Kuvitelkaa tilanne, jossa kaivoksen jätevesialtaan pato murtuisi ja 50 miljoonaa kuutiota myrkyllistä vettä karkaisi luontoon. Myrkkytsunami leviäisi yli kolmen miljoonan asukkaan alueelle ja pilaisi noin miljoonan ihmisen juomaveden. Edetessään sulfiitin hajuinen mutavelli veisi mukanaan yhden pienen kaupungin. Ainakin 15 ihmistä kuolisi välittömästi, 45 katoaisi luonnonkatastrofin myllerrykseen.
Jos tämä tapahtuisi Suomessa, paikalla parveilisi sekä kotimainen että kansainvälinen media. Etusivuja kirjoitettaisiin uusiksi ja nopeasti. Hallitus kokoontuisi hätäistuntoon, ja lehdistötilaisuutta siteerattaisiin kaikissa tiedotusvälineissä. Keskusrikospoliisi julkaisisi listan kadonneista. Facebook tulvisi myötätuntoisia viestejä ja kadonneiden läheisten kirjoittamia tarinoita. Ehkä osa vaihtaisi profiilikuvansa taustalle siniristilipun.
Katastrofi olisi otsikoissa monta viikkoa. Päivälehdet julkaisisivat aiheesta teemasivuja, joissa haastateltaisiin katastrofin uhreja, pelastustyöntekijöitä, omaisia, asiantuntijoita ja kaivosyhtiön vastuuhenkilöitä. Oikeusoppineet pohtisivat, kuka lopulta joutuu maksumieheksi. Hautajaisia järjestettäisiin, niissä lehtitoimistojen kuvaajat ottaisivat yleiskuvan kirkosta ja lähikuvan arkun päälle lasketusta kukkalaitteesta. Tasavallan presidentti julkaisisi kannanoton, jossa hän toivoisi asian pikaista selvittämistä ja ilmaisisi surunvalittelunsa.
Kuvitellaan, että edellä kuvattu tilanne tapahtuisi Brasiliassa vaikkapa nyt viides päivä marraskuuta. Suomalaisissa tiedotusvälineissä asia noteerattaisiin ehkä pikku-uutisen verran vaikka kyse on suuren maan suurimmasta ympäristökatastrofista aikoihin. Kansainvälinen media olisi kyllä paikalla ja esimerkiksi brittilehti the Guardian raportoisi siitä, miten Doce-joen kaloja yritetään pelastaa Atlanttia kohti virtaavan myrkkymassan tieltä. kun katastrofin koko laajuus vihdoin selviää, saattaisi kansallinen viestintäyhtiö vihdoin julkaista jonkun yksittäisen jutun.
Suomessa asiasta kuitenkin keskustelisivat lähinnä Etelä-Amerikan ympäristökysymyksiin vihkiytyneet asiantuntijat keskenään. Kaukana tapahtuville asioille kun ei palstatilaa paljon tipu. Suomenkielinen google löytäisi hakusanoilla ”pato” ja ”brasilia” Alexandre Rodrigues da Silvan eli Paton. Urheilu-ummikoille kerrottakoon, että hän on Brasilian jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä.
Mutta eihän siinä oikeastaan olisi mitään ihmeellistä, koska näinhän media nyt vaan toimii. Urheilu saa ympäristöä enemmän palstatilaa, ja mitä lähempänä katastofi tapahtuu niin sitä tärkeämmäksi uutiseksi se noteerataan. Ei niillä kaukaisemmilla nyt ole niin väliä, Etelän mailla nyt varsinkaan.
Onneksi verkko tuo meille uutisia kaikista maailman kolkista. Ja kun netti toimii, voimme sentään itse päättää, millaisten medioiden varaan rakennamme omat käsityksemme maailmasta ja sen tapahtumista.
Hanna Kaisa Hellsten
Julkaistu Naturassa 4/2015
