleinen ainesosa monissa herkuissa ja valmisruuissa etenkin niissä maissa, joissa maissia viljellään paljon. Suomessa maissisiirapin merkitys ihmisten ruokavaliossa ei ole kovin suuri, sillä se ei ole korvannut kotimaisen sokerin käyttöä.

Monokulttuurit aiheuttavat ongelmia ympäristölle

Maissipellot hallitsevat maisemaa etenkin Yhdysvaltain Keski-Lännessa. Yhdysvalloissa on yli 36 miljoonaa hehtaaria monokulttuuripeltoja, joissa viljellään vuosi toisensa jälkeen pelkästään maissia. Yksittäiset pellot ovat yhä useammin yli 200 hehtaarin kokoisia. 2000-luvulla kasvin viljelypinta-alat ovat kasvaneet maassa reilusti, sillä viljelystä on tullut tuottavampaa maissista valmistettavan etanolin kysynnän kasvun vuoksi.

Kun pellolla viljellään samaa kasvia useampana vuotena peräkkäin, runsastuvat tuhoeläimet, kasvitaudit ja rikkakasvit nopeasti pienentäen viljelykasvin satoa. Satomäärien lasku alkaa jo parin vuoden jälkeen ja pitkäaikaisessa yksipuolisessa viljelyssä se on noin 15–30 % vuoroviljelyn keskisatoa pienempi. Siksi maissin viljelyssä runsas lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on tavallista.

Yhdysvalloissa maissipelloille levitetään vuosittain jopa kuusi miljoonaa tonnia typpilannoitetta. Ylimääräiset ravinteet valuvat pelloilta vesistöihin ja isompia jokia pitkin edelleen Meksikonlahteen. Maissipeltojen ravinnevalumia pidetäänkin merkittävänä syynä jopa 21 000 neliökilometrin kokoisen, rehevöitymisen vuoksi hapettoman alueen, eli ”kuolleen vyöhykkeen” synnyssä Yhdysvaltain etelärannikolla.

Pelottava geenimuuntelu

Siirtogeenien avulla maissiin on jalostettu tuhohyönteisiä torjuvia ominaisuuksia, kasvinsuojeluaineiden kestävyyttä ja kuivuuden sietokykyä. Yli 30% maailmassa viljellystä maissista on geenimuunneltua ja Yhdysvalloissa vastaava luku on yli 90%. EU:ssa geenimuunnellun ruuan myynti ihmisravinnoksi on kiellettyä, mutta eläinten rehuna sitä on saanut käyttää vuodesta 2003 lähtien.

Aiheeseen liittyvistä peloista huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi geenimuunnellut lajikkeet ovat erittäin hyvin tutkittuja. Tutkimustulokset ovat hyvin yksimielisiä siitä, että geenimuuntelu tekniikkana ei aiheuta ihmiselle terveyshaittoja ja nyt käytössä olevat lajikkeet ovat turvallisia. Geenimuuntelu ei toki ole ongelmatonta, mutta siinä käytetty tekniikka ei ole ihmiselle vaarallista.

Kysymykset geenimuuntelun ympäristöhaitoista ovat monimutkaisempia, mutta niitäkään ei toistaiseksi ole löydetty suuressa mittakaavassa. Sen sijaan gm-lajikkeiden käytön avulla on pystytty vähentämään tuholaistorjunta-aineiden käyttöä ja satomäärät sekä viljelijöiden tulot ovat niiden viljelyn myötä kasvaneet. Eniten käytetty geenimuunnellut maissilajikkeet ovat niin kutsuja bt-maisseja, joihin on jalostettu perhosten lahkoon kuuluvien hyönteisten, kuten maissikoisan toukille myrkyllistä proteiinia tuottavia geenejä Bacillus thuringiensis -maaperäbakteerista.

Yksittäisten kasvilajien laajamittainen tuotanto näyttää aina aiheuttavan ympäristöhaittoja, kun maaperä köyhtyy ja tuhohyönteiset ja rikkakasvit tulevat ajan kuluessa vastustuskykyisiksi torjunta-aineille. Näin tapahtuu sekä gm-lajikkeiden viljelyssä että muussa tehotuotannossa. Ratkaisuna tähän ovat luonnonmukaisen viljelyn toimintatavat, kuten viljelymaan hyvinvoinnista huolehtiminen ja monipuolinen lajikkeiden kirjo. Kiinnostava ehdotus kestävän ruuantuotannon tulevaisuudesta on geenimuuntelun ja luomutuotannon periaatteiden yhdistäminen, jolloin voitaisiin saavuttaa sekä luonnon kunnioittamisen, että bioteknologian hyödyt.

Pienviljelijöiden tuotteesta pörssitavaraksi

Globaaleilla viljamarkkinoilla maissi osuus myydystä viljasta on noin kaksi kolmasosaa. Yhdysvallat on ylivoimaisesti suurin maissin tuottajamaa. Maissi on tärkein viljelykasvi Yhdysvaltojen lisäksi myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Meksikossa. Suurimpana maissinviljelijänä Yhdysvallat vie ulkomaille 10-20% vuotuisesta sadostaan.

Yhdysvaltojen suurten maataloustukien ja satojen takia maissin maailmanmarkkinahinta on pudonnut ja samalla tuotanto on kallistunut, sillä lannoitteet, torjunta-aineet ja maatalousteknologia ovat kalliita. Tällä on ollut vaikutuksia maatalouteen esimerkiksi Meksikossa, joka liittyi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimukseen Naftaan vuonna 1994. Tämän jälkeen maahan alkoi virrata halpaa, maataloustuilla tuettua maissia Yhdysvalloista. Meksikon pohjoisosissa maissia viljellään tehokkailla nykymenetelmillä, mutta etenkin etelässä maissinviljely oli pitkään hyvin perinteistä, kulttuurisidonnaista ja pienviljelijävaltaista. Nyt monien pienviljelijöiden on täytynyt turvautua muihinkin tulonlähteisiin ja useat ovat joutuneet jopa hylkäämään peltonsa kokonaan, kun maissin myynti ei ole enää kannattanut. Maaseudun köyhtymisen seurauksena muuttoliike kaupunkeihin ja Yhdysvaltoihin on voimistunut.

Maissi kehittyi teosintti-heinästä lähes 9000 vuotta sitten Balsas-joen laaksossa Meksikossa. Tuolloin 2,5 cm pitkän tähkän koko on jalostuksen myötä lähes kymmenkertaistunut. Samalla kasvista on tullut osa miljardien ihmisten ja vielä useampien eläin ruokavaliota joka puolella maailmaa. Koska ihminen on nykyään luonnonvoiman kaltainen tekijä maailmassa, voidaan maissin ajatella olevan yksi hänen tärkeistä työkaluistaan – hyvässä ja pahassa.

Teksti ja kuva: Pinja Sipari
Kuvateksti: Sokerimaissia voi kasvattaa Suomessakin. Satoa saadaan ainakin lämpiminä kesinä.