Vie oppilaat käärmeretkelle

Käärmeiden ja liskojen havainnointi on  sykähdyttävää ja mielenkiintoista. Käärmeretki sopii erityisesti rauhallisille koululaisryhmille.

Sattumanvaraiset matelijoiden kohtaamiset ovat hienoja, mutta esimerkiksi opetuksessa tuuriin ei voi oikein luottaa. Niitä voi kuitenkin löytää, kun tietää, mistä ja milloin matelijoita kannattaa etsiä. Kolmas huomioitava seikka on liikkuminen: eläimiä ei pidä karkottaa mekkalalla eikä kävellä niiden ohi.

Eniten oppilaat näkevät silloin kun opettaja on etsinyt matelijoiden esiintymispaikat etukäteen. Yksi esikävely voi riittää. Jokaisella retkellä löytää uusia esiintymispaikkoja, joista osa saattaa olla vakituisia. Kannattaa suosia aurinkoista säätä, mutta pahimmalla helteellä saattaa joutua pettymään. Aamupäivällä eläimet ovat näkyvillä staattisemmin kuin iltapäivällä eivätkä ehkä lähde karkuun yhtä herkästi.

Opettajan ja oppilaiden ryhmässä liikkuessa on parasta, että yksi kulkee edellä ja etsii eläimet, joita muut sitten tulevat katsomaan, joko kaikki samaan aikaan tai muutama kerrallaan. On myös mahdollista laittaa retkeläiset itse etsimään matelijoita ja sitten hihkaisemaan muillekin löydöksestään. Oppilaiden täytyy silloin osaata olla hiljaa, jotta eläimet eivät karkaa piiloon. Tarkkana saa olla, ja kolmesta neljään havaintoa on oikein hyvä määrä muutaman tunnin retkelle.

Varusteiksi matelijaretkelle tarvitaan kumisaappaat, vahvat ja pitkälahkeiset housut sekä tukevahko takki. Pitkät varret kumisaappaissa ja yli nilkan ulottuvat lahkeet lisäävät turvallisuutta, saappaiden kanssa sopii liikkua lampien rannoilla. Kyyn myrkyn lisäksi vaatteet suojaavat punkin puremilta eli borrelioosilta ja aivotulehdukselta. Vahvat hajut, kuten tupakka tai hyttyskarkotteet eivät edistä käärmeiden havainnointia.

Kiikarit auttavat tarkkailussa, 6–8 kertaa suurentavat riittävät hyvin. Pieni lyhin tarkennusetäisyys on hyödyksi esimerkiksi silloin, kun tutkii pään kuvioita yksilöllistä tunnistusta varten.

Eläimiä ei pidä vahingoittaa. On tietenkin katsottava, ettei astu eläimen päälle. Kiviä tai muita kappaleita käännellessä on oltava todella varovainen, ettei alla oleva matelija vahingoitu. Erityisesti vaskitsoja löytyy puunpalasten, kattotiilien, kivien tai metallilevyjen alta lämmittelemästä. Helteellä sieltä saattaa pötkötellä myös käärmeitä.

Rantakäärme ja kivisimppu aivan rantaviivan lähellä. Kuva Antti Koli.

Rantakäärme ja kivisimppu aivan rantaviivan lähellä. Kuva Antti Koli.

Ajalla on väliä

Suomessa matelijoilla on pääpirteissään sama vaihtolämpöisyyteen perustuva vuosirytmi. Sen sijaan aktiivisuudessa on eroja eri vuorokauden aikoina. Matelijat ovat yleensä ilahduttavasti päivisin liikkeellä, paitsi vaskista, joka pääasiassa aloittaa liikkumisen ennen auringonlaskua ja päättää sen hieman auringonnousun jälkeen.

Ensimmäiset matelijat nähdään yleensä maaliskuussa, tänä vuonna Turussa jo maaliskuun ensimmäisenä päivänä joku koiraskyy oli noussut maanpinnalle. Syksyn viimeiset tavataan marraskuussa, jopa joulukuussa, mutta yleensä jo lokakuussa on aika hiljaista. Nämä ovat etelän aikoja, pohjoisessa valvotaan vähemmän. Kyyt ovat ulkona pisimpään, sisiliskot nousevat lähes yhtä aikaisin, mutta syksyllä ne katoavat jo elo-syyskuussa.

Talvehtimispaikat ympäristöineen eivät ehkä ole paras paikka suurelle retkiporukalle, sillä niiden tarkka paikka tulisi yhä pitää vain mahdollisimman luotettavien ihmisten tietona. Kevään retken voi suunnata talvipesän lähelle, aurinkoisiin rinteisiin tai ojien reunoille parin sadan metrin päähän. Siellä matelijat odottelevat jo parittelujen alkamista.

