Kadonnutta perimää etsimässä

Pääbo, Svante (2015) Neandertalilainen. Kadonnutta perimää etsimässä. 373 sivua. Arthouse

Olemme saaneet lukea viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana neandertalin ihmisen geeniperimän avautumisesta. Svante Pääbo kertoo kirjassaan työstä, johon koko tarina neandertalilaisten DNA:sta kulminoituu. Hän puhuu laitteiden ja menetelmien kehittymisestä, lukuisten ihmisten pitkistä ponnisteluista, epäilyistä, hienoista ideoista ja tarkistusten tarkistuksista.

Ruotsalainen Svante Pääbo tutustui arkeologiaan jo nuorena ja kiinnostui muumioiden tutkimisesta. Vaihtoehtoinen ura hänelle olisi ollut lääketiede, mutta hänestä tuli maapallon tunnetuin paleogeneetikko. Sivujuonteena kirjassaan hän käy läpi myös omaa henkilöhistoriaansa tunnetun isänsa aviottomana poikana ja biseksuaalina.

Pääosassa on kuitenkin neandertalilainen, jonka todetaan siirtäneen meille Afrikan ulkopuolisille nykyihmisille geenejään ilmeisesti Lähi-Idän alueella. Keskimäärin kolme prosenttia perimästämme on peräisin neandertalilaiselta. Uusi ulottuvuus on denisovanihminen, jonka Siperiasta löydetyt luut kertovat läheisestä sukulaisuudesta neandertalilaiseen, mutta myös papualaisiin ja muihin Oseanian alueelta kotoisin oleviin ihmisiin.

Teksti: Hannele Heino