Huhtikuun lopusta kesäkuulle koko lajistomme on lisääntymispuuhissa. Erityisesti koiraat ovat aktiivisia ja liikkuvat näkyvästi. Eläimiä kannattaa seurailla huomaamattomasti, odottelemalla hetken voi nähdä enemmän kuin taittamalla rivakasti matkaa. Toukokuussa lämpö lisää herppien liikkumista, mutta myös huonoina eli pilvisinä päivinä kannattaa lähteä niitä etsimään.

Kevään lopussa ja kesällä retket tulee suunnata erilaisille reuna-alueille, metsien ja peltojen reunoille, ojanpientareille, kivikasoille ja -aidoille, isojen ja pienten vesien rannoille tai kaatuneiden puiden luo. Niistä matelija etsii lämmittelypaikkoja ja suojaa. Saaliseläimiäkin tulee olla ainakin lähettyvillä. Matelijoille pari sataa metriä on jo aika pitkä matka. Nämä ohjeet eivät päde vaskitsalle.

Matelijaretkelle voi lähteä jo aamuseitsemän aikoihin, tosin kasteen kuivumista on odotettava. Keskipäivällä on usein hiljaista, illalla matelijat saattavat taas nousta lämmittelemään tai jopa saalistamaan. Jo heinäkuun lopulla alkaa käärmeiden vaellus kesäpaikoilta kohti horrospaikkoja. Pääasiassa kesäpaikat hiljenevät elo-syyskuun aikana. Talvipaikoille saapuminen tapahtuu varsinaisesti vasta syyskuussa.

Koulujen alkaessa elokuussa käärmeitä on jo liikkeellä kohti talvehtimispaikkoja, niitä näkee esimerkiksi teillä. Sisiliskoja on runsaasti pitkospuilla ja muilla kaatuneilla puilla. Toisaalta rantakäärmeet saattavat vielä saalistaa kaloja tai sammakoita rantojen lähettyvillä. Vaskitsankin näkee elo-syyskuussa päivällä paremmin kuin kesällä.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös matelijoiden aikatauluihin. Niiden herääminen horroksesta on aikaistunut, lisäksi takatalvet tai kesän kuivuus häiritsee muuta rytmiä. Kuivana kesänä matelijat siirtyvät osittain rannoille tai muille aavistuksen kosteille paikoille.

 Syksyinen kyy on nostanut päänsä ja lähtee pian karkuun. Kuva Antti Koli.

Syksyinen kyy on nostanut päänsä ja lähtee pian karkuun. Kuva Antti Koli.

Liiku pehmeästi

Ihmisen on sovitettava kulkemisensa käärmeiden ja liskojen ominaisuuksien mukaan. Matelijat välttävät kaikkea uhkaavaa muiden eläinten tavoin. Ne tuntevat useimmiten ihmisen aiheuttaman maan tärinän ja näkevät helposti korkealla maan päällä liikkuvan hahmon.

Usein matelijat eivät lähde heti uhan havaittuaan karkuun vaan odottavat ja arvioivat tilanteen. Pienikin pään liikahdus on merkki siitä, että ihmisen pitää pysähtyä ja odottaa. Yksi naamioitumiskeino on paikallaan pysyminen. Kokemukseni mukaan etenkin isot rantakäärmeet odottavat paikallaan, mutta ihmisen poistuttua häipyvät pitkäksikin aikaa näkymättömiin ja kauemmas.

Nahanluontiin valmistautuvaa sameasilmäistä käärmettä pääsee lähelle kirkassilmäistä helpommin. Toisinaan eläin on lehtien, risujen tai heinien päällä, jolloin maan tärinä ei taatusti välity korvakäytävään tai ihon pintaan.

Liikkumistavan hyvä lähtökohta on huomaamattomuus ja uhkaamattomuus. Liikkuminen pehmenee kun ajattelee käärmeen tai liskon olevan ihana ja lähes rakas. Askelten tulee olla kevyet ja hitaat. Välillä on pysähdyttävä ja katseltava, myös taaksepäin. Jos kehtaa, viimeinen lähestyminen tulisi tehdä ryömien. Matelijan säikähdettyä karkuun oma käytös on tehtävä entistäkin rauhanomaisemmaksi, näin varmistetaan eläimen paluu näkyviin muutaman minuutin kuluttua.

Kulkemisen ja etsimisen sijasta voi odottaa siellä, missä matelijoita pitäisi näkyä. Niitä voi bongata istuskelemalla retkituolilla, istuinalustalla tai puunrungolla hiljakseen. Kovin vilkkaalta ryhmältä tämä ei välttämättä onnistu. Maassa istuvan kannattaa pitää käsiensä ulottuvilla ohjauskeppiä, jolla lähestyvän kyyn liike ohjataan muualle. Paras havainnointitulos saavutetaan liikkumisen ja liikkumattomuuden yhdistämisellä.

 

Teksti ja kuvat: Antti Koli

Artikkeli on julkaistu Naturan numerossa 2/2